BandyLiigaUutiset

Tänään yksi ottelu

Toivottavasti Oulussa pystytään pelaamaan Tänään siirretty alemman jatkosarjan ottelu OLS vs WP 35 siis pelataan, toivottavasti jo pelikelpoisella kentällä. Siirtyykö WP 35 alemman jatkosarjan kärkeen voittamalla? vai nouseeko OLS mukaan taistelemaan jatkopaikoista tasapisteisiin Botnian, ja Kamppareiden kanssa. No kaikki paikalle kannustamaan omia, tai katsomaan Live-lähetys Jarmo Snellmanin Youtube kanavalta.. OLS vs WP 35 Klo: 19:00 OLS kommentoi ottelua: OLS on tilanteessa, jossa vain voitto pitää sen mukana taistelussa pudotuspelipaikasta. WP ja HIFK ovat päässeet lähtöpisteidensä ja ensimmäisten pelien voittojensa ansiosta tilanteeseen, jossa OLS:n jatkopaikka ei ole enää omissa käsissä. Todennäköistä kuitenkin on, että kolme voittoa jäljellä olevista peleistä riittäisi jatkopaikkaan. WP 35 kommentoi näin: Jääongelmat on piinanneet Bandyliigakautta ympäri Suomea. WP 35 on joutunut kauden aikana siirtämään kaksi ottelua, HIFK kaksi ottelua ja nyt myös OLS joutui siirtämään kaksi ottelua viikonlopulta. WP 35 matkustaa Ouluun torstaina 15.2. Aika paljon työtä nämä aiheuttaa, mutta sulassa sovussa paras päivä löydettiin. Optimaalinen päivä torstai ei ole, mutta pakko nämä pelit on pelata ja sunnuntai on deadline jatkosarjan päättymiselle. Alkuviikolle ei olisi saatu pelaajia matkaan tarpeeksi, tuskailee valmentaja Ilkka Hoffren

BandyLiigaUutiset

Kotijoukkueet vahvoja

Kaikki kolme ottelua päättyi kotivoittoon Vahvassa vireessä olleet kotijoukkueet iskivät peräti 22 maalia. JPS, Veiterä, ja HIFK hoitivat ottelunsa varmuudella, sillä vierailijat saivat yhteensä 8 maalia. Veiterän kova vire jatkuu, siitä osoituksena jälleen yli 10 maalia. Vastus oli kuitenkin top 4 joukosta Akilles. Alla otteluiden tulokset ja tilastot. Veiterä vs Akilles Lopputulos: 11-5 Ottelussa “vanha herra” Janne Hauska iski peräti 4 maalia, 2 niistä rankkareista. Vierailija Akilleksen Iisakki Kaivola iski myös 2 rankkari-osumaa. Veiterä onnistui myös 3 kertaa kulmalyönneistä heiluttamaan Akilleksen maaliverkkoa. Akilles onnistui tässä vain kerran. Jäähyt meni koko Bandyliigan jäähytilaston kärjelle, eli Veiterälle 40-30. JPS vs Narukerä Lopputulos: 4-1 Jyväskylässä Narukerä edelleen jatkoi hyviä otteita, mutta ei voinut mitään vahvemmalle kotijoukkue JPS:lle. Elmeri Hämäläinen 1+1 tilastolla oli ottelun tähtiä. Narukerä ei onnistunut kuin rankkarissa, jonka iski Eero Paavola sisään. HIFK vs Kampparit Lopputulos: 7-2 Helsingissä Aku Ojanen on päässyt hirmu kuntoon, ja siitä osoituksena 5 maalia, joista 4 kulmalyönneistä. Ei kyllä taida Ojasen uralta tällaisia lukemia aikaisemmin löytyä. Myös Jaakko Liukkonen on nostanut pistetahtia, ja tänään 4 maaliin johtanutta syöttöä. Kun katsotaan tilastoja, on ottelu siinä valossa täysin kotijoukkueen dominointia… Muuten jos katsotaan, on Aku Ojanen tehtaillut kolmessa viimeisimmässä ottelussa 11 maalia…

BandyLiigaUutiset

Illan kiihkeät kamppailut

Ratkeaako tänään, vai ei? Veiterä ja JPS kamppailevat kärkipaikasta, ja Narukerä vaanii jo Akilleksen niskassa. Miten käy ylemmän jatkosarjan otteluisssa? Nouseeko HIFK alemmassa jatkosarjassa 5 pisteeseen, ja kärkipaikalle? Vai yllättääkö Kampparit, ja he siirtyvät 4 pisteellä WP 35:n rinnalle kärkeen? Tasurikin saattaa olla mahdollinen? Nyt kuitenkin kannattaa suunnata katsomoon, kannusta omia! Veiterä vs Akilles Klo: 18:30 Veiterä hehkutteli vielä JPS voittoa, ja näin illan ottelua ei keritty kommentoimaan. Akilles keskittyy myös otteluun, kommentteja ei herunut JPS vs Narukerä Klo: 19:00 JPS uutisoi: Hyvää ystävänpäivää! Jos oot tänään vailla tekemistä, niin nappaa kaveri mukaan ja tulkaa Monttuun katsomaan huippu jääpalloa Narukerä kommentoi: Tänään jatketaan ylemmän jatkosarjan otteluita Jyväskylässä, kun vastaan luistelee JPS. Kotijoukkue on totutusti ollut Jyväskylässä vaikea vastustaja, mutta viime peleissä kerän otteista on alkanut näkyä alkukaudesta tuttua iloisuutta ja taisteluhenkeä. HIFK vs Kampparit Klo: 19:00 HIFK kommentoi: Jatkopaikka on edelleen helsinkiläisten omissa käsissä, sillä voitoilla lopuista otteluista, joukkue on varmuudella pudotuspeleissä. Sen takia keskiviikon ottelu on tärkeässä roolissa. Tappio taas tekisi tien hyvin kiharaiseksi. HIFK ja Kampparit ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti, Mikkelissä pelattu ottelu päättyi HIFK:n voittoon, kun taas Kampparit onnistui nousemaan tasapeliin Helsingissä. Luvassa on siis tälläkin kertaa varmasti tiukka kamppailu. Kampparit ei ehtinyt kommentoimaan ottelua…

BandyLiigaUutiset

Hyvää Ystävänpäivää Jääpalloperhe!

BandyliigaToimitus toivoittaa kaikille hyvää Ystävänpäivää Tänään vietetään ystävänpäivää, ja me toivotamme toimituksesta kaikille ystäville lämpimät terveiset – HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ! Palaamme iltapäivällä tämän päivän otteluihin…

BandyLiigaUutiset

Tilastoissa jälleen saavutuksia

Viime viikon merkkipaalut Alla jälleen viime viikolla saavutetut merkkipaalut, niitä on hieno lukea… BandyliigaToimitus onnittelee jokaista yllä mainittua

