BandyLiigaUutiset

Vajaa kaksi tuntia Suomen Cupin alkuun

Ensimmäisinä kentällä esiintyvät kotijoukkue OLS & vierailijana JPS Seurojen kotisivut ovat aktivoituneet, ja viimeisen 48 tunnin aikana lähes kaikki ovat kommentoineet Suomen Cup viikonloppua. Me jääpallon ystävät olemme odottaneet tätä hetkeä viimeiset 7 kuukautta. Aika on todella pitkä, jos mietitään mitä tahansa muuta pääsarjaa Suomessa. Ei valiteta! Nyt nautitaan! Suomen Cupissa tuskin vielä nähdään jääpallon hienouksia, koska osalle seuroista isolle jäälle päästään ensimmäistä kertaa. Kuitenkin odotettavissa on suomalaista huippu jääpalloa. Seurat suorittavat myös pelitapa/kokoonpano kokeiluja, joten emme näe vielä seurojen 100% voimasuhteita, mutta viitteitä siitä mitä Bandyliigassa on kaudella 2023-24 kylläkin odotettavissa. Ennakkoarvailua & veikkailua Me emme lähde vielä veikkailemaan seurojen voimasuhteita, kuitenkin sosiaalisessa mediassa on “heitelty” ainakin seuraavaa: A-lohkossa todennäköisin voittokamppailu käydään Veiterän ja WP 35:n välillä. B-lohkossa taas voittotaisteluun ovat vahvimmin tyrkyllä JPS, Akilles ja Narukerä. Jos nyt jotakin lähtisimme miettimään, olisi ehkä ajatukset jotakin tähän suuntaan: A-Lohko HIFK, Veiterä, WP-35 Kampparit & P19-maajoukkue B-Lohko Akilles, JPS, Narukerä OLS & Botnia Ehkä hiukan tylsästi veikattu, mutta tässä kohtaa mennään paljon “fiiliksellä” ja rostereilla, palataan tähän vielä tänään, kun on nähty seurojen edesottamuksia – Livenä. Seurojen viimehetken tunnelmia Kaikille seuroille tsemppiä peleihin, ja parhaat varmasti pääsevät Finaaliin. Miesten Suomen Cup-turnauksen kaikki kamppailut ovat nähtävissä suorina Tästä!

BandyLiigaUutisetVeiteräUutiset

Veiterä julkaisi kapteeniston

Veiterä uutisoi juuri seuraavan kapteeniston kaudelle 2023-24 Kapteeni: Varakapteenit: Suomen Cupissa perjantaina mennään jo tällä kapteenistolla, HIFK:ta vastaan…

BandyLiigaUutiset

Vielä 48 tuntia, ja kausi käyntiin

Perjantaina pääsemme nauttimaan jääpallohuumasta Hetki jota on jo odottanut useamman kuukauden on enää 48 tunnin päässä. Jääpallon Suomen Cup käynnistyy ottelulla OLS – JPS kello: 14:10 Onnea seuroille, pelaajille, taustoille, ja yleisölle… Nautitaan yhdessä kaudesta! Kuva: BandyliigaToimitus / 21.10.2023 Olosuhteet Tänään emme halua ajatella negatiivisia asioita, mutta sen verran on asiaan palattava, että Oulussa tekojää saatiin pelattavaksi 20.10.2023. Hienoa työtä Oulun kaupungilta, ja jäädytyshenkilöilta – Kiitos! Viimeisenä tutun kaavan mukaan saadaan Helsingissä Kallion kenttä (tämä ei ole jäädyttäjien vika – päätökset tulee kaupungin johdosta). Lämpötilan Helsingissä on ennustettu pysyvän seuraavat 15 päivää päivisin maksimissaan +4 asteessa, ja öisin lämpötilan ennustetaan laskevan hiukan pakkaselle. Olosuhteet olisivat täydelliset kentän jäädyttämiselle. BandyliigaToimitus ennustaa ettei Kalliossa päästä pelaamaan kun vasta Joulukuun alussa – Miksi? Kysymys ei voi olla muusta kun rahasta, ja esim. jääpallon arvostuksen puutteesta. Parinkymmenen vuoden kokemuksella emme BandyliigaToimituksessa enää usko Kaupungin ilmoituksiin sään, koneiston, puista putovien lehtien yms aiheuttavan tätä. Hollannissa, Unkarissa, Ruotsissa, Norjassa on jo jäitä käytössä, miten heillä ei ole samoja ongelmia? Loppuun vielä esimerkki elävästä elämästä Helsingistä & ja lajien tasa-arvosta! HIFK:n taustat anoivat Kallioon uutta tulostaulua vanhan hajonneen tilalle. Kentälle tehtiin remontti – Helsingin kaupunki ilmoitti jääpalloilijoiden iloksi – Kentälle tulee uusi tulostaulu palvelemaan yleisöä. Voiko tämä olla totta, iloitsivat jääpalloilijat. Ilo oli lyhytaikaista kun Kallion kentän päätyyn ilmestyi amerikkalaisen jalkapallon tulostaulu – “hauskinta tässä oli se, että kentän remontin yhteydessä oli jo päätetty ettei amerikkalainen jalkapallo käytä Kalliota, koska kentän pinta ei sovi heille” Uusi amerikkalaisen jalkapallon tulostaulu kuitenkin toimii jääpalloon mainiosti kertoi kaupunki – että näin. No ehkä joku jääpallon katsoja otti tästä herneen nenään, ja tuo tulostaulu hajosi, ja sitä ei voinutkaan käyttää kun jääpallokausi käynnistyi… Miten Helsingin kaupunki toimi tähän? Toi tilalle maassa liikuteltavan 70-luvun näytön, jossa sentään pelikello näkyi – “anteeksi tässä kohtaa vieläkin hymyilyttää” Seurojen nimistä, tai muusta nyky tekniikasta sai vain unelmoida. Saagaan kirjoitettiin uusi luku kun Käpylän pallo ilmoitti pelaavansa Kallion kentällä ykkösdivarin ottelut, koska Käpylän, tai Kumpulan kentät eivät täyttäneet palloliiton kriteerejä. Futaajat saapuivat kallioon, pelasivat ensimmäisen ottelun ja “RAPORTOIVAT” heti tulostaulusta – tuollaisen tulostaulun kanssa ei seura voi ykkösdivarin futista pelata! Meni viikko, Kalliossa oli uusi taulu jota, jääpalloilijat olivat toivoneet jo muutama vuosi aikaisemmin.. Me BandyliigaToimituksessa emme vertaile, tai arvostele muita lajeja, mutta Lukija voi tässä kohtaa miettiä onko Helsingissä lajit yhdenvertaisia, tai onko SM-sarja korkeampi kuin ykkösdivari? Tämäkin vain yksi esimerkki näyttää lajimme hankaluudet todella radikaalilla tavalla – jääpallo taistelee olemassa olostaan, mutta onneksi meitä hulluja löytyy vielä usealta paikkakunnalta – EMME ANNA PERIKSI! Loppuun vielä, HIFK ja Yleisö pääsee nauttimaan uudesta tulostaulusta toivottavasti heti ensimmäisessä kotiottelussa… Me uskomme BandyliigaToimituksessa tämän vasta kun sen näemme … Kaikki lajit, ja sarjatasot ovat yhdenvertaisia? Kaikesta huolimatta Tsemppiä kaikille kauteen 2023-24

BandyLiigaUutiset

Yhdessä Hyvää!

