Ilari Nikula vahvistaa HIFK:n joukkuetta
Nikula on solminut HIFK:n kanssa HIFK-Bandyn miesten edustusjoukkue vahvistuu vuoden 2019 Suomen mestarilla Ilari Nikulalla.Nikula pelasi viisi ottelua helsinkiläisseuran riveissä jo viime kaudella ja nyt miehen on tarkoituspelata koko kausi punanutuissa. – Isoimpina tekijöinä Bandyliigaan paluuseen oli hyvä porukka ja reteä pukukoppihuumori. Paripeliä viime keväänä toi myös oman kipinänsä jatkolle, kun parannettiin joukkueena peliä ja itsekinpysy peli peliltä paremmin mukana. Kiitokset myös HKV:n porukalle, kun pitivät allekirjoittaneen pelikunnosta huolta edelliset pari kautta, Nikula kiittelee. Keskikentällä pelaava