BandyLiigaUutiset

Bandyliiga ottelut Ruotsiin?

Oulun tilanne on surkea Oulusta kantautuu seuraavia ikäviä uutisia: Kiristynyt pakkanen on tehnyt tehtävänsä ja Raksilan jääkentän – jota aikanaan myös on tekojääksi kutsuttu – pohja näkyy jälleen kentässä olevista useista railoista. Tällä hetkellä ei löydy semmoista henkilöä, joka voi 100% varmuudella sanoa, että Oulussa pelataan lauantaina 10.2. tai sunnuntaina 11.2., jolloin OLS:lla on jatkosarjan avaavat kotipelit. Optimistisesti ajatellen voi uskoa, että pelataan – ehkä myös sääennusteet ovat kääntyneet viikon edetessä hieman parempaan suuntaan loppuviikon osalta. Koska tuota varmuutta ei kuitenkaan ole ja jääpallossa ollaan edetty jatkosarjapeleihin, niin pelien pelaamisen varmistamiseksi on mietitty erilaisia vaihtoehtoja. Tämä on ollut pakollista sen takia, että jatkosarjavaiheessa ei ole enää aikataulullisesti mahdollista siirtää pelejä. Päätös syntyi keskiviikkona 7.2. pidetyssä Teams kokouksessa jääpalloliiton, OLS:n ja viikonlopun vastustajien HIFK:n ja WP:n kanssa. Pelit pelataan Oulussa tai Ruotsissa Viikonlopun ottelut OLS-HIFK ja OLS-WP pelataan joko Oulussa tai Ruotsin Haararannassa – tämä riippuu Oulun jääkentän tilanteesta. Lauantaina 10.2. klo 09 tehdään Raksilan jääkentän tarkistus tuomariston sekä OLS:n ja HIFK:n edustajien kesken. Siinä yhteydessä päätetään onko jääkenttä pelikunnossa. Mikäli ja toivottavasti jää on pelikunnossa, niin OLS-HIFK peli pelataan la 10.2. klo 13 Raksilan jääkentällä.Jos kenttä ei ole kunnossa, niin OLS-HIFK pelataan Haaparannan Gränsvallenin tekojäällä la 10.2. klo 13 (Suomen aikaa). Sunnuntain 11.2. OLS-WP pelin päätös tehdään puolestaan pitkälti lauantain kokemusten perusteella.Mikäli Oulun jääkenttä on pelikunnossa, niin OLS-WP pelataan su 11.2. klo 15 Raksilan jääkentällä.Jos kenttä ei ole kunnossa, niin OLS-WP pelataan Haaparannan Gränsvallenin tekojäällä su 11.2. klo 16 (Suomen aikaa). la 10.2. OLS – HIFK / Oulu klo 13 tai Haaparanta klo 13su 11.2. OLS – WP / Oulu klo 15 tai Haaparanta klo 16 Kuka maksaa ylimääräiset kulut OLS:lle & HIFK:lle & WP 35:lle? Jos pelit siirtyvät Ruotsiin, kuka maksaa ylimääräiset kulut? Seurat joutuvat tilaamaan esim. Kuljetusyritykseltä toiset kuljettajat mukaan, koska laki tulee jo vastaan ajomäärässä. Lisäkilometrit yms yms kulut eivät kuulu vierailijoille – Maksaako kotijoukkue OLS nämä kulut? Saako OLS nämä kulut takaisin Oulun Kaupungilta? No toivotaan että tähän ei jouduta, ja ottelut pystytään normaalisti pelaamaan Raksilassa. Oulun päättäjät herätys! Oulun päättäjien on ymmärrettävä tämä Raksilan kentän tila, ja sen tilanteen vakavuus- HERÄTYS!!!!

