BandyLiigaUutisetJääpalloliitto tiedottaa

Muuttuuko jääpallon väri?

Ruotsissa testataan mustaa jääpalloa Kuten jo aikaisemmin uutisoimme kansainvälisen jääpalloliiton uutisen kertovan, ja nyt myös Suomen jääpalloliiton vahvistaman seuraavan kokeilun Ruotsista. Ruotsissa harjoituskaudella uutta Kosan valmistavaa mustaa palloa tullaan kokeilemaan eri seuroissa, sekä junioripuolella että naisten ja miesten toimesta. – Minä uskon tähän ja mielestäni tämä on kokeilemisen arvoinen asia, sanoo Pär Billsmon, joka toimii Ruotsin Jääpalloliiton sääntö- ja tuomarikomitean puheenjohtajana. Voi tietenkin olla, että tästä tulee täydellinen floppi, mutta silloin voimme ainakin todeta että olemme kokeilleet. Perimmäisenä syynä kokeilun taustalla on kuitenkin jääpallon suosion ja näkyvyyden parantaminen. – Moni sanoo vieläkin että jääpalloa on turha seurata paikan päällä, kun ei kuitenkaan erota palloa. Haluamme olla mukana kehittämässä jääpalloa, ja tämä voi olla yksi tapa. Lopullinen tuomio tulee kuitenkin aktiivisilta pelaajilta, joten katsotaan rauhassa millaisen vastaanoton alkukauden kokeilu tulee saamaan, sanoo Billsmon.

BandyLiigaUutiset

Paluumuuttajia Mikkeliin

Kamppareille 3 uutta sopimusta Kampparit on solminut kolme uutta pelaajasopimusta – Jere Korhonen, Jere Kupiainen ja Ville Hokkanen palaavat Kampparipaitaan. Kaikki kolme pelaajasopimusta on mallia 1+1 vuotta.  Ville Hokkanen, 23 palaa Kampparipaitaan neljän WP35:ssä pelatun kauden jälkeen. Opiskelut Kuopion pelastusopistossa ovat takana ja Varkauden vuodet ovat kehittäneet Villeä pelimiehenä. Nyt onkin sopiva aika palata kasvattajaseuran riveihin. Jere Korhonen, 24 palaa Kampparimaaliin kolmen vuoden jälkeen. Jere Korhonen täydentää Kamppareiden laadukkaan ja harvinaisen tasavahvan maalivahtitrion.  Jere on nuoresta iästään huolimatta pelannut Bandyliigassa jo 6 kautta jonka lisäksi hän pelasi kaudet 2021/22 ja 2022/23 Ruotsissa, nsimmäisen kauden Elitserienissä tuolloin pelanneessa tukholmalaisjoukkueessa IK Tellus ja jälkimmäisen kautensa Allsvenskanin Katrineholm Bandyssä. Viime kauden Jere edusti WP35:ttä. Jere Kupiainen, 22 on kolmas Varkaudesta kotiin palaava pelimies. Jere palaa kolmen WP-vuoden jälkeen kasvattajaseuransa paitaan. Varkaudessa jämäkkäotteinen ”Kupi” on mennyt huimasti eteenpäin ja sopii mainiosti nuoreen joukkueeseen.  Kamppareiden sopimustilanne on ajankohtaan nähden mainio. Kamppareilla on tällä hetkellä kasassa yhteensä 18 (3+15) sopimusta.

BandyLiigaUutiset

P17-Maajoukkueen Tarkkailuryhmä

Valmennusryhmä on nimennyt ensimmäisen tarkkailuryhmänsä tulevaa kautta silmällä pitäen. Olemme valmennustiimin kanssa kartoittaneet pelaajia ja olleet heidän valmentajiinsa yhteydessä. Näiden keskustelujen perusteella nimettiin ikäluokan ensimmäinen valmennusryhmä, sanoo maajoukkueen uusi vastuuvalmentaja Tuomas Erkkilä. P17-maajoukkue kokoontuu kesäkuun alussa ensimmäisen kerran etäpalaverin merkeissä. Palaverissa käydään läpi maajoukkueen matkaa kohti tammikuun Ruotsissa pelattavia MM-kisoja, mitä kyseinen matka tarjoaa ja tarkoittaa ja mitkä ovat tavoitteet. – Kyseessä on myös kasvatillinen kehitysprojekti, mutta tämä ei tarkoita että tavoitteista tingitään. Kun on kyse kilpaurheilusta ja Suomen maajoukkueesta niin lähdemme tottakai aina taistelemaan voitosta. – Nyt tarkkailuryhmän ulkopuolelle jäävät pelaajat ovat myös tarkkailun alla ja näyttöpaikkoja tulee varmasti. Ensimmäinen ryhmä on olosuhteiden pakosta rajattu pienemmäksi – jäähalliolosuhteissa emme voi ottaa viikonlopuksi 60 henkilöä, mutta esimerkiksi isonjään leirille pyritään ryhmän kokoa nostamaan reilusti, sanoo Tuomas Erkkilä. P17-maajoukkueen ensimmäinen tarkkailuryhmä kaudelle 2024-2025: P17-maajoukkueen johto: BandyliigaToimitus onnittelee kaikkia tarkkailuryhmään valittuja pelaajia – Onnea!

BandyLiigaUutisetBotniaUutiset

Botnia julkaisi muutaman jatkosopimuksen

Pekka Niska & Aapo Pulkkinen jatkavat Botniassa Botnia julkaisi juuri ensimmäiset jatkosopimukset tulevalle kaudelle – Pekka Niska ja Aapo Pulkkinen jatkavat sinisessä ensi kaudella. Aapon vahva luistelu keskikentällä ja Pekan maalintekotaito tuo vankan pohjan Botnian tulevalle kaudelle uutisoidaan Botniamediassa.

BandyLiigaUutiset

Kevätkokouksen satoa…

Yhteinen tahto, kehittäminen, ja parhaat palkittu Suomen Jääpalloliitto piti sunnuntaina 18.5.2024 liiton kevätkokouksen, jossa käsiteltiin niin mennyttä – kuin tulevaa. Keskustelut käytiin hyvässä yhteisessä hengessä, ja jokaisella taholla oli halu kehittää, ja vahvistaa Suomalaista jääpalloa. Muutamia käsittelyssä olleita asioita Listalla oli useampikin asia, mutta me nostamme esille niistä seuraavat: Hallituksen kokoonpano Ensin käsiteltiin liiton puheenjohtajan valinta, kun erovuorossa oli istuva puheenjohtaja Antti Parviainen. Heti aluksi Parviainen ilmoitti olevansa käytettävissä seuraavat kaksi vuotta. Näin myös Parviasta ehdotettiin jatkamaan puheenjohtajana, tosin ei yksimielisesti kun vastaehdokkaaksi esitettiin Vantaalaista Joni Hildéniä. Tämä merkitsi tietysti sääntöjen mukaista äänestystä (paikalla 65 valtakirjalla vahvistettua ääntä). Ensimmäinen äänestys jouduttiin uusimaan, koska äänten laskennassa huomattiin yhden seuran tehneen virheen, ja täten äänestyksen tulosta ei voitu hyväksyä. Uusinta äänestyksessä Antti Parviainen valittiin Jääpalloliiton puheenjohtajaksi vuosiksi 2024-2026. Liittohallituksesta erovuorossa olivat seuraavat toimijat Ilari Hepola, Martti Lousti, ja Markus Saukkonen. Lousti ja Saukkonen ilmoittivat siirtyvänsä näistä luottamustehtävistä eläkkeelle, joten Hepolan ilmoitettua jatko halustaan, hänen lisäksi ehdotettiin hallitukseen uusina jäseninä Carla Björndahl Porista & Riku Rinnekangas Kouvolasta – nämä esitykset myös hyväksyttiin. Kilpailusäännöt Kilpailusäännöt ovat puhuttaneen vuosia, ja viime kaudella jo useat nauroivat sääntöjen puutteisiin, ja niiden noudattamiseen. Nyt oltiin “niin” yksimielisiä siitä ettei asiasta pitäisi edes keskustella, koska jokaisella pitäisi urheilullisuus, ja oikeudenmukaisuus olla niin syvällä toiminnassa – ettei tällaista saisi vaan tapahtua. Yhteisesti todettiin ettei sääntöjä saada 100% sellaisiksi että kaikki maailman asiat siellä olisi – mutta kaikki olivat sitä mieltä että he sitoutuvat noudattamaan sääntöjä ja hyviä tapoja. Jäädään odottamaan kautta 2024-25, ja katsotaan koska ensimmäinen asia mikä tähän kohtaan voidaan laskea nousee esille? Toivottavasti olemme tässä väärässä… Hyvää on se, että kesän aikana kilpailusääntöjä uudistetaan, ja muokataan – jotta ne ovat päätettävissä syyskokouksessa niin, että ne ovat voimassa heti kauden alusta alkaen… Käytävillä, ja kokouksen edellä/jälkeen useat pohtivat vielä Porvoon Akilleksen “luovutusta” Jyväskylän vieraspelistään. Vieläkään asiaa ei ole loppuun käsitelty? – tai ainakaan useat seurat eivät tienneet miten asia on käsitelty – “ollaan hiljaa, niin asia katoaa”. BandyliigaToimitus ihmettelee sitä, että mekin saamme puheluita, ja postia asiasta – mutta miksi seurat eivät kokouksessa kysy, tai esitä asiaa käsiteltäväksi? Usea toimittaja on sanonut jääpallon saaneet mahdollisuuden kääntää positiiviseksi Kallion kentällä Tapaninpäivänä sattunut murheellinen tapahtuma, mutta tämäkään ei koskaan saatu lopullista käsiteltyä? Siellä sekin on maton alla piilossa? Miksi jääpalloliitto ei tuominnut puheenjohtajan “suulla” toimintaa (kuten HIFK ja Botnia teki), kun mediassa asiaa puitiin? – Jääpalloliitto olisi voinut ottaa vahvaa kantaa näihin “uhkiin” Olisi riittänyt, että ME jääpallon parissa toimivat – tuomitsemme, emmekä hyväksy asiaa – Me puutumme asiaan jatkossa vielä tiukemmin! No asia tuli, meni, ja jäi historiaan… Jääpallon yhteinen TV-alusta Jääpalloseurojen “tapetilla” ollut jääpalloTV, BandyTV tai mikä nimeksi sitten tulee? on seurojen keskusteluissa ollut toiveena jo useamman vuoden. Nyt kun asia olisi voitu jo syksyllä päättää, ei siihen yhdessä pystytty. Nyt asia olisi viikonloppuna voitu päättää, no taas asia muutettuna päätettiin – eli alusta tehdään, ja sieltä tulee vähintään 10 ottelua kauden 2024-25 aikana. Näin jokainen jääpallopaikkakunta esiintyy ainakin kerran “special” lähetyksenä, josta vastaa Suomen Jääpalloliitto. Toivotaan, että seurat lähtevät tähän vahvemmin mukaan, ja myös yhteistyökumppanit kiinnostuvat laajemmasta yhteistyöstä jääpalloliiton, ja seurojen kanssa – koska näemme esim Ruotsissa asian toimivan loistavasti ja näin kaikilla on mahdollisuus nähdä ottelut – olitte sitten missä tahansa – netin kautta seuraaminen onnistuu… Suomen Cup 8-10.11.2024 Pori Tästä ehdimmekin jo uutisoida, eli uudella järjestelmällä pelataan kaikki ottelut (alkuotteluista – Finaaliin saakka) yhden viikolopun aikana Porissa (lue uutinen). Narukerä uutisoi asiasta jo innokkaana seuraavasti: Onnea Pori! Ja kiitos luottamuksesta Finbandy liittokokous. Miesten Suomen Cup ensimmäistä kertaa Porissa 8.-10.11.2024. Hieno uusi urheilutapahtuma Poriin – Ja kiitos tuesta hankkeelle @visitpori, Porin kaupunki sekä kaupunginjohtaja Lauri Inna. Mitä jäi kevätkokouksesta käteen? Jääpalloliitto uutisoi juuri äsken näin: Kokouksen positiivisin anti oli monet hyvähenkiset keskustelut ja päätökset, jotka toivon mukaan vie rakasta lajiamme eteenpäin, sanoo puheenjohtaja Suomen Jääpalloliiton puheenjohtaja Antti Parviainen. BandyliigaToimitus haluaa myös uskoa asiaan, ja kokouksen henkeen! Ihmettelemme vain etteivät seurat uskalla kertoa oikeasti pelkojaan, tai seistä sanojensa takana – tai kyseenalaistaa asioita – jos näille on tarvetta… Meillä puhelin on soinut viimeiset 4 päivää, meidän on vastattava yhteyden ottoihin seuraavasti – miksi ette ottanut asioita esille kokouksessa, tai esittäneet “oikeasti” mielipiteitänne? Tämän johdosta meillä BandyliigaToimituksessa on hämmentävä olo – Olemmeko me suomalaiset oikeasti tällaisia? – olemme pelkureita tuomaan näkemyksiämme, tai kysymyksiä esille – jos kukaan ei asiaa käsittele, olen minäkin hiljaa – tai hymyilen ja vastaan: kyllä kyllä…. Me BandyliigaToimituksessa seisomme oikeudenmukaisuuden, jääpallon tulevaisuuden, ja yhteistyön takana – Vaikka meistä ei siksi myöskään pidetä – No me voimme kuitenkin kulkea selkä suorana…. HUOM! Me emme aina ole oikeassa mutta me ainakin haluamme keskustella kaikesta, myös vaikeista asioista – jääpallon tulevaisuutta miettien… 2023-2024 parhaat Kokouksessa julkistettiin myös kauden 2023-2024 parhaat. Vuoden 2024 jääpalloilijaksi valittiin Teemu Määttä ja vuoden naisjääpalloilijaksi Joanna Nykänen. Suomen Jääpalloliitto on myös halunnut kunnioittaa lajin historiaa ja tästä syystä Bandyliigan palkintokategorioita on nimetty lajin legendojen nimiin. Muun muassa runkosarjan voittajan palkinto on nimetty eniten Suomen mestaruuksia voittaneen Jussi Pellin nimiin ja Suomen mestaruuden voittanut joukkue saa Erik Bernerin nimissä olevan palkinnon. Vuoden parhaat kaudella 2023-2024  BandyliigaToimitus onnittelee jokaista palkittua – Onnea!

