Mikkelissä odotukset korkealla
Saadaanko vihdoin fasiliteetit peremmiksi? Hänninkentän odotetun huoltorakennuksen ja katsomon rakentamishanke etenee, mutta sen toteutus vaatii vielä monia ratkaisuja. Hanke on Mikkelin ensi vuoden investointiohjelmassa, mutta lopullinen rakentamispäätös tehdään vasta, kun valtionapu on selvillä. Mikkelin kaupungin kiinteistöjohtaja Jarkko Hyttinen kertoo, että hanke tarvitsee valtionapua, joka on haettu vuosille 2025 ja 2026. Valtionavun enimmäismäärä on 600 000 euroa, ja kaupunki toivoo saavansa täyden avustuksen. Hyttinen ei osaa vielä sanoa, miten hakemus käsittelyssä käy?. Huolto- ja katsomorakennuksen kustannusarvio on neljä miljoonaa euroa, ja ensi vuoden budjetissa hankkeelle on varattu 2,5 miljoonaa euroa, loput 1,5 miljoonaa euroa siirtyy vuodelle 2026. Jos valtionapua ei myönnetä tai se on pienempi kuin odotettiin, rakentamispäätös siirtyy poliittiseen päätöksentekoon. “Poliittinen johto päättää, aloitetaananko hanke vai ei”, sanoo Hyttinen. Mikkelin Kampparit, joka käyttää Hänninkenttää talvisin, toivoo, että hanke etenee suunnitellusti. Seura on saanut esittää näkemyksiään hankkeen toteutuksesta, mutta huolestuttaa, että rakennustöiden aikana kenttä on suljettu ja toiminta joudutaan siirtämään toisaalle. Kampparit on kieltäytynyt ehdotuksesta pelata ottelut Lähemäellä tai niin sanotulla luomujäällä, koska ne eivät täytä Bandyliigan vaatimuksia ja luomujään epävarmuus nykyisissä sääolosuhteissa on liian suuri riski. Toiminnanjohtaja Jarkko Vahvaselkä kertoo, että joukkue olisi valmis hyväksymään vaikeat olosuhteet vuoden ajaksi, jos lopputulos olisi hyvä. Rakennustöiden aikana kentällä halutaan kuitenkin pitää tekojää toiminnassa. Mikäli tekojäätä ei saataisi, jouduttaisiin etsimään jäätä muista kaupungeista, mikä olisi taloudellisesti liian kallista ja voisi johtaa toiminnan loppumiseen. Valtionavusta päättää Opetus- ja kulttuuriministeriö, ja sen käsittelyn valmistelee Itä-Suomen aluehallintovirasto. Päätös myönnettävästä valtionavusta odotetaan toukokuussa. Kantaa ottaa myös valtion liikuntaneuvosto. Hakuaika alkoi 26. marraskuuta. “Hakemusten käsittelyaikaa on talvi. Päätös saadaan toukokuussa, sanoo Itä-Suomen avin liikuntatoimen ylitarkastaja Tapio Niskanen“. BandyliigaToimitus pohtii asiaa… Hanke Hänninkentän huoltorakennuksesta ja katsomosta on ollut pitkään odotettu, ja sen edistäminen on monelle tärkeää. On kuitenkin ymmärrettävää, että suurin huoli liittyy valtion tukiratkaisun epävarmuuteen. Jääpallon parissa haetut tuet ovat viimeisen 15 vuoden aikana monesti jääneet saamatta, mikä luo ymmärrettävästi epävarmuutta tämänkin hankkeen osalta. Vaikka valtionavun saaminen on epäselvää, tärkeä kysymys onkin, miten poliitikot päättävät hankkeen jatkosta, mikäli avustusta ei myönnetä tai se on pienempi kuin odotettiin. Poliittinen päätöksenteko voi siis vielä ratkaista hankkeen kohtalon. Toivottavasti poliitikot katsovat hanketta laajempana investointina, joka hyödyttää koko kaupunkia ja sen asukkaita pitkällä tähtäimellä. Me lisäksi kysymme onko yhteistyökumppaneiden ja Mikkelin kaupungin kanssa pohdittu muita rahoitusmahdollisuuksia, kuten rahoituksen tuplaamista tai triplaamista. Voisiko hankkeen kustannuksia nostaa, ja rakennettaisiin seinä, katto ja nämä fasiliteetin sinne sisään? Avaisiko tämä uusia mahdollisuuksia?. Toisaalta on myös tärkeää, että itse kenttä ja sen ympäristö saavat parannuksia. Vaikka hallin rakentaminen ei vielä olisikaan toteutettavissa, parannukset huoltorakennukseen ja katsomoon ovat jo itsessään suuri askel eteenpäin. Toivottavasti lopputulos on kuitenkin positiivinen ja fasiliteetit paranevat, olipa kyseessä sitten täydellinen halli tai yksinkertaisemmat parannukset.