BANDY VÄNNER RF / JÄÄPALLON YSTÄVÄT RY www.bandyliiga.fi sivuston omistaa yllä mainittu rekisteröity Yhdistys. Jääpallon Ystävät Ry toimii eri tahojen kanssa yhteistyössä, mutta on täysin sitoutumaton ja itsenäinen rekisteröity yhdistys. Jääpallon Ystävät Ry:n tavoitteena ja tarkoituksena on tukea aatteellisesti ja taloudellisesti Suomen jääpallon toimintaa. Tavoitteena on myös edistää jääpallon leviämistä koko Suomen alueelle. Jääpallo on myös perinteisesti ollut kaksikielinen, joten tavoitteena on myös vahvistaa ruotsinkielisen Suomen jääpalloperinnettä, ja sen tulevaisuutta. Kaiken tämän toteuttamiseksi ja toiminnan tukemiseksi Jääpallon Ystävät Ry voi ottaa vastaan lahjoituksia, avustuksia, ja testamentteja, ja he voivat järjestää asianomaisilla luvilla arpajaisia, rahankeräyksiä, myyjäisiä, ja huvitilaisuuksia.  Yhdessä Hyvää! MobilePay tai tilille-lahjoitus Nyt voitte olla mukana tukemassa itse valitsemalla summalla Yhdistyksen toimintaa. Helpointa on näppäillä puhelimella MobilePayn kautta numero: 43722, ja lahjoita summa jolla haluat tukea yhdistyksen toimintaa. Voitte lahjoittaa myös suoraan pankin kautta tilille: FI04 5720 1020 5834 52 Tilin omistaja: Jääpallon ystävät Ry – Bandy Vänner Rf Viestikenttään voitte halutessa laittaa viestin haluatteko nimenne “Yhdistyksen lahjoittaja seinälle”, vai haluatteko lahjoittaa anonyymisti. Julkaisemme myös täällä www.bandyliiga.fi – sivustolla Yhdistyksen avustus- ja tukikohteista kauden 2023-24 aikana. Tarkemmat tiedot osoitteesta: www.jaapallonystavat.fi Keräys toteutetaan: 23.10.2023 – 21.1.2024 välisenä aikana Lisätiedot pienkeräysluvasta osoitteesta: www.jaapallonystavat.fi Poliisin pienkeräysnumero RA/2023/1228

BandyLiigaUutisetJPSUutiset

JPS vahvistaa maalivahtiosastoa

Aatu Valtonen palaa Bandyliigaan & Kalle Lampinen jatkaa Valtonen täydentää JPS Bandyliigajoukkueen maalivahtiosastoa. Sopimus on mallia 1+1. Tämän lisäksi Kalle Lampinen on tehnyt 1-vuotisen sopimuksen JPS:n kanssa. Aatu Valtonen Ikä: 33v Aiemmat joukkueet: Kampparit, JPS, HIFK Pelinumero: #70 Kaudet bandyliigassa: 13 Kalle Lampinen Ikä: 20v Kotoisin: Jyväskylä Pelinumero: #12 Kaudet bandyliigassa: 3 JPS:n Valmentaja Topi Rytkönen kommentoi sopimuksia seuraavasti: ”Karri Leisimon laittaessa ainakin toistaiseksi hokkarit kuivumaan, oli mietinnän paikka maalivahtiosaston suhteen. Katse kääntyi nopeasti Jyväskylässä vaikuttavaan Aatu Valtoseen. Aatu oli jo syksyn mittaan käynyt paikkailemassa jäillä maalivahteja. Nopeasti saatiin asiat rullaamaan. Kokenut kassari saadaan muutaman vuoden tauon jälkeen bandyhommiin mukaan! Aatu on kokemuksellaan tärkeä sopimus, jolta löytyy annettavaa joukkueen seniorina muille maalivahdeille sekä kenttäpelaajille.” ”Kalle Lampinen on hyvä ja kehittyvä nuori maalivahti. Viime kausi meni oikeastaan kokonaan loukkaantuneena. Nyt on mies pysynyt kunnossa, ainoastaan armeijan sotkiessa treenaamista!”

BandyLiigaUutisetJääpalloliitto tiedottaa

Suomen Cupin kaikki ottelut striimataan

Seuraa kaikki Suomen Cup 27-29.10.2023 ottelut Kaikki ottelut striimataan OLS, Jääpalloliiton & muiden osallistuvien joukkueiden yhteistyöllä koko viikonlopun ajan. Ei muuta, kuin seuraamaan otteluja – jollet pääse paikanpäälle…. Lähetykset ovat ilmaisia! Tässä linkki Jääpalloliiton Youtube-kanavalle Tästä!

