BandyLiigaUutisetNarukeräUutiset

Ylihuomenna mennään!

Vielä 2 yötä Suomen Cupin ensimmäisen ottelun alkuun… Porissa perjantaina 8. marraskuuta, käynnistyy historiallinen Suomen Cup. Turnaus pelataan Finaaliin saakka perjantain, ja sunnuntain välisenä aikana. Koskaan aikaisemmin ei koko turnausta kaikkine joukkueineen ole samalla tavalla viety lävitse. Toinen hyvin mielenkiintoinen asia on perjantaina kello 21.45 käytävä yöjääpallo-ottelu Narukerän ja Veiterän välillä. Mallia on haettu Ruotsista. Siellä Ljusdals BK:n valmentaja esitti vuonna 1974, että jääpallolla oli oltava suunnistuskilpailu Tiomilan kaltainen kauden aloittava suurtapahtuma. Kilpailulla on pitkät perinteet. Jääpallon Suomen cup pelattiin ensimmäisen kerran kaudella 1959–60. Sitä ennen Suomessa oli cup-mestaruudesta pelattu vain yhdessä lajissa: jalkapallo aloitti suomalaisen cup-perinteen vuonna 1955. Jääpallon Suomen cup on jo pitkään pelattu turnausmuotoisesti ja ennen liigakauden alkua. Tänä vuonna cup-turnaus pelataan historian ensimmäistä kertaa tosiaan Porissa. Satakunnan Kansa näyttää kaikki jääpallon Suomen cupin ottelut selostettuna. Selostajina Jussi Valli & Joonas Hietala.  Alla vielä Radio Porin juttu Suomen Cupista – Kuuntele Narukerän mietteet, haastateltavina Jani Raukko, Aleksi Vihtilä, ja Niko-Valtteri Koivula. Suomen Cup jää vahvistuu, ja sitä hoidetaan vielä paremmaksi seuraavat 2 päivää Suomen Cup – Ohjelma BandyliigaToimitus julkaisee oman Suomen Cup Magazinen huomenna torstaina! – Malttakaa siis vielä hetki, ja seuratkaa sivustoamme koko Suomen Cupin ajan!

AkillesUutisetBandyLiigaUutiset

Akilles julkaisi juuri Kapteenistonsa

Kaivola, Karlqvist, Huopalainen, ja Kettunen Juuri uutisoituna Akilles tosiaan on valinnut kapteeniston, mikä on seuraava: