BandyLiigaUutiset

Paljon Onnea FIB

Kansainvälinen jääpalloliitto täytti 70 vuotta – Jääpallon tarina jatkuu Eilen 12. helmikuuta 2025 juhlimme kansainvälisen jääpalloliiton (FIB) 70-vuotista taivalta, ja tämä merkkipäivä on osoitus lajimme uskomattomasta matkasta kohti globaalia yhteisöä. Kaikki sai alkunsa Tukholmassa Hotel Malmessa vuonna 1955, kun neljä maata – Suomi, Norja, Venäjä ja Ruotsi – loivat yhdessä FIB:n ja valitsivat ruotsalaisen Gunnar Galinin liiton ensimmäiseksi presidentiksi. Tämä hetki oli historiallinen, sillä asialistalla oli myös ehdotus maailmanmestaruuskilpailujen järjestämisestä, joka toteutui jo kahden vuoden päästä. 28. helmikuuta – 3. maaliskuuta 1957 Helsingissä järjestettiin ensimmäiset jääpallon maailmanmestaruuskilpailut, ja loppuottelussa Suomen ja Neuvostoliiton välillä oli huikeat 14 369 katsojaa. 70 vuotta myöhemmin jääpallon perintö on kasvanut ja kehittynyt. FIB:n historiaan mahtuu 40 miesten maailmanmestaruusturnausta, 11 naisten maailmanmestaruutta, yli 50 seurajoukkueiden MM-turnausta, nuorten maailmancupit, vanhojen poikien maailmancup ja kaukalopallon mestaruuskilpailut – nämä kaikki ovat vahvistaneet jääpallon asemaa kansainvälisenä ja monipuolisena urheilulajina. “Virstanpylväs, joka on omistettu urheilijoille ja tukijoille” FIB:n pääsihteeri Attila Adamfi painottaa, että tämä juhlahetki ei olisi ollut mahdollinen ilman jääpallon intohimoisia urheilijoita, toimitsijoita ja tukijoita, jotka ovat omistautuneet lajille vuosikymmenien ajan. – “Tämä 70 vuoden virstanpylväs on osoitus urheilijoiden, toimitsijoiden ja tukijoiden omistautumisesta, jotka ovat vaikuttaneet jääpallon rikkaaseen historiaan”, Adamfi sanoo. “Kun katsomme taaksepäin 70 vuoden saavutuksia, odotamme myös rakkaan urheilulajimme jatkuvaa maailmanlaajuista laajentumista.” Jääpallon matka on ollut täynnä kasvua ja kehitystä. Vuonna 1955 liitto oli aluksi vain neljän jäsenmaan yhteisö, mutta tänään jäsenliittoja on jo 28. Viimeisin jäsen, Italia, liittyi FIB:hen vuonna 2024. Jääpallo kasvaa ja leviää maailmalla FIB:n 70-vuotisjuhla on paitsi menestyksen juhla myös tulevaisuuden juhla. Jääpallon kansainvälinen yhteisö kasvaa edelleen, ja lajille avautuu uusia mahdollisuuksia ympäri maailman. Jokainen jäsenliitto tuo oman osansa jääpallon tarinaan, ja FIB:n tuki ja visio auttavat jatkossa kasvattamaan lajin suosiota ja vaikutusvaltaa. Tänään voimme olla ylpeitä siitä, kuinka pitkälle jääpallo on kulkenut – ja vielä jännittävämpää on se, kuinka paljon enemmän jääpallon matka tulee pitämään sisällään seuraavien vuosikymmenten aikana. Jääpallon tarina ei ole päättynyt, vaan se jatkuu. 70 vuotta on vasta alkua. BandyliigaToimitus onnittelee kansainvälistä liittoa – Onnea!

BandyLiigaUutiset

Jari Hyttinen palaa Suomeen

Jari Hyttinen jättää Katrineholmin kolmen vuoden jälkeen – “Katrineholmin on yksi sydämen joukkuesta” Katrineholm Bandyn päävalmentaja Jari Hyttinen on päättänyt jättää tehtävänsä kauden 2024 jälkeen. Kolmen vuoden ajan Hyttinen on johtanut joukkuetta, joka on kokenut niin haasteita, kehitystä kuin suurta sitoutumista. Vaikka tämä aika on ollut täynnä kovaa työtä, se on myös tehnyt lähtemättömän vaikutuksen niin häneen itseensä kuin koko seuraan. – “Jotkut seurat jäävät sydämeen. Katrineholm Bandy on yksi niistä”, sanoo 48-vuotias Jari Hyttinen, joka on antanut koko sydämensä tämän nuoren mutta lupaavan joukkueen kehittämiselle. Hyttinen, joka on ollut suuri hahmo jääpallon kentillä niin pelaajana kuin valmentajana, tuli Katrineholmiin syksyllä 2022, ja siitä alkoi hänen valmentajauransa uusi luku. Taustalla oli pitkä kokemus muun muassa Akillesin päävalmentajana Suomessa, jossa hän voitti Suomen liigamestaruuksia ja oli kahdesti valittu vuoden valmentajaksi. Katrineholmissa hän oli alusta asti kiintynyt uuteen jääpallohalliin, joka tarjosi täydelliset valmennusolosuhteet. Kuitenkin, kuten valmentajat usein tietävät, jääpallon kenttä ei ole koskaan yksinkertainen. Haasteet alkoivat nopeasti, kun suuri osa joukkueesta vaihtoi seuroja ja Hyttinen joutui rakentamaan uutta ryhmää. Mutta tästä huolimatta hän ei antanut periksi, vaan jatkoi sinnikkäästi työtään. – “Kommunikointi suomalaisten pelaajien kanssa oli helpompaa, mutta joukkue ei ollut valmis ottamaan vastaan tietoa vastustajista. Teimme paljon kompromisseja kahden ensimmäisen kauden aikana, mutta tämä on osa valmentamisen kulttuuria”, Hyttinen kertoo. Hyttinen toi joukkueeseen useita suomalaispelaajia, kuten Lasse Korhosen, Jonathan Hyttisen ja Ville Hämäläisen, jotka ovat vakiinnuttaneet paikkansa Katrineholmissa ja osoittautuneet todellisiksi kultahipuiksi. Vaikka joukkueen peli ei ole aina tuottanut tuloksia odotetusti, Hyttinen on iloinen pelaajien kehityksestä ja heidän sitoutumisestaan. – “Vaikka eliittiliigan karsinnat eivät ole olleet tavoitteemme tänä vuonna, pelaajien koulutus ja kehitys ovat olleet tärkeimpiä asioita. Olen ylpeä siitä, mitä olemme saaneet aikaan”, Hyttinen sanoo. Hyttinen myöntää, että tärkein asia, jonka hän jättää Katrineholmiin, on kehitetty koulutuskulttuuri, peli-ideologia ja vaatimukset, jotka vievät seuran kohti parempaa tulevaisuutta. Hyttinen on ollut myös tärkeässä roolissa Suomen B-maajoukkueessa apuvalmentajana ja aikoo jatkaa tätä työtä. Tulevaisuudessa hän ei sulje pois mahdollisuuksia palata Ruotsiin valmentajaksi, mutta hänellä on selkeä päätös edessä – perhe, työ ja henkilökohtaiset syyt ajavat hänet etsimään uusia polkuja. – “Olen ollut virkavapaalla ruotsin kielen lehtorin tehtävästä ja luvannut palata työhöni ensi vuonna. Lisäksi nuorin poikani Eeli aloittaa lukion syksyllä, ja silloin haluan olla enemmän perheen kanssa”, Hyttinen kertoo. Viimeinen ottelu, jossa Hyttinen johdattaa Katrineholm Bandyä, pelataan 22. helmikuuta Kungälviä vastaan Kronfågelin jäähallissa. Ottelun yhteydessä järjestetään myös Jarin jäähyväiset, mutta hän korostaa, ettei kyse ole lopullisista hyvästeistä. – “Haluaisin auttaa jatkossakin, ehkä muutamalla harjoitusviikonlopulla ja auttaa löytämään uusia suomalaisia pelaajia, jotka voivat kehittyä Katrineholmissa”, Hyttinen sanoo. Kolme vuotta Katrineholmissa ovat olleet merkittäviä niin seuralle kuin valmentajalle. Vaikka Jari Hyttinen ei enää ole päävastuullinen valmentaja, hänen sydämensä pysyy aina jääpallon parissa – ja Katrineholm Bandyon varmasti yksi niistä paikoista, joka jää hänen sydämeensä ikuisesti. BandyliigaToimitus odottaa innolla mikä joukkue saa Hyttisen riveihinsä? Hyttiselle tsemppiä jatkoon, tekee hän mitä tahansa!