AkillesUutisetBandyLiigaUutiset

Vuopio vaihtaa maisemaa

Akilles Bandy on tehnyt 1+1 vuotisen sopimuksen Joni Vuopion kanssa. Joni Vuopio on 31-vuotias monipuolinen, vahva ja erittäin nopea puolustava keskikenttäpelaaja, joka urallaan kasvattiseuransa JPS:n lisäksi edustanut Helsingin HIFK:ta. Bandyliigassa hän on pelannut lähes viidentoista kauden aikana yli 200 ottelua ja tehnyt niissä yhteensä yli 150 tehopistettä. Lisäksi hän on pelannut yhden kauden vuonna 2020 Norjan Elitserienissä Ullern IF:n riveissä. Joni Vuopio on valmistumassa loppuvuodesta fysioterapeutiksi ja tavoitteena on sen jälkeen löytää myös oma asiakaskuntansa Porvoosta. Pelaajana hän on erittäin urheilullinen ja ammattimainen harjoittelija, joka vaatii harjoituksissa niin itseltään kuin muilta laadukasta tekemistä.  Akilles Bandyn vastuuvalmentaja Juha Laitinen on tyytyväinen joukkueen rakentumiseen. ”Joni on yksi Bandyliigan monipuolisimpia pelaajia, joka tuo vahvana pelaajana niin vauhtia kuin fyysisyyttä puolustuspeliimme. Lisäksi hänen hyvät syöttönsä ja nopeus tuo varmasti yllätyksellisyyttä hyökkäyspelimme rakenteluun. Olen varma, että hänen ammattimainen tekemisensä sekä asenne sopii hyvin jo ennestään urheilulliseen pelaajaryhmäämme.” Akilleksen lopullinen pelaajaryhmä valmistuu hyvää vauhtia ja seura jatkaa vielä neuvotteluita muutaman viime kauden avainpelaajan kanssa. Tavoitteena on, että ryhmä olisi lopullisessa muodossaan viimeistään kuukauden sisällä, ennen joukkueen siirtymistä heinäkuun omaharjoituskaudelle. Tavoitteena on tiedottaa lähiviikkoina lisää seuraavia positiivisia uutisia joukkueen rakentumisesta.

BandyLiigaUutiset

Varkaudesta ei hyviä uutisia

Jalkapallo- ja jääpalloerotuomareita edustanut Varkauden Erotuomarikerho (VEK) on lopettanut toimintansa VEK:n hallitus päätti yhdistyksen lopettamisesta syynä se, ettei enää löytynyt viheltäviä tuomareita, eli jäseniä ja näin myös jäsenmaksutuotot vähenivät Jouko Keistinen (viimeiseksi jäänyt erotuomarikerhon puheenjohtaja) toteaa. VEK:n tuomareita ovat olleet mm. Tom Niiranen ja Harri Pietiläinen. Nämä tuomarit ovat tuomaroineet mm. Bandyliigassa, ja jääpallon MM-kisoissa. Näin Varkauden Erotuomarikerhon toiminta on loppunut… BandyliigaTuomarit edustavat edelleen Jääpallon Valioerotuomareita, JVEK käy tutustumassa heidän sivuihin.

BandyLiigaUutiset

Suomen Cup pelataan 8-10.11.2024 Porissa

Jääpalloväki teki päätöksen eilisessä kevätkokouksessa Porin tekojää­radalla järjestetään historiallinen tapahtuma, ensimmäistä kertaa Porissa jääpallon miesten Suomen Cup. Kyseinen Suomen Cup on muutenkin historiallinen, sillä se pelataan poikkeuksellisesti yhden viikonlopun aikana läpi – aina Cup voittoon saakka. Porin kaupunki oli vahvasti Narukerän tukena, kun se haki turnauksen järjestämistä suomen jääpalloliitolta, ja kevätkokouksen edustajilta.

BandyLiigaUutiset

Kevätkokous Tänään

Jääpalloväki kokoontuu Helsinkiin, 2 tunnin päästä.. BandyliigaToimitus osallistuu myös kokoukseen, mutta valitettavasti vasta iltapäivällä (13 jälkeen) koska talon maalaus urakkaa ei voi jättää kuin hetkeksi odottamaan valmistumista… Taloprojektista johtuen raporttimme saattaa ilmestyä vasta viimeistään maanantaina, malttakaa sen aikaa odottaa uutisia. Pyrimme kuitenkin esim. Kauden parhaat julkaisemaan heti kun työmaalta ehdimme… Kokouksen Ohjelma:10:00 Suomen Jääpalloliiton kevätkokouspäivän avaus10:15 Urheilun ja liikunnan rahoitus 2025 ja Jääpalloliiton tulevaisuuden näkymät11:15 Kauden 24-25 sarjat, ilmoittautumisaikataulu ja taloudelliset määräykset13:00 Tulevaisuuden työpajat – Kilpailusäännöt, Lisenssit ja junioritoiminta, Yhteinen striimausalusta15:00 Yhteenveto ja liiton ajankohtaiset16:00 Suomen Jääpalloliiton kevätkokous ja kauden parhaiden palkitseminen BandyliigaToimitus toivottaa kaikille hyvää & antoisaa kokouspäivää jääpallon näkökulmasta

BandyLiigaUutiset

Elias Gillgren siirtyy Vetlanda BK:n riveihin

Sopimus suoraan seuraavaksi 3 kaudeksi Elias Gillgren on pelannut Villa Lidköpingissä Motalassa vuodesta 2017, mutta edustaa ensi kaudesta lähtien Vetlanda BK:ta.– Valitsin Vetlandan ennen kaikkea siksi, että halusin pelata mahdollisimman hyvässä joukkueessa. Lisäksi suurin osa elämän palasista on loksahtanut paikoilleen”, Elias Gillgren sanoo ja jatkaa:“Niin innoissani kuin olenkin ensi kaudesta, siihen on pitkä aika. Näen tämän mahdollisuutena pelata isompia pelejä kuin olen koskaan pelanut Elitserienissä. Vaikutelmani on, että Vetlanda on joukkue, jolla on korkea tempo kaikessa, mitä he tekevät. Korkein taso on pirun korkea, ja jos saamme tasaisemman tason läpi kauden, se voi olla vielä parempi. Marraskuussa 1997 syntynyt Gillgren on Suomen maajoukkuepelaaja, jota kuvataan yleensä hyökkäyssuuntaan taitavaksi puolustajaksi, joka liittyy nyt hyökkäävään VBK:hon. Mitä Elias toivoo voivansa antaa VBK:lle?“Ensimmäinen tavoitteeni on ottaa paikka joukkueessa, mikä paikka tai rooli se on, sen näemme. Mutta toivon osallistuvani nopeasti ja osallistumalla alhaalta, ja sitten voin toivottavasti osallistua sellaisella rauhallisuudella ja mallilla, johon voit luottaa. Gillgren on tehnyt sopimuksen kolmeksi kaudeksi VBK:n kanssa ja muuttaa kumppaninsa ja heidän yksivuotiaan poikansa kanssa Vetlandaan 1. elokuuta asti.– Rationaalinen ihminen, jolla on kansainvälisiä jääpallo-ominaisuuksia ja kokemusta, joka edistää seuran kehittymistä, sanoo VBK:n valmentaja Sergei In-Fa-Lin. VBK:lle se on pitkäaikainen sopimus, jossa on selkeä puolustuspainotus, joka on ollut viimeinen osa joukkueen rakentamista ratkaistavaksi.– Eliaksella on ominaisuuksia, joiden uskomme sopivan erittäin hyvin pelitapaamme ja tuovat paljon laatua joukkueen takariveihin. On ollut hauskaa tutustua häneen ja hänen perheeseensä kevään keskusteluissa ja olen varma, että hän on pelaaja ja henkilö, joka antaa paljon VBK:lle, sanoo urheiluryhmän Andreas Söderman.