BandyLiigaUutiset

Tilastot kertovat

Vilkaistaan hiukan kauden tämän hetken tietoja Alla muutama mielenkiintoinen taulukko tilastojen syövereistä… Laukaukset Laukaukset kohti maalia ovat seuraavat Sijoutus Seura Laukaukset 1. JPS 295 2. Akilles 250 3. Veiterä 235 4. HIFK 201 5. WP 35 199 6. Narukerä 198 7. Botnia 168 8. Kampparit 139 9. OLS 122 Ohilaukaukset ovat seuraavat: Sijoitus Joukkue OhiLaukaukset 1. Veiterä 138 2. Narukerä 119 3. JPS 118 4. WP 35 109 5. Akilles 89 6. HIFK 87 7. Kampparit 85 8. Botnia 82 9. OLS 80 Joukkuejäähyt tähän asti Sijoitus Joukkue Jäähyt Ulosajot Ottelut 1. Veiterä 495 – 19 2. Botnia 455 – 18 2. OLS 445 2 17 4. WP 35 365 – 17 5. Akilles 350 – 19 6. Kampparit 345 – 18 7. HIFK 325 – 18 8. Narukerä 290 – 19 9. JPS 190 1 19 Top 10 Kulmamaalin tekijää Sijoitus Pelaaja Maalit 1. Eronen Jarno, JPS 8 Kumpuoja Markus, Botnia 8 3. Hauska Janne, Veiterä 7 Nissinen Niko, WP 35 7 5. Aaltonen Ville, Narukerä 6 Ojanen Aku, HIFK 6 Pesonen Antti, OLS 6 8. Hauska Valtteri, Veiterä 5 9. Heinonen Jimi, WP 35 4 Huber Patrik, HIFK 4 Rankkarimaalin tehneet Sijoitus Pelaaja Onnistuneet Rankkarit 1. Koljonen Jasu, JPS 6 Nissinen Niko, WP 35 6 3. Ojanen Aku, HIFK 4 4. Heinonen Jimi, WP 35 3 Hauska Janne, Veiterä 3 6. Järvinen Jaakko, Botnia 2 Laitinen Santeri, Akilles 2 Paavola Eero, Narukerä 2 9. Arponen Rasmus, Narukerä 1 Hartikainen Saku, OLS 1 Kaivola Iisakki, Akilles 1 Kettunen Rasmus, Akilles 1 Niska Pekka, Botnia 1 Pesonen Antti, OLS 1 Tarkastellaan tilastoja lisää ensiviikon alussa, kun jatkosarjat on pelattu loppuun – ja tiedämme ketkä pelaavat Playoff-otteluja

BandyLiigaUutiset

Kurinpitopäätös

Joni Vuopiolle 2 ottelun lisärangaistus Narukerän pelaaja nro 7 kuljettaa palloa kovalla vauhdilla kohti JPS päätyä vasenta laitaa pitkin. Muutamametri ennen päätyrajaa ko pelaaja kääntyy kohti JPS maalia pyrkien RL-alueelle pallo hallussa. Harhauttaaensin yhden JPS pelaajan mutta sen jälkeen joutuu taklatuksi. Hyökkäävä pelaaja ei osaa varautuataklaukseen kun huomio pallossa ja harhautuksissa. Taklaava pelaaja, JPS nro 63, luistelusuunta ennentaklausta on kohti kulmalippua hyökkääjän tulosuuntaa vastaan. JPS pelaaja nro 63 ehtii jarruttaa juuriennen taklausta ja kääntää oikean kylkensä kohti hyökkäävää pelaajaa. Taklaus oikealla olkapäällä /olkavarrella osuu NK pelaajan päähän. Taklauksen jälkeen molemmat jäävät jäähän hetkeksi makaamaan.JPS pelaaja nousee omin avuin ylös, NK pelaaja tarvitsee huoltoa. Hän jättää pelikentän, kuitenkin ominavuin pukukoppiin poistuen. Taklausvauhti ja voima kova. JPS pelaaja nro 63 eikä kukaan muukaan JPSjoukkueesta protestoi tuomiota. Kurinpitolautakunta määrää asiassa Vuopiolle lisärangaistuksena kahden ottelun pelikiellon automaattisen yhden ottelun pelikiellon lisäksi eli yhteensä kolmen ottelun pelikiellon Tämä tarkoittaa sitä, että Vuopio on pelikiellossa pelatun Akilles vs JPS ja JPS vs Veiterä ottelun lisäksi vielä ottelun 14.2.2024 Narukerää vastaan. Jatkosarjan viimeiset 2 ottelua Vuopio on taas pelikelpoinen. BandyliigaToimitus ei kommentoi tapahtumaa, asia on loppuun käsitelty.

BandyLiigaUutiset

Sunnuntain tulokset

Vierailijat vahvoja, paitsi Porissa Tänään ehkä yllätysten päivä? Ennakkoon odotettiin Akilleksen, JPS:n ja HIFK:n voittoja, mutta onneksi Bandyliiga on tasainen, ja kuka tahansa voi voittaa toisensa. Tänään voitot ansaitsivat siis Narukerä, Veiterä, ja Botnia. Nyt se on 100% varmaa että Veiterä & JPS taistelevat sijasta 1-2 ylemmässä jatkosarjassa, tämä tarkoittaa että he tulevat lepäämään puolivälierissä. Akilles ja Narukerä sen sijaan taistelevat sijasta 3-4 ylemmässä jatkosarjassa, ja he aloittavat puolivälierät kotiedulla alemman jatkosarjan 5 & 6 vastaan Alemmassa jatkosarjassa Botnia muutti sarjataulukkoa niin, että ensi keskiviikon HIFK vs Kampparit ottelulla on suuri merkitys jatkoon menijöiksi – kun WP on viittä vaille menossa jatkoon, ja Botnia vaanii vielä tiukasti HIFK:n kannoilla (tasapisteissä Kamppareiden kanssa). No viimeinen viikko jatkosarjoja on edessä, ja me lepäämme aamuun – sen jälkeen viimeiset ottelujen tilastot, ja koko sarjan tilastot kuntoon… Nyt juhlimme uutta presidenttiä, ja sitten nukkumaan… Hyvää yötä! Narukerä vs Akilles Lopputulos: 6-3 JPS vs Veiterä Lopputulos: 4-7 HIFK vs Botnia Lopputulos: 4-7

BandyLiigaUutiset

Sunnuntain ottelut

Tänään kolme ottelua Tänään mennään Porissa, Jyväskylässä, ja Helsingissä – Kaikki katomoon! Narukerä vs Akilles Klo: 13:00 Narukerä kommentoi: We are back! Eilen saatiin lähes kaikki pelaajat käyttöön ja tuloksena hieno tasapeli runkosarjan voittanutta Veiterää vastaan. Tästä on hyvä jatkaa Amiko-Areenalla Akillesta vastaan! Akilles kommentoi: Tänään pelataan ylemmän jatkosarjan kolmas ottelu. Narukerä – Akilles, klo. 13.00 Porissa Akilles spelar idag sin tredje match i övre fortsättningsserien. Narukerä – Akilles, kl. 13.00 i Björneborg JPS vs Veiterä Klo: 15:00 JPS kommentoi: Viikon viimeinen ottelu Viitaniemessä, kaikki kannustamaan Jipsi voittoon… Veiterä ei kommentoinut ottelua HIFK vs Botnia Klo: 18:00 HIFK kommentoi: Kolmas kerta toden sanoo? Tänään pelataan vihdoinkin kauan odotettu jatkosarjan ottelu HIFK-Botnia. Matsi on tarkoitus alustavasti pelata Brakulla klo 18.00. Jotta voimme varmistua jään pelikunnosta, suorittaa tuomaristo katselmuksen kello 15.00. Sen jälkeen tehdään päätös pelataanko Brakulla vai varakentällä. Tiedotamme vielä erikseen n klo 15, missä ottelu pelataan. Botnia ei kommentoinut ottelua

BandyLiigaUutiset

Lauantain tulokset

Kampparit yllätti Botnian, ja Narukerä haki tasurin Lappeenrannasta Eilisissä peleissä yllätyksiä oli ainakin Kamppareiden voitto Botniasta. Tämän lisäksi Narukerän venyminen tasuriin on kova suoritus. HIFK vei Jyväskylässä OLS selkeähkösti, tosin ikävää oli että ottelu pelattiin Jyväskylässä kun Oulun kenttä ei ole pelikelpoinen. Akilles yritti haastaa JPS:n mutta aivan ei riittänyt, ja siellä JPS:n voitto tarkoitti heidän siirtymistä ylemmän jatkosarjan kärkeen… Veiterä vs Narukerä Lopputulos: 2-2 Akilles vs JPS Lopputulos: 2-4 Botnia vs Kampparit Lopputulos 3-4 OLS vs HIFK Lopputulos: 1-8