BandyLiigaUutiset

Kausi alkoi heti yllätyksellä

Kampparit – WP 35 Lopputulos: 3 – 2 Ottelu alkoi kuten kaikki jääpallon tietäjät olivat veikkailleet, WP 35 oli vahva mutta ei saanut maaleja aikaiseksi. Kampparit puolusti uhrautuvasti, eikä WP 35 löytänyt aseita tämän Kampparipuolustuksen murtamiseksi. Puoliajalle siirryttiin tilanteessa 0-0, ja kun tilastoja katsoo, niin ne olivat lähes identtiset. Mitä tapahtui WP 35:n kopissa? Kysymykseen on vaikea vastata kun siellä ei itse ollut paikalla. Kuitenkin kotijoukkue Kampparit pelasivat joukkueena luistelevaa, ja hyvää jääpalloa. WP 35 jäätyi totaalisesta, Kampparit voittivat lähes jokaisen kaksinkamppailun. Bandyliigakauden 2023-24 ensimmäisen maalin pääsi viimeistelemään Simo Huotelin, Anssi Mokon syötöstä. Eikä mennyt kuin muutama minuutti kun Sami Mikkolan kulmasta saalisti toisen pisteensä Anssi Mokko. Näin Kampparit johti jo 2-0, kun peliä oli pelattu 59 minuuttia. BandyliigaToimitus, ja varmasti puolet Suomea odotti koska WP 35 aloittaa pelaamisen. Kun pelaaminen ei heille maistunut ampui hienolla kaukolaukauksella Karo Liimatainen taululle lukemat 3-0. 10 minuuttia oli peliä jäljellä kun Eetu Sviilille tuli pieni aivopieru, kun hän turhaan aiheutti rankkarin. Rankkaria tuli lopulta ampumaan Jimi Heinonen, ja lyönnin jälkeen taululla oli 3-1 lukemat. Alkaako nyt kiri? Näin ei tänään tapahtunut, vaikka vielä 92 minuutilla pääsi Juho Holopainen kaventamaan loppulukemiksi 3-2. WP 35 kyllä haki vielä maalia, mutta aika ei riittänyt, ja näin Kampparit ansaitsivat voiton.

BandyLiigaUutiset

Muistakaa Bandyliiga Manager 2023-24 alkaa tänään

URA JÄÄPALLO MANAGERINA – SEURAA VIEKÖ JOUKKUEESI SUOMEN MESTARUUDEN? Joukkue kannattaa tehdä TÄNÄÄN ennen kello: 18:30 alkavaa ensimmäistä Bandyliiga ottelua. Näin olet mukana heti alusta alkaen vertailemassa taitoasi Managerina, muihin kilpakumppaneihin. Ei muuta kun alta sivustolle! Tee joukkueesi! Jännitä koko kausi meidän muiden matkassa! Huom! Olemme saaneet paljon palautetta pelistä. Vaikka haluisimme mielellämme ottaa kunnian pelin kehittämisestä, kuuluu kunnia oikeasti Antti Savolaiselle. Tässä kohtaa myös huomio joita olette tehneet ja siitä palautetta antaneet: ROSTERIT ovat pelissä hiukan “sekaisin”, tämä johtuu siitä, ettei kaikkia pelaajia seurat ole vielä vieneet Jääpalloliiton viralliseen Tulospalvelujärjestelmään. Tuota järjestelmää käytetään pelissä virallisena pohjana tilastoinnissa, joten Savolainen joutuu odottamaan näitä tietoja, jotta saa peliin oikeat pelaajat Esim. Botnian Markus Kumpuoja ei vielä löydy tuolta virallisesta järjestelmästä – eli seurat nyt kaikkien pelaajien tiedot tunne tulospalvelujärjestelmään, niin saadaan asia kuntoon – Kiitos! Tässä kohtaa jo kiitokset Manageripelin kehittäjä Antti Savolaiselle – Kiitos – Ja kumarrus! Alta itse peliin linkki! Bandy Manager – Historia BandyliigaToimitus sai kiireisen Antti Savolaisen haastattelun, se tässä Teille kaikille Manager-pelistä kiinnostuneille Miten Antti tulit jääpallon pariin, ja mistä idea peliin? Poika aloitti aikoinaan Veiterässä jääpallon pelaamisen, ja jouduin itse taustoihin mukaan sitä kautta. Vapaa-aikana sitten olen vähän koodausta harrastanut, niin sain idean että bandyssäkin voisi olla oma manageripeli, kun jääkiekossa on Liigapörssi, ja Valioliigassa tuntuu olevan todella suosittua tuo managerointi. Idea myös oli, saada jotain vähän erilaista kiinnostusta jääpalloa kohtaan. Kerrotko hiukan pelin historiaa, ja sen alkuaikoja Ensimmäinen versio pelistä oli vuonna 2015, ja pelissä pystyi valitsemaan vain Veiterän pelaajia 5 kpl, ja niistä piti valita kapteeni, joka sai tuplapisteet. Joka pelin jälkeen sitten piti soitella Veiterän edustuksen taustoille ja kysellä oliko rankkeja, kuka sai jäähyn jne, ja sitten pisteet päivitettiin käsin pelaajille. Ohjelma toki osasi siinä vaiheessa laskea managerien pisteet. Tämä osoittautui hieman työlääksi, joten alettiin selvitellä saisiko jääpalloliiton sivuilta jotenkin ongittua tiedot automaattisesti. Selvisi, että heillä on valmis rajapinta, joten sitä kautta pelaajat ja pelitapahtumat pystyi saamaan Bandy Manageriin. Nykyään homma toimii kauden alun hinnoittelun ja kierrosten lisäämisen jälkeen itsekseen – ottelusiirrot ja ajoittain väärät pöytäkirjamerkinnät aiheuttavat toki lisätyötä talven mittaan. Mones kausi nyt on menossa, ja mitä ongelmia olet kohdannut? En ole varma onko tämä kuudes kausi, mutta varmaan sitä luokkaa. Ei tuo sivusto ole juuri muuttunut sinä aikana, tuon ulkonäön voisi korjailla vähän paremmaksi. Ongelmana on ollut pelien siirtely, jos ottelu perutaan nopealla aikataululla ja en ehdi siirtää ottelua Bandy Managerissa, niin hommaa on, kun peli pitää siivota järjestelmästä pois ja pisteitä on jo ehditty laskea. Hyvänä apuna tässä otteluohjelmien muutosten varoittelussa on olleet aktiiviset käyttäjät, JPS:stä varsinkin eräs jääpalloaktiivi antaa hyvin palautetta ja hän hinnoittelee pelaajat (en tiedä haluaako nimeään tuoda julki), samaten Veiterästä on ollut hinnoitteluapulainen. Otat siis vastaan seuroilta, tai aktiivisesti jääpalloa seuraavilta “guruilta” esim. hintaehdotuksia? Kyllä toki, lähettäkää viestiä – jos ette minun yhteystietoja löydä, lähettäkää vaikka BandyliigaToimitukselle, he ovat luvanneet toimittaa tiedot minulle. Eikö hinnoittelu ole hankalaa? Tällä kaudella hinnoittelu meni ensimmäisen kerran niin, että viime kaudella eniten pisteitä saanut sai arvon 15.0. Muiden pelaajien hinnat sitten suhteutettiin tuohon lukuun, ja tietysti pelaajien keräämiin edelliskauden pisteisiin. Paluumuuttajat on olleet hiukan hankalampia, koska tuota suhdelukua ei ole. Näin ollen on ollut pakko hinnoitella paluumuuttajat rohkeasti vain arvioimalla. Suola pelissä onkin se, että hinnat, pelipaikka voi ennakkoon olla vääriä. Kuitenkin Te jääpallon seuraajat saatatte tietää pelaajasta paremmin faktoja, ja näin huippu manageri hyödyntää tilanteen. BandyliigaToimitus kiittää Anttia haastattelusta, ja erinomaisesta pelistä. Kaikki tekemään joukkue tuonne peliin, ja Savolaisen Antille saa antaa vinkkejä kehitys yms työhön…

