Maalikuningas Pekka Niska jatkaa Botniassa
katseet kohti entistä kovempaa kautta Juhannuksen kunniaksi Botnia iloitsee saadessaan julkistaa jatkosopimuksen kauden 2024–2025 maalipörssin voittajan, #7 Pekka Niskan kanssa. Niska oli viime kaudella joukkueensa tehomies, ja hänen jatkonsa tuo ryhmään sekä maalintekovoimaa että johtajuutta. – “Tuleva kausi vaikuttaa lupaavalta. Meillä on todella hyvä meininki kesätreeneissä ja jätkillä hyvä motivaatio painaa hommia. Saatiin pari uutta täsmähankintaa jengiin ja päästään uuteen kauteen leveämmällä rosterilla, mikä tuo tervettä kilpailua peliajasta,” Niska kertoo sopimuksen julkistamisen yhteydessä. Erityisesti fyysisen puolen kehitykseen on panostettu uusin voimin. – “Uusi fysiikkavalmentaja on pistänyt äijät hommiin, ja syksyllä nähdään kentällä kovemmassa kunnossa oleva Botnia kuin mitä on vuosikausiin nähty.” Viime kauden loppusijoitus ei täysin vastannut joukkueen tavoitteita, mutta Niskan mukaan askelmerkit ovat silti olleet oikeaan suuntaan: – “Viime kausi oli loppusijoituksesta huolimatta positiivinen ja mentiin eteenpäin omassa pelissä. Syksyllä lähdetään jatkamaan siitä, mihin viimeksi jäätiin,” summaa Niska luottavaisena.