Käsittämätöntä toimintaa…
Surullinen viesti – Seisomme pelaajien & Tuomas Hopun rinnalla! Jääpallon Ystävät – Facebook sivuston sydän Tuomas Hoppu on lähettänyt surullisen viestin kansanväliselle jääpalloyhteisölle. Taustaa miksi Hoppu lähetti kyseisen julkisen kirjeen on alla. Tyttöjen T17 MM-Kisoissa Suomella oli lupa ylisuureen 18 pelaajaan joukkueeseen (normaalisti 16 pelaajaa). Tästä oli sovittu kaikkien osallistuvien joukkueiden kesken. Sen jälkeen Norja muutti kantaansa. Oltiin pelattu yksi ottelu ja vaihdettu Suomen joukkueessa kaksi pelaajaa ensimmäisen pelin levänneisiin. Nyt sitten tulkittiin säännöt siten, että Suomi oli saanut vaihtaa kaksi pelaajaa 18 pelaajan ryhmästä mutta ei saanut enää käyttää vaihdettuja pelaajia turnauksessa uudelleen. Toisin sanoen kaksi ensimmäisessä pelissä mukana ollutta ja toisen pelin sivusta seurannutta pelaajaa suljettiin kansainvälisen liiton toimesta pois turnauksesta. Kahden sattumanvaraisesti valikoituneen suomalaispelaajan turnaus loppui tähän. Kenelläkään pelaajista ei ollut tietoa tällaisesta menettelystä, ja toiseen peliin katsomoon määrätyt kaksi pelaajaa joutuivat maksamaan tästä kohtuuttoman kovan hinnan. Kyseisten toimien jälkeen Tuomas Hoppu julkaisi avoimen kirjeen jossa hän ilmoittaa tuohtumuksensa: Tämä rangaistus osui siis kahteen täysin viattomaan nuoreen tyttöön, 16-vuotiaisiin Suomen joukkueen pelaajiin. Koska en halua olla osa tällaista urheilua, haluan ilmoittaa kansainväliselle bandy-yhteisölle seuraavaa: Toivottavasti Suomen jääpalloliitto aktivoituu asiassa, ja nämä nuoret tytöt saavat anteeksipyynnön kansaiväliseltä jääpalloliitolta liittyen asiaan. Tuomas, BandyliigaToimitus toivoo, että jaksaisit jatkaa hienoa toimintaasi – ja tytöt vielä jääpalloa! BandyliigaToimitus seisoo 2 pelaajan ja Tuomas Hopun rinnalla! Arvoisa kansainvälinen jääpalloyhteisö, Päivitetty 26.2 klo: 19.00 lisätty toinen suljettu pelaaja ja hänen perheensä Me, BandyliigaToimitus, seisomme Tuomas Hoppun ja hänen tyttärensä & ja toisen suljetun pelaajan ja hänen perheensä, sekä muiden nuorten suomalaispelaajien rinnalla heidän kokiessaan epäoikeudenmukaisuutta kansainvälisissä kisoissa. Haluamme, että tämä asia saa ansaitsemansa huomion ja että nuoret jääpalloilijat saavat osakseen anteeksipyynnön niiltä, jotka ovat vastuussa tapahtuneesta. On tärkeää muistaa, että urheilun sydämessä on oikeudenmukaisuus ja reilu peli. Kahden nuoren pelaajan, jotka eivät olleet osallisina syyllisiin toimintoihin, rangaistaminen ei ole oikea tapa kohdata ongelmia kansainvälisellä tasolla. Tällainen toiminta ei edusta sitä, mitä urheilun tulisi olla: yhteisön ja yhteenkuuluvuuden juhlaa. Me jääpallon ystävät vaadimme, että kansainvälinen jääpalloyhteisö, erityisesti FIB, tunnustaa virheensä ja pyytää anteeksi niiltä, joihin tämä tilanne on eniten vaikuttanut. Olemme valmiita tukemaan Tuomas Hoppua ja hänen perhettään sekä toista suljettua pelaajaa, ja hänen perhettään tässä asiassa ja toivomme, että myös muiden kansallisten liittojen jäsenet ja urheiluyhteisöt heräävät näkemään, kuinka tärkeää on puolustaa urheilun arvoja, kuten oikeudenmukaisuutta ja reiluutta. Emme saa antaa epäoikeudenmukaisuuden ja syrjinnän jäädä voimaan. Tämä ei ole vain yhden perheen kokemus – tämä on kysymys siitä, mitä urheilu merkitsee ja kuinka meidän tulisi kohdella nuoria urheilijoita kaikissa olosuhteissa. Me seisomme Tuomas Hopun ja nuorten suljettujen pelaajien & perheiden rinnalla! Ystävällisin terveisin,Pasi VirtanenPäätoimittaja/BandyliigaToimitus