BandyLiigaUutisetJääpalloliitto tiedottaa

Mauri Kåhlman nimesi T17-maajoukkueen

Suomen T17-maajoukkue valmis MM-kisoihin Ruotsissa Suomen T17-naisten maajoukkue on valmiina edustamaan Suomea 21.-23. helmikuuta Ruotsin Trollhättanissa pelattavassa MM-turnauksessa. Päävalmentaja Mauri Kåhlman on nimennyt joukkueen, joka on täynnä nuoria, mutta kovassa pelissä kokemusta kartuttaneita pelaajia. Suomi saapuu kisoihin nuorella ja energisellä ryhmällä, mutta suurin osa pelaajista on saanut arvokasta ottelukokemusta naisten Bandyliigasta, joka antaa heille vahvan pohjan kansainväliselle tasolle. Joukkue on valmistautunut MM-turnaukseen huolellisesti ja aikaisin. Ensimmäinen testileiri pidettiin jo elokuussa Leppävirralla, ja joulukuussa joukkueen tytöt osallistuivat myös U14-ikäluokan turnaukseen Varkaudessa. Ennen kisamatkaa joukkue kokoontuu vielä lyhyelle leirille Porvooseen. Turnauksessa Suomen lisäksi pelaavat Ruotsi ja Norja. Pelit käydään kaksinkertaisessa runkosarjassa, jonka jälkeen kaksi parasta joukkuetta etenevät loppuotteluun. Kolmanneksi sijoittunut joukkue kohtaa Gripen Trollhättan BK:n ylimääräisessä ottelussa. Suomen joukkue koostuu lahjakkaista pelaajista, ja mukana on myös monia tunnettuja Bandyliigan pelaajia: Maalivahdit: Kenttäpelaajat: Joukkueen johto: Suomi valmistautuu ottamaan mittaa maailman huipuista, ja jokainen pelaaja tuo oman panoksensa joukkueen yhteiseen tavoitteeseen. MM-turnaus on tärkeä askel nuorille pelaajille kansainvälisellä urallaan, ja koko joukkue odottaa innolla mahdollisuutta kilpailla maailman parhaita vastaan. Lisätietoja turnauksesta, aikataulusta ja striimeistä löytyy osoitteesta: https://bandywc2025.com/y17-girls-world-championships/ BandyliigaToimitus toivottaa jokaiselle onnea MM-kisoihin!

BandyLiigaUutiset

Veiterä voitti jännittävien vaiheiden jälkeen

Paljon jäi ottelusta parran pärinää… Aluksi lähdemme edelleen jatkamaan linjaa, jossa emme kommentoi tuomareita. Sen verran palautetta kuitenkin Lappeenrannasta on tullut niin vihreiltä, kuin valkoisilta ettei valitettavasti taaskaan Thomas Söderberg onnistunut ottelun hallussa pitämisessä. On valitettavaa että näin käy, mutta jätämme tuomarit miettimään keskenään näitä asioita – me emme sitä enään tee. Jännittävä ottelu päättyi Veiterän voittoon 6-4 HIFK:n ja Veiterän välinen ottelu tarjosi vauhtia ja draamaa koko 90 minuutin ajan. Ottelun alussa Veiterä otti varhain hallinnan, kun Janne Hauska iski avausmaalin jo 10. minuutilla, ja Aleksi Seppänen kasvatti johdon 2-0:aan 19. minuutilla. Vierailija HIFK ei kuitenkaan antanut periksi, vaan Aaro Kivenjuuri kavensi 24. minuutilla lukemat 2-1:een. HIFK tasoitti pelin 35. minuutilla, kun Ilia Sokolov iski ottelun toisen maalinsa ja toi tilanteen 2-2:een. HIFK:n Patrik Huber vei joukkueensa jälleen johtoon 39. minuutilla, ja Ilia Sokolov iski illan toisella osumallaan HIFK:n 2-4 johtoon 54. minuutilla. Kun peli eteni, Tomi Hauska iski maalin 65. minuutilla ja Aleksi Seppänen toi Veiterän jälleen tasoihin 67. minuutilla. Lopulta Janne Hauska iski voittomaalin 71. minuutilla, ja Christian Laibert sinetöi voiton 83. minuutilla. Ottelu päättyi 6-4 Veiterän hyväksi. Ottelussa nähtiin myös useita jäähyjä, niitä jaettiin 70 minuuttia + 1 ulosajo.. . Tämä on lopputulos ja sitä kunnioitetaan, tämä takoittaa sitä että Veiterä matkaa ylemmän jatkosarjan kakkosena suoraan välieriin, ja HIFK sijoittuu kolmanneksi ja saa vastaansa Alemman jatkosarjan kakkosen, joka selviää viikonloppuna… Sitten siihen Lappeenrannan lähteemme soittoon perustuen.. HIFK:n ja Veiterän välinen ottelu herätti kysymyksiä: Onko punainen kortti oikeutettu? Olemme saaneet jo muutaman soiton, ja tekstiviestin asiasta – Tässä pureudumme nyt asiaan: Veiterä vs HIFK:n välisen ottelun jälkeen monet ovat jääneet pohtimaan useita kiistanalaisia tilanteita, jotka nostivat esiin kysymyksiä tuomioista ja pelikurin toteutumisesta. Erityisesti yksi tilanne on jäänyt mietityttämään, nimittäin HIFK:n Patrik Huberin saama punainen kortti ja ottelussa esiintynyt väite filmaamisesta. Mikä tapahtui pelissä? Ottelussa nähtiin useita kiistanalaisia hetkiä, mutta tilanne, joka herätti eniten huomiota, oli Huberin ulosajo. Videoiden perusteella Huber pyrki estämään Eetu Peuhkurin etenemisen ja osui hänen polveensa (vahingossa vai tahallisesti?), mikä aiheutti Peuhkurille “loukkaantumisen”. HIFK:n leiri ei ollut täysin vakuuttunut siitä, että tilanne olisi ansainnut punaisen kortin. He olivat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että jäähy oli oikea, mutta punaisen kortin viheltämistä ja Huberin poistamista kentältä pohdittiin kuitenkin jokaisen suulla vääryydeksi. Filmaaminen ja sen seuraukset Erään paikalla olleen Lappeenrantalaisen katsojan mukaan Peuhkuri olisi ottelun jälkeen leveillyt filmaamisellaan ja sen seurauksena saadulla rangaistuksella. Aluksi tämä väite tuntui uskomattomalta, ja kun emme olleet paikalla – emme voi tätä vahvistaa. Kuitenkin kun me BandyliigaToimituksessa katsoimme tilannetta videolta, se herätti uusia kysymyksiä. Vaikka videomateriaalista ei suoraan käy ilmi, oliko kyseessä tahallinen filmaaminen, sen sisältö herättää keskustelua pelin kunnioituksesta ja pelitavan oikeudenmukaisuudesta. Kurinpidon rooli Kurinpidon rooli on nyt entistä tärkeämpi, sillä on täysin kurinpidon päätös, tulisiko Huberille määrätä pelikielto tämän tilanteen perusteella. Onko myös kurinpidolla aihetta käsitellä Peuhkurin toimia? Meille soittaneet toivovat, että ainakin Veiterän valmentaja Joonas Yli-Outinen keskustelee Pehkurin kanssa tapahtuneesta, sillä tilanne on herättänyt monenlaista keskustelua niin Lappeenrannassa kuin Helsingissä – eikä se ole ollut positiivista Peuhkuria kohtaan. Filmaaminen jääpallossa, ja sen tulevaisuus Tilanne on myös saanut monet pohtimaan, mitä tämä merkitsee Peuhkurin paluulle Bandyliigaan. Aikaisemmin pidetty paluu on saanut osan kannattajista kyseenalaistamaan hänen toimintatapansa, mikäli väitteet filmaamisesta pitävät paikkansa. Vaikka videomateriaali ei ole täysin selkeä, se jättää avoimeksi kysymyksen siitä, kuinka paljon filmaaminen ja epäreilu käytös saavat tilaa jääpallossa. Videolta on nähtävissä miten Peuhkuri nousee ylös, HIFK:n Huberin saatua punaisen kortin. Miten loukkaantuminen nyt näkyy? Mitä ihmettä tapahtuu kun Peuhkuri luistelee kentälle? Hän alkaa heiluttamaan hanskaansa HIFK:n vaihtoaitioon, ja luistelee vielä kierroksen aition edustalta heiluttaen hanskaansa – Onko tämä vastustajan kunnioittamista? Olemme sanattomia….

BandyLiigaUutiset

Ensin Porin ottelun läpikäynti

Narukerä Jäädyttiin Toisella Jaksolla – JPS Vahvempi 2-3 tuloksella Narukerä ja JPS kohtasivat jännittävässä ottelussa, jossa kotijoukkue Narukerä hallitsi peliä ensimmäisellä puoliajalla. Koko ottelu oli tiukka, mutta toisen puoliajan myötä JPS otti ottelun hallintaan ja vei voiton 2-3. Ottelu alkoi Narukerän vahvalla hyökkäyksellä, ja ensimmäinen maali nähtiin jo 22. minuutilla, kun Niko-Valtteri Koivula iski kotijoukkueen johtoon. Tämä maali syntyi Narukerän kuivan kauden päätteeksi ajassa 392 minuuttia – Se on pitkä aika jääpallossa ilman maalia – No nyt se on ohitse. Narukerä piti hyvin peliä hallussaan ja lisäsi johtoa 37. minuutilla, kun Timo Niemi sai aikaan 2-0-lukemat. Kotijoukkue oli lähempänä kolmatta maalia, mutta Ville Aaltonen ei saanut rankkaria sisään ennen taukoa. JPS ei antanut toisella jaksolla Narukerälle armoa Toisella puoliajalla JPS heräsi ja otti pelin haltuunsa. Hiltunen kavensi pelin 56. minuutilla, ja vain minuutti myöhemmin Heinonen tasoitti pelin 2-2:een. JPS:n painostus tuotti tulosta 77. minuutilla, kun Nico Nevalainen iski ottelun voittomaalin, joka nosti JPS:n 2-3 johtoon. Narukerä ei saanut enää tasoitusta aikaiseksi, ja JPS varmisti voittonsa. Tämän myötä JPS eteni suoraan välieriin ylemmän jatkosarjan voittajana. Narukerä puolestaan aloittaa puolivälierissä alemman jatkosarjan ykköstä vastaan. Narukerän ja JPS:n ottelu oli täynnä jännitystä ja huikeita hetkiä, mutta lopulta JPS:n toisen jakson taistelu vei heidät voittoon ja ansaitusti välieriin. Veiterä vs HIFK ottelusta kommentit myöhemmin yöllä… Veiterä vs HIFK -ottelusta on kantautunut huonoja uutisia, ja Lappeenrannan tilanteen selvittäminen vie vielä aikaa. Lappeenrantalaisen lähteemme Kommentit tästä ottelusta ovat sellaiset, joita me emme BandyliigaToimituksessa ymmärrä. Tämän johdosta BandyliigaToimitus julkaisee vasta yöllä kommentit ottelusta, kun tapahtumat on tarkemmin tutkittu otteluvideolta. Sen verran kommentoimme, että Veiterä voitti ottelun 6-4 ja näin jatkaa toisena matkaansa välieriin. Vastaavasti vierailija HIFK jää kolmanneksi ja kohtaa näin puolivälierissä alemman jatkosarjan kakkosen. Tämä vastustaja ratkeaa viikonloppuna.