BandyLiigaUutisetJääpalloliitto tiedottaa

Jääpalloliiton Bandyliiga Info 2023-24

Uunituore Info Jääpalloliitto on kasanut seurojen mietteitä juuri ennen sarjan alkua yhteiseen infoon Teille kaikille. Käy katsomassa mitä valmentajat ja pelaajat miettivät tulevasta. Mukana kaikki Bandyliigajoukkueet, ja “juontajana” Suomen Jääpalloliiton viestintävaliokunnan puheenjohtaja Joni Hildén. Klikkaamalla alta pääset seuraamaan Infoa

BandyLiigaUutiset

TÄNÄÄN KLO: 18.30 SE ALKAA!

Vihdoin odotus on ohitse… Jääpalloväki on odottanut tätä hetkeä viimeiset 250 päivää, Bandyliiga kausi 2023-24 alkaa TÄNÄÄN! Ensimmäinen ottelu pelataan Mikkelissä kello: 18:30 Mikkelin Kamppareiden, ja vierailija WP 35 Varkaudesta saapuu haastamaan nuoren kotijoukkueen. Sosiaalisessa mediassa Varkautelaisia pidetään ottelun ennakkosuosikkeina. Alta pääset seuraamaan ottelua (Ilmainen – vaatii kirjautumisen) Suomen vanhin, ja nopein joukkuepeli Suomen vanhimman joukkuepelin, jääpallon, Suomen mestaruudesta taistellaan tänä vuonna 114:sta kertaa. Jääpallon Suomen mestaruuksia on useimmin juhlinut HIFK, joka on kauden päätteeksi kruunattu mestariksi 17 kertaa. Narukerä on yksi ennakkosuosikeista myös alkavaan kauteen, kuten on myös Lappeenrannan Veiterä sekä Akilles. Odotettavissa on tasainen sarja, jossa mestaruudesta tulee tänä vuonna taistelemaan tosissaan useampi joukkue. Lauantaina 18. marraskuuta pelataan neljän ottelun kierros. Bandyliigassa pelataan ensin kaksinkertainen runkosarja, jossa jokainen joukkue kohtaa toisensa kotona ja vieraissa. Runkosarja kestää helmikuun alkuun saakka, jonka jälkeen pelataan jatkosarjat, ylempi ja alempi jatkosarja. Ylemmästä jatkosarjasta kaksi parasta etenee suoraan välieriin. Ylemmän jatkosarjan joukkueista sijoille kolme ja neljä sijoittuneet kohtaavat puolivälierissä alemman jatkosarjan ykkösen ja kakkosen. Puolivälierät pelataan paras kolmesta-järjestelmällä. Välierät pelataan paras viidestä-järjestelmällä, jossa ylemmän jatkosarjan ykkönen kohtaa voittajan otteluparista B ja ylemmän jatkosarjan kakkonen voittajan otteluparista A.