BandyLiigaUutiset

Illan tulokset

Vierasjoukkueet vahvoja JPS ja Veiterä suoraan lähes varmoja välieräjoukkueita. Akilles ja Narukerä tulevat siis olemaan puolivälieräjoukkueet. Ylemmässä jatkosarjassa käydään siis kamppailu kärkipaikasta JPS:n ja Veiterän välillä. Tämän lisäksi Narukerä yrittää saavuttaa Akilleksen sijalle 3. Alemmassa jatkosarjassa helsingissä ei pelattu (peli siirtyi huomiselle), ja Mikkelissä vierailija WP on jo lähellä puolivälierä paikkaa. Kampparit vs WP 35 Lopputulos: 1-4 Ottelu oli aika tasainen lähes loppuun asti. Vasta viimeisen kolmen minuutin aikana WP 35 repäisi eron, ja pisteet Varkauteen. Tilastovirhe on pakko olla kyseessä, koska ottelussa ei tilastojen mukaan lauottu kertaakaan maaliakohti, tai ohi maalin? HIFK vs Botnia siirretty huomiselle Kalliossa jäässä oli pari suurta reikää, ja näin ottelua yritetään pelata huomenna torstaina klo: 19:00 uudelleen. Akilles vs Veiterä Lopputulos: 5-5 Akilles oli hiukan niskan päällä, mutta Veiterä ei taipunut ja lukemat olivat lopuksi 5-5. Tilastojenkin valossa ottelu oli todella tasainen. Valitettavasti tämä ei auta Akillesta, koska lähes varmasti Akilles ei tule saavuttamaan enää kumpaakaan kärkijoukkueista. Narukerä vs JPS Lopputulos: 1-5 Vierailijat veivät ja Narukerän tappiot kotikentällä saivat jatkoa. Narukerällä on vaikeaa, kun taas JPS on todella liikkuvalla jalalla ja heidän pelinsä näyttää hyvällä. Valitettava ulosajo oli taas yhden pelaajan kohtalona kun JPS:n Joni Vuopio poistettiin suoralla punaisella ulos kentältä, tilanne alla – Kurinpidolle lisää töitä…

BandyLiigaUutiset

Stadin Derby siirrettiin!

Kenttään oli ilmestynyt muutama reikä – Ilkivaltaa? Helsingissä ottelu HIFK vs Botnia jouduttiin siirtämään huomiselle (torstai 8.2.2024) kello 19:00, koska kenttään oli ilmestynyt muutama suurehko reikä. Suoraa syytä tähän ei löytynyt, mutta tietojemme mukaan päivällä iltapäivällä on jollakulla oppilaalla ollut tylsää, ja näin jäähän on syntynyt sellaiset vauriot jota ei tänään pystytty korjaamaan. Kuvassa yksi kohta, jota on paikkailtu – mutta paikat eivät vielä kestäneet luistelua Huomenna uusi yritys HIFK vs Botnia Torstaina 8.2.2024 Kello: 19:00 alkaen

BandyLiigaUutiset

Jonni Pajukari on poissa

Surullinen uutinen Lappeenrannasta – Jonni Pajukari in memoriam Palloilun monitaiturina tunnettu Jonni Pajukari edusti Veiterää 1956-1963, HIFK:n riveissä kaudet 1964-1965, ja vielä LaPan riveissä kaudet 1966-1969 Palkintokaapista löytyvät vuoden Veiterässä saavutetut vuoden 1957 mestaruus. Jääpallon hopeamitalit tulivat vuosina 1965 (HIFK) ja 1966 (LaPa). Veiterässä myös pronssit vuosilta 1958, 1959 ja 1961. Jonni tunnettiin paitsi herrasmiespelaajana myös kovalyöntisenä kulmurieksperttinä. Pajukari oli mukana historian ensimmäisissä MM-kisoissa Helsingissä vuonna 1957. Olympiastadionilta kotiin tuomiseksi oli MM-hopeamitali. Pajukari oli myös Suomen mestari tenniksessä Jonni “Jönsö” Pajukari Pääsarjakaudet: 13 Ottelut: yli 100 Maalit: 57 Seurat: Veiterä: 1956-1963 HIFK: 1964-1965 LaPa: 1966-1969 BandyliigaToimitus ja jääpalloperhe ottaa osaa omaisten suruun