BandyLiigaUutiset

Keskiviikon kamppailut

Veiterä vs HIFK – Suuri panos edessä keskiviikon ottelussa! Tänään keskiviikkona klo 19.00 ylemmän jatkosarjan ottelussa kotijoukkue Veiterä saa vieraakseen HIFK:n. Ottelu on erittäin tärkeä molemmille joukkueille, sillä se voi ratkaista suorat paikat välieriin. Mikäli HIFK voittaa, se ja JPS varmistavat paikkansa välierissä. Jos ottelu päättyy tasan tai Veiterä voittaa, päätös siirtyy viikonlopulle. HIFK:n viimeisestä voitosta Lappeenrannassa on kulunut jo useampi vuosi, joten helppoja pisteitä ei ole luvassa helsinkiläisille tänään. Jos et pääse paikan päälle kannustamaan omia, voit seurata ottelua HIFK:n tuottamana SolidSportin kautta. Linkki alla. Narukerä vs JPS – Kotijoukkue metsästää maalia pitkän kuivan kauden jälkeen! Tänään klo 19:00 pelattavassa ottelussa Narukerä kohtaa JPS:n. Kotijoukkueella on suuri tavoite: avata maalitili pitkästä kuivan kauden jälkeen, joka on kestänyt jo huikeat 370 minuuttia, kun ottelujen lisäajat lasketaan mukaan. Vaikka ottelulla ei ole merkitystä sijoituksen kannalta, Narukerä toivoo löytävänsä maalivireen. JPS puolestaan voi varmistaa mahdollisella voitollaan paikkansa välierissä sijalta yksi. Ottelu tarjoaa siis jännitystä molemmille joukkueille omista tavoitteistaan huolimatta. Jos et pääse paikan päälle kannustamaan, voit seurata ottelua Satakunnan Kansan kautta. Linkki alla. Muistutus: Ylemmän jatkosarjan sijoituksella suuri merkitys – Finaali pelataan parhaan sijoituksen omaavan joukkueen kotikentällä! Ylemmän jatkosarjan sijoituksilla on erityinen merkitys. Finaali tullaan pelaamaan sen joukkueen kotikentällä, joka on sijoittunut parhaiten ylemmässä jatkosarjassa. Tämä asettaa suuren panoksen lopuille ottelulle, sillä jokainen joukkue haluaa ehdottomasti varmistaa itselleen mahdollisimman hyvän aseman ennen playoffeihin siirtymistä. On tietysti mahdollista että molemmat finaalijoukkueet tulevat Alemmasta jatkosarjasta, niin silloin finaali pelataan alemman jatkosarjan voittajan kotikentällä. Kun finaaliin taistellaan, on kotiedun saaminen tärkeä etu – ja siksi jokainen piste ja sijoituspaikka on arvokas. Tämä muistutus on hyvä pitää mielessä tänään pelattavissa otteluissa, joissa taistellaan paitsi jatkopaikoista, myös kotiedun mahdollisesta turvaamisesta finaaliin. Nyt on aika antaa kaikkensa – seurat kannattaa kannustaa täysillä kohti parasta mahdollista lopputulosta!

BandyLiigaUutiset

Veiterä vs HIFK striimataan

Veiterä vs HIFK -ottelu striimattavissa HIFK:n Solidsport-kanavalla Huomenna pelattava Veiterä vs HIFK -ottelu klo 19.00 tarjoaa jääpallon ystäville upean mahdollisuuden seurata ottelua kotoa käsin, sillä ottelu striimataan HIFK:n Solidsport-kanavan kautta. Tämä on hieno esimerkki siitä, miten seurat tekevät yhteistyötä fanien hyväksi. Striimauksen hinta on 7,90 euroa, ja se tarjoaa katsottavaa kaikille jääpallon ystäville. Tällainen yhteistyö parantaa mahdollisuuksia nauttia pelistä, vaikka paikan päälle ei pääsisi. On ilahduttavaa nähdä, että molemmat seurat ovat panostaneet yhteistyöhön ja mahdollistavat meille kaikille pääsyn otteluun näinkin kätevällä tavalla. Kiitos seuroille, ja toivotaan jännittävää ottelua! Striimi aukeaa 18:55! (Ottelu ilman selostusta)

