BandyLiigaUutiset

Severi Rantanen palaa Narukerään

Rantanen vaihtuu Rantaseen, 2+1-vuotinen sopimus Narukerä vahvistaa rivejään tutulla nimellä, kun 20-vuotias maalivahtilupaus Severi Rantanen palaa kasvattajaseuraansa Poriin. Rantanen siirtyy Narukerään Ruotsin pääsarjaseura Bollnäsista ja on allekirjoittanut 2+1-vuotisen sopimuksen Bandyliigassa pelaavan Narukerän kanssa. Rantasen paluu ajoittuu juuri sopivasti, sillä hänen isoveljensä on siirtymässä pelaamaan Ruotsiin ja jättää näin maalivahdin tontille aukon, jonka Severi on valmis täyttämään. – “On ollut mahtavaa tulla takaisin Kerään. Joukkue on ottanut hyvin vastaan ja treenikausi on alkanut hyvin. Kausi Ruotsissa kehitti minua pelaajana paljon. Odotan innolla tulevaa kautta,” Rantanen kertoo. Päävalmentaja Tuomas Erkkilä on mielissään nuoren maalivahdin paluusta. – “Hienoa saada kauden Ruotsissa kehittynyt nuorempi Rantanen takaisin. Kyseessä on erittäin lupaava nuori maalivahti, joka on käynyt läpi ikäkausimaajoukkueita. Itse olen saanut valmentaa aiemmin yhden kauden häntä junioreissa. Sieltä jäänyt isoin muistikuvani on se, että hänellä on maalivahdille tärkeä ominaisuus – hän on voittava maalivahti. Severi istuu meidän uudistuneeseen joukkueeseemme erittäin hyvin.”

BandyLiigaUutiset

Luottomiehet jatkavat Jyväskylässä

Aki Manninen ja Elmeri Hämäläinen käyttävät optiovuotensa JPS:n miehistö vahvistuu tutulla kaksikolla, kun Aki Manninen ja Elmeri “EH” Hämäläinen käyttävät sopimuksiensa optiovuodet ja jatkavat punapaidoissa myös tulevalla kaudella! Viime kaudella Aki Manninen pelasi luotettavasti sivutukena. Hän osoitti ottelusta toiseen vahvaa taistelutahtoa ja pelasi tilanteet loppuun tinkimättömällä asenteella. Manninen tuo kentälle varmuutta ja kokemusta, jota joukkue arvostaa suuresti. Keskikentän moottorina jatkaa Elmeri “EH” Hämäläinen, joka tunnetaan kovasta työmoraalistaan ja vahvasta pelaamisesta. Hämäläinen oli viime kaudella tärkeä osa JPS:n keskikenttää niin puolustus- kuin hyökkäyspäässäkin. Hänen panoksensa näkyi niin tilastoissa kuin pelin hengen luomisessa. – On hienoa saada nämä luottopelaajat jatkamaan riveissämme. Molemmat ovat esimerkillisiä urheilijoita ja joukkuepelaajia, kommentoi valmennusjohto jatkosopimuksia. JPS:n joukkue rakentuu vakaalle pohjalle, ja Mannisen sekä Hämäläisen jatkosopimukset ovat merkittävä askel kohti uutta kautta.

BandyLiigaUutiset

Veiterä julkaisi ensimmäiset jatkosopimukset

Verhelä, Seppänen, ja Metelinen jatkavat seurassa Veiterän joukkueen rakentaminen kaudelle 2025–26 on virallisesti käynnistynyt. Tulevan kauden palapeli alkaa hahmottua, ja nyt on aika paljastaa ensimmäiset kolme palasta. Veiterän riveissä jatkavat koko vihreän perheen tuntemat ja rakastamat nimet: Ere Verhelä, Aleksi Seppänen ja Eemeli Metelinen. Kolmikko on osoittanut viime vuosina olevansa selkäranka niin kentällä kuin pukukopissakin – ja nyt he ovat jälleen mukana kirjoittamassa uutta lukua Veiterän tarinassa. “Tässä kohtaa pystyy jo kertomaan, että porukasta on koostumassa aika messevä,” viestii joukkueen taustajoukot pilke silmäkulmassa. Jatkosopimuksia tiputellaan nyt tasaiseen tahtiin – seuraava kolmikko julkaistaan jo tällä viikolla!

BandyLiigaUutiset

Rasmus Fridolfsson palaa Ruotsiin

Uusi seura Djurgården IF Kesken viime kauden Akillekseen siirtynyt Rasmus Fridolfsson palaa kaudeksi 2025–26 takaisin Ruotsiin. Hänen uusi seuransa on Djurgården IF, joka tiedotti siirrosta maanantaina. Fridolfsson ehti pelata vihreäpaidoissa vain vajaan kauden, mutta jätti vahvan vaikutuksen otteillaan. Nyt ura jatkuu Djurgårdenissa, joka haluaa vahvistaa peliään erityisesti nopeudella ja johtajuudella. – Rasmus on ennen kaikkea johtajatyyppi ja erittäin taitava pelaaja. Hänellä on poikkeuksellisen hyvä luistelu, ja juuri sellaista olemme halunneet saada lisää joukkueeseen. Kävimme hänen kanssaan keskusteluja jo viime keväänä, joten olemme todella iloisia, että siirto nyt toteutui, kommentoi Djurgårdenista Nils Ahlgren.

BandyLiigaUutiset

Narukerä menettää myös toisen maalivahtinsa

Santeri Rantanen siirtyy IFK Motalaan Porin Narukerä kokee merkittäviä muutoksia maalivahtiosastollaan kaudelle 2025–26. Seuran ykkösmaalivahti Santeri Rantanen siirtyy IFK Motalan riveihin, seura tiedotti siirrosta myöhään eilisiltana. 24-vuotias Rantanen pelasi vahvan kauden Narukerässä ja nousi kauden aikana yhdeksi Bandyliigan parhaista torjujista. Hänen varmat otteensa ja pelinlukutaitonsa kiinnittivät huomion myös kansainvälisesti, ja siirto Ruotsiin on looginen askel uralla eteenpäin. Rantasen lähtö ei kuitenkaan ole ainoa muutos Narukerän tolppien välissä. Aiemmin keväällä vahvistui, että Vertti Torvinen palaa takaisin kasvattajaseuraansa WP35:een. Näiden siirtojen myötä Narukerällä on edessään uuden maalivahtikaksikon rakentaminen ensi kaudeksi. Seuran tiedotteita aiheesta odotetaan lähiviikkoina.

BandyLiigaUutiset

LEHDISTÖTIEDOTE 10.6.2025

Bandyliiga.fi ylitti juuri äsken 4 miljoonan kävijän rajan – Jääpallo kiinnostaa suomalaisia vahvemmin kuin koskaan Suomalaisen jääpallon verkkosivusto Bandyliiga.fi on saavuttanut merkittävän virstanpylvään: sivustolla on nyt kirjattu yli 4 miljoonaa käyntiä. Viimeisen vuoden aikana sivustolla on käyty yli miljoona kertaa, ja kävijämäärä kasvaa tasaisesti edelleen. Luvut ovat poikkeuksellisen kovia lajin kokoon nähden ja osoittavat, että jääpallolla on Suomessa huomattavasti laajempi ja sitoutuneempi seuraajakunta kuin usein kuvitellaan. Erityisesti digitaalisessa mediassa lajin yleisö on aktiivinen ja etsii tietoa, tilastoja ja taustatarinoita kotimaisesta ja kansainvälisestä jääpallosta. – Tämä on hieno osoitus siitä, että jääpallo elää ja kiinnostaa, vaikka laji ei saa valtamedioissa jatkuvaa näkyvyyttä. Olemme rakentaneet sivustolle kodin, jossa jääpallon ystävät, pelaajat, seurat ja yhteistyökumppanit kohtaavat ajankohtaisen ja monipuolisen sisällön äärellä, toteaa sivuston päätoimittaja Pasi Virtanen. Jääpallo hakee asemaansa modernissa mediaympäristössä Bandyliiga.fi toimii tällä hetkellä käytännössä kotimaisen jääpallon pääasiallisena tiedotus- ja mediakanavana. Sivusto tarjoaa kattavasti: Sivustolla on myös onnistuttu aktivoimaan lajin seuraajia erilaisin tempauksin, kuten suosituilla tilastoilla, visoilla ja teksteillä. Erityisesti aktiivinen käyttäjäkunta on ollut merkittävässä roolissa sivuston kasvussa. Kasvava näkyvyys tukee koko lajin kehitystä Sivuston kasvava näkyvyys palvelee myös laajempia tavoitteita suomalaisen jääpallon kehittämisessä. Lajin tulevaisuus rakentuu vahvasti paikallisten seurojen, junioritoiminnan, uusien harrastajien ja olosuhteiden kehittämisen ympärille. Kasvava digitaalinen näkyvyys antaa lajille uusia työkaluja tavoittaa laajempi yleisö ja herättää myös median, päättäjien ja yhteistyökumppaneiden kiinnostuksen. – Näkyvyyden kautta pystymme tuomaan esiin lajin tarinoita ja nostamaan esille niin nykyisiä kuin tulevaisuudenkin tähtiä. Samalla tämä tukee hallihankkeita, junioritoimintaa ja koko suomalaisen jääpallon kehitystä, Virtanen korostaa. Kiitos yhteisölle – yhdessä olemme tässä Bandyliiga.fi:n BandyliigaToimitus haluaa tässä yhteydessä esittää erityiset kiitokset kaikille, jotka ovat tukeneet sivuston matkaa tähän saakka: Ilman tätä laajaa jääpalloperhettä tällainen saavutus ei olisi ollut mahdollinen. Yhdessä olemme rakentaneet jääpallolle digitaalisen kodin. Tulevaisuus jatkuu kehittämisen tiellä Bandyliiga.fi jatkaa sisällöntuotantonsa ja digitaalisten palveluiden kehittämistä myös tulevaisuudessa. Tavoitteena on palvella entistä paremmin niin kotimaista kuin kansainvälistä jääpalloyhteisöä sekä vahvistaa lajin asemaa suomalaisessa urheilukulttuurissa. Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:BandyliigaToimitus Pasi Virtanen, päätoimittaja044 9731977pasi.virtanen@bandyliiga.fiwww.bandyliiga.fi