BandyLiigaUutiset

Tänään ne alkaa

Jatkosarjat käynnystyvät tänään Tätä on odotettu, eli jokaisella maalilla, jokaisella ottelulla, ja jokaisella pisteellä on merkitystä. Nyt katsotaan kuka on kuka, miten joukkueen nyky kunto on rakennettu? osuuko? Ylemmässä pelaavat tänään Narukerä kotonaan, ja vastustajaksi saapuu kovakuntoinen JPS. Narukerä on hävinnyt kotonaan useamman ottelun, ja lähtee kyllä otteluun altavastaajana. Katsotaan miten käy? Toisessa ottelussa Akilles kohtaa vierailija Veiterän. Veiterä vei runkosarjan, jatkuuko sama vire? Akilles ei aivan parastaan ole saanut esille, saako valmentaja Juha Laitinen sen nyt esille? Alemmassa pelaavat tänään Kampparit kotonaan, kun vastaan asettuu vierailija WP 35. Varkautelaisilla oli hyvät mahdollisuudet jopa ylempään jatkosarjaan, mutta Oulussa tappio, ja Kotona tasuri Kamppareita vastaan jätti joukkueen alempaan jatkosarjaan. Tässä ottelussa suuri kysymys on onko WP 35:n loukkaantuneet kokoonpanossa? Juho Holopaisen ja Jimi Heinosen puuttuminen todella näkyi WP 35:n oteissa. Helsingissä Stadin Derby jälleen. Kumpi vie? Botnia esitti runkosarjan loppua kohti parempaa peliä, mutta riittääkö se? HIFK on vahva kotonaan, joten jäädään seuraamaan miten Kalliossa pelataan… Toivottavasti yleisö löytää tiensä katsomoihin sankoin joukoin! Ylempi Jatkosarja Narukerä vs JPS Klo: 19:00 Narukerän kommentit ennen ottelua: Harjoituksissa taso on pysynyt koko kauden korkealla ja siitä pitää olla hyvin tyytyväinen kommentoi Aleksi Vihtilä Ja peleissä taso vain paranee kevättä kohti. JPS kommentoi lyhyesti: Ylempi jatkosarja starttaa tänään, kun JPS matkaa Poriin Porin Narukerä Official vieraaksi. Akilles vs Veiterä Klo: 19:00 Akilles kommentoi: Tänään jatketaan taistelua kun Akilles kohtaa jälleen Veiterän. Tervetuloa!! Kausikortit ovat voimassa vielä näiden kolmen jatkopelin ajan Veiterän kommentit: keskittymisen tulee säilyä pelissä koko pelin ajan, mikä oli meidän yksi suurimmista vahvuuksista alkukaudesta, kertoili Joonas lopulta kuitenkin tyytyväisenä runkosarjan ykköspaikan varmistuttua. Alempi Jatkosarja Kampparit vs WP 35 Klo: 18:30 Kampparit kommentoi: Se, että WP tulee heti vastaan, ei ole huono asia. Nyt juuri on hyvä kuva WP:stä. Lähdetään kohtaamiseen luottavaisin mielen, sillä vaikka nujuuteltiin tasapeli, pelin olisi voinut voittaakin. Kampparit valmistautuu alemman jatkosarjan avaukseen kaikin puolin luottavaisesti. Maanantaina koko edustusjoukkue piti lepopäivän. Laitettiin ihan luistelukielto. Takana on kaksi kovaa ottelua, joten on syytä kunnolla huilata, levätä ja kerätä energiaa. Tiistaina on sitten harjoitukset ja keskiviikkona ollaan tikissä, sanoo Manninen. WP 35 kommentoi näin: WP 35 lähtee jahtaamaan puolivälieräpaikkaa keskiviikkona Mikkelistä, kun se kohtaa jatkosarjan avauspelissään Kampparit. Joukkueet kohtasivat viimeksi sunnuntaina Varkaudessa, jolloin peli päättyi 3-3. Kummatkin kohtaamiset runkosarjassa olivat maalin pelejä ja varmasti tiukka peli tulossa myös keskiviikkona. Sunnuntaina saatiin luotua paljon maalipaikkoja, se oli positiivista, nyt vaan pitää olla tehokkaampi. Kampparit on todella vaarallinen vastaiskujoukkue ja pallollinen tekeminen pitää olla huolellista, alustaa valmentaja Ilkka Hoffren. HIFK vs Botnia Siirretty Torstaille 8.2.2024 kello: 19:00 Jäähän on päivällä joku tehnyt pari isohkoa reikää, jonka takia kenttää ei saatu pelattavaan kuntoon. Ottelu siirtyy, ilmoitamme koska pelataan, kun saamme tiedon… HIFK:n kommentit ennen ottelua: Jatkosarjan pelit alkaa tänään klo 19 Brakulla. Jokainen peli on tärkeä tässä vaiheessa kautta, joten joukkue tarvitsee kaiken kannustuksen myös katsomosta ! Botnia ei ottelua kommentoinut