BandyLiigaUutisetJääpalloliitto tiedottaa

Suomen maajoukkueen valmistautuminen MM-kisoihin

Suomen A-maajoukkueen alustava MM-ryhmä nimetty Suomen A-maajoukkueen valmennusryhmä on nimennyt alustavan 26 pelaajan ryhmän Ruotsin Lidköpingissä 24.-30. maaliskuuta pelattaviin MM-kisoihin. Ryhmä koostuu pelaajista, jotka ovat osallistuneet tämän kauden A-maaotteluihin syyskuussa Bollnäsissä sekä tammikuussa Porvoossa. Päävalmentaja Ari Holopainen kommentoi, että Bollnäsin tapahtuma ei ollut pelillisesti erityisen onnistunut, mutta se oli tärkeä vaihe valmistautumisessa MM-kisoihin. Porvoon tapahtuma sen sijaan sujui erinomaisesti, ja voitto Ruotsista antoi lisää uskoa kevään koitokseen. – Porvoossa nähtiin myös B-maajoukkueen pelaajia, ja neljä heistä (Lehtonen, Paavola, Backman ja Hämäläinen) valittiin tähän MM-ryhmään. Valinnoista käytiin keskustelua myös B-maajoukkueen valmentaja Pekka Hiltusen kanssa, Holopainen kertoo. Seuraavaksi valmennusryhmä seuraa pelaajien otteita seurajoukkueiden peleissä ja toivoo, että kaikki pysyvät terveinä valmistautumisen aikana. Suomen alustava ryhmä Ruotsin Lidköpingissä pelattaviin MM-kisoihin: Maalivahdit: Kenttäpelaajat: Tarkkailu jatkuu seuraavien viikkojen aikana, ja kaikki katseet ovat jo kevään MM-kisoissa.

BandyLiigaUutiset

Historian havinaa…

1907 – 2025 Ottelut, Voitot, Tasurit, pisteet yms. tähän päivään tilastoituna Bandyliigan tilastoista löyyy mielenkiintoisia lukuja. Me olemme laskeneet nykyisten Bandyliigaseurojen tilastot vuosilta 1907-2025. (tilasto poikkeaa siis jääpalloliiton maratontaulukosta, joka on väliltä 1931-2024) Me hieman tutkimme lukuja nyt Bandyliigaa pelaavien seurojen osalta, ja tässä ne hiukan avattuna: Eniten pelatut ottelut: Voitot: Tappiot ja tasapelit: Pisteet: Tehdyt maalit: Päästetyt maalit: Jääpallon pääottelut: Yhteenveto: HIFK on hallitseva joukkue tilastoissa, voittaen eniten otteluita ja keräten suurimman pistemäärän. Kaiken kaikkiaan tilasto on mielenkiintoinen… Taulukko 1907-2025, päivitetty kaikki ottelut aina 11.2.2025 saakka. Sijoitus Seura Ottelut Voitot Tasurit Tappiot Tehdyt Päästet +/- Pisteet 1 HIFK 1306 717 132 457 6058 4392 1666 1566 2 OLS 1250 713 117 420 6775 4691 2084 1543 3 Veiterä 1080 544 103 433 5226 4763 463 1191 4 Akilles 1143 508 123 512 4916 5167 -251 1139 5 Botnia 911 386 93 432 4065 4190 -125 865 6 Narukerä 709 346 74 289 3461 3025 436 766 7 Kampparit 707 312 58 337 2971 3295 -324 682 8 JPS 755 291 68 396 3179 3757 -578 650 Tilastot tosiaan poikkeavat Jääpalloliiton virallisesta maratontaulukosta, koska meidän listaan on lisätty vuodet 1907-1930 (näitä ei ole Jääpalloliiton maratontaulukossa, koska SM-sarja alkoi kaudesta 1931 alkaen). Me kuitenkin laskimme koko jääpallohistorian ottelut, eli myös nuo vuodet 1907-1930 jolloin Suomen mestaruus on julistettu parhaalle seuralle.

BandyLiigaUutiset

Onko yhteistyö mahdollista?

Puljujärven jääpallotausta selittää luistelutyyliä – selostajat hämmästyivät huimista maalimääristä SportsNet Pittsburghin televisiolähetyksessä ihmeteltiin taannoin Jesse Puljujärven omalaatuista luistelutyyliä, jossa hän liitää eteenpäin poikkeuksellisen pitkillä potkuilla. Toimittaja Hailey Hunter kertoi lähetyksessä keskustelleensa Puljujärven kanssa asiasta, ja suomalainen NHL-tähti paljasti, että pitkän liu’un taustalla on hänen jääpallotaustansa. Puljujärvi kasvoi Torniossa, jossa jääpallo oli tärkeä osa paikallista urheilukulttuuria. Puljujärvi kertoi, että Torniossa oli tavallista pelata sekä jääpalloa että jääkiekkoa, ja tämä monipuolinen urheiluympäristö on muovannut hänen liikkumistaan jäällä. Puljujärven jääpallotaituruus nousi esiin myös lähetyksessä, jossa kerrottiin hänen merkittävästä roolistaan lajissa. Puljujärvi ei ollut pelkästään jääpallon harrastaja, vaan hän dominoi lajia saavuttaen huikean maalimäärän: viimeisellä jääpallokaudellaan hän teki 54 maalia joukkueensa 56:sta maalista, kun Tornion Palloveikot voitti SM-kultaa. Tämä fakta sai selostajat ihmettelemään: “54 maalia 56:sta?!” toinen heistä totesi hämmästyneenä. Lähetyksessä kerrottu maalimäärä viittaa todennäköisesti Puljujärven aikaisempaan saavutukseen, joka liittyy hänen E-juniorikauteensa. Tuolloin hän oli avainasemassa, kun Tornion Palloveikot voitti jääpallon SM-mestaruuden. Finaalissa Puljujärvi teki peräti kahdeksan maalia Botniaa vastaan, ja ottelu päättyi 8–7. Puljujärven monipuolinen urheilutausta on siis ollut keskeinen osa hänen kehitystään huipputason jääkiekkoilijaksi. BandyliigaToimitus pohtii voisiko jääkiekko hyötyä jääpallosta? Kyllä, jääkiekko voisi ehdottomasti hyötyä jääpallon ja jääkiekon välistä yhteistyötä, erityisesti junioreiden tasolla. Jääpallon ja jääkiekon taitovaatimukset eivät ole täysin samat, mutta niillä on monia yhtäläisyyksiä, ja molemmat lajit tarjoavat erinomaisia mahdollisuuksia toistensa täydentämiseen. Tässä muutamia syitä, miksi yhteistyö voisi olla hyödyllistä: 1. Monipuolinen liikkuminen ja kestävyys Jääpallon kenttä on huomattavasti suurempi kuin jääkiekon, ja se vaatii pelaajilta hyvää kestävyyskuntoa ja pitkiä luistelupotkuja. Tämä voi kehittää jääkiekkoilijoiden liikkumistaitoja ja kestävyysominaisuuksia, jotka ovat tärkeitä myös jääkiekossa, erityisesti nopeiden vaihdosten ja pitkien luistelupyrähdysten aikana. Pitkät luisteluliu’ut, joita jääpallo kehittää, voivat tuoda lisää voimaa ja tehokkuutta jääkiekkoilijoiden liikkumiseen. 2. Parantunut tasapaino ja koordinaatio Jääpallon kentällä pelaajat liikkuvat enemmän tasaisilla ja pitkillä liu’uilla, jotka vaativat hyvää tasapainoa ja koordinaatiota. Tämä parantaa pelaajien kykyä hallita liikkeitään jääkiekossa, missä tasapaino on tärkeä osa kiekonhallintaa, taklaamista ja nopeita suunnanmuutoksia. 3. Kiekonhallinta ja syöttötaito Jääpallon pelissä käytettävä maila on hieman erilainen kuin jääkiekkomaila, mutta se kehittää silti pelaajien käsitaitoja, erityisesti kiekon käsittelyä ja syöttöjen tarkkuutta. Jääpallon pelaajat tottuvat käsittelemään kiekkoa tai palloa avoimilla kentillä, mikä saattaa parantaa heidän pelinäkemyksensä ja kyvyn syöttää tarkasti ja oikeaan paikkaan jääkiekossa. 4. Nopea reagointi ja päätöksentekokyky Jääpallon nopea pelitempo ja suurempi kenttä voivat kehittää pelaajien kykyä tehdä nopeita pelipäätöksiä. Tämä on tärkeä taito myös jääkiekossa, jossa pelaajien täytyy reagoida nopeasti muuttuviin pelitilanteisiin ja tehdä nopeita valintoja. 5. Kehittyneet voimantuotto- ja nopeustaidot Jääpallon peli vaatii pelaajilta vahvoja räjähtäviä liikkeitä, kuten nopeita luistelupyrähdyksiä ja pitkien luistelulinjojen hyödyntämistä. Tämä voi kehittää jääkiekkoilijoiden voimaa, erityisesti luistelunopeutta ja suoritusten räjähtävyyttä, mikä on olennainen osa kiekkoilijan pelityyliä. 6. Sosiaalinen ja kulttuurinen etu Jääpallo ja jääkiekko jakavat monia samoja arvoja ja kulttuureja, erityisesti pohjoisessa ja Venäjän läheisyydessä, missä molemmat lajit ovat suosittuja. Tämä voisi tuoda lisäarvoa junioreille, jotka oppivat sekä kilpailemaan että kunnioittamaan eri lajien perinteitä. Tämä voisi myös tuoda uusia pelaajia jääkiekkoon jääpallon kautta ja päinvastoin. 7. Riski loukkaantumisille vähenee Jääpallon ja jääkiekon yhteistyö voisi vähentää riskiä, että nuoret pelaajat jumiutuvat liikaa yhteen lajiin ja tekevät samalla liikkeitä, jotka kuormittavat samoja lihaksia ja niveliä. Monipuolinen harjoittelu eri lajeissa voi auttaa nuoria urheilijoita kehittämään koko kehon voimaa ja liikkuvuutta, mikä voi vähentää loukkaantumisriskiä myöhemmällä iällä. 8. Taitojen siirtäminen lajeista toiseen Nuoret pelaajat, jotka aloittavat jääpallon pelaamisen ja siirtyvät jääkiekkoon, voivat tuoda mukanaan tärkeitä taitoja, kuten nopean liikkeen, hyvän pelinäkemisen ja mailan hallinnan. Samoin jääkiekon pelaaminen voi tuoda hyötyjä jääpallon kentällä, sillä jääkiekossa opitaan pelaamaan ahtaammissa ja intensiivisemmissä tilanteissa, mikä voi kehittää pelinlukutaitoa myös jääpallossa. Toteutettavuus junioreissa Jääkiekon ja jääpallon yhdistäminen junioreiden tasolla ei vaadi suuria muutoksia, vaan se voisi olla esimerkiksi harrastuksena tai yhteistyöprojektina, jossa molemmat lajit voivat jakaa resursseja ja harjoitusmahdollisuuksia. Jääpallon kenttä on suuri, joten jääkiekkojoukkueet voisivat harjoitella jääpallon kentällä, jos olosuhteet sen sallivat. Molemmat lajiryhmät voisivat myös järjestää yhteisiä leirejä, joissa nuoret oppisivat molempien pelien perusteet ja taitoja. Monen unelma, joka ei toteudu kun ajatellaan vain omaa lajia… Kokonaisuudessaan yhteistyö jääkiekon ja jääpallon välillä junioreiden tasolla voisi tarjota monia etuja. Monipuolinen liikunta ja eri lajeissa kehittyminen voivat edistää nuorten urheilijoiden kokonaisvaltaista kehitystä, ja molemmat lajit voivat hyötyä toistensa taidoista. Tämä voisi johtaa parempiin pelitaitoihin ja vähemmän yksipuolisiin kehitysmalleihin, ja samalla lisätä urheilijoiden kiinnostusta eri talvilajeihin. BandyliigaToimitus pohtii… Jääpallo on kamppaillut löytääkseen hedelmällistä yhteistyötä esim. jääkiekon kanssa, sillä aiemmat yhteystyöyritykset ovat usein jääneet hedelmättömiksi. Lajit ovat pyrkineet luomaan yhteisiä pelillisiä ja taloudellisia etuja, mutta toistaiseksi yhteistyö on lähes aina päätynyt jääpallon kannalta epäedulliseksi. Kysymys siitä, voiko jääpallo saada kilpailuetua yhteistyöstä jääkiekon kanssa, on edelleen ajankohtainen. Haasteena on, että molempien osapuolien on pystyttävä näkemään yhteistyön tuovan molemmille osapuolille hyötyä. Tämä ei ole ollut helppoa, sillä lajien erot niin pelillisesti kuin taloudellisesti ovat suuria. Vaikka jääpallo on perinteinen ja rakastettu laji monilla alueilla, sen suosio ja taloudellinen asema eivät ole nousseet yhtä vahvoiksi kuin jääkiekolla. Tämä on asettanut lajin haasteeseen, jossa yhteistyön edut eivät aina ole selviä. Toistaiseksi jääpallo on jäänyt ilman merkittävää taloudellista tai organisatorista apua muilta lajeilta. Keskustelu yhteistyön mahdollisuuksista kuitenkin jatkuu, sillä yhteisymmärryksen löytyminen voisi avata uusia ovia niin jääpallon kuin jääkiekon kehittymiselle. On selvää, että ilman molempien osapuolten aitoa etua ja sitoutumista yhteistyöhön, jääpallon tulevaisuuden näkymät voivat jäädä epävarmoiksi. Tulevaisuudessa jääpallon rooli voi olla erilainen, jos yhteisiä pelisääntöjä ja tukevia rakenteita saadaan kehitettyä. Toistaiseksi kuitenkin näyttää siltä, että jääpallo jää vielä pitkään yksin oman kehityksensä kanssa – Valitettavasti, ja BandyliigaToimituksen mielestä tämä on todella surullista, ja edustaa todella liian lyhyttä näkökulmaa.