BandyLiigaUutisetHIFKUutiset

HIFK-IKONI Veikko Niemikorpi 75 vuotta

Lähes 700:n SM-sarjamaalin miehelle – Onnittelut! Niemikorpi ei enää osallistu HIFK-Bandyn päivittäiseen toimintaan. Kuitenkin hän käy vielä harjoituksissa, ja otteluissa, eli hän on todella monelle tuttu kasvo kentän reunalla. BandyliigaToimituksen päätoimittaja Pasi Virtanen kertoo “Vetsan” opastaneet hänetkin jääpallon saloihin aikoinaan kun Virtanen lajin pariin tuli. Niemikorpi on herrasmies, vaikka vastustajien puolustajat saattavat muistaa asian hiukan toisin. Lähes 700 SM-sarjamaalia, lähes 1000 pistettä, ja yli 400 pääsarjaottelua. Siinä riittää tehoja ja otteluja. BandyliigaToimitus & jääpalloväki onnittelee Vetsaa syntymäpäivänä – onnea!

BandyLiigaUutisetNarukeräUutiset

Narukerä huutokauppaa

Mestaruuspaitojen huutokaupan ensimmäinen osa alkanut Narukerä huutokauppaa viimekauden valkoisia mestaruus vieraspaitoja, millä voitettiin Suomen Cupin mestaruus Lappeenrannassa. Huutoaikaa perjantaihin 27.10 kello 18:00 saakka! Minimihuuto 60€. Käy osallistumassa huutokauppaan kommentoimalla uutista Narukerän Facebookissa & Instagramissa. Huomioithan, että huutokauppa on käynnissä sekä Facebookissa, että Instagramissa, joten varmistaaksesi korkeimman tarjouksen kannattaa tarkistaa molemmat paikat. Lisätiedot Narukerän sivuilta esim. tästä!

BandyLiigaUutisetKampparitUutiset

Lauri Tikanoja 60 vuotta

Onnea Lauri! Kampparitoimija Lauri Tikanoja täytti tänään pyöreät 60 vuotta, hän on toiminut Kamppareiden taustalla jo pitkään.. Tikanojalta löytyy myös 1 SM-sarja ottelu kaudelta 1985 Kamppareiden maalilta. BandyliigaToimitus & Jääpalloväki onnittelee!

BandyLiigaUutisetBotniaUutiset

Uunituore uutinen Ruotsista – Botnian Markus Kumpuoja lainalle IFK Vänerborgiin.

Kumpuoja – IFK Vänerborgiin Katrineholm Bandyn valmentaja Jari Hyttinen linkkasi meille juuri uuni tuoreen uutisen Ruotsista. Markus Kumpuoja siirttyy 8 kierroksen ajaksi IFK Vänersborgiin, koska seuralla on suuri loukkaantumissuma juuri nyt päällä. Konkari Kumpuoja liittyy vanhaan seuraansa – lyhytaikaisella lainalle Botniasta. BandyliigaToimitus ei ole saanut vahvistusta pelaako Kumpuoja Suomen Cupissa, mutta jos katsoo IFK Vänersborgin ohjelmaa, näyttäisi että Kumpuoja ei pelaisi Suomen Cup viikonloppuna Oulussa. IFK:n ottelut joissa Kumpuoja edustaa seuraa: Botnian osalta Bandyliiga käynnistyy 20.11.2023 Oulunkylässä, kun kotikentällä vastaan asettuu vierailija OLS. Näiden tietojen valossa Kumpuoja ei olisi vielä tuossa ottelussa Botnian rosterissa. Hän palaisi Botnian rosteriin vasta 27.11.2023 kun Botnia kohtaa Veiterän, tämä ottelu on myös Botnian kotiottelu. Lisää uutisesta, kun Botnia on kommentoinut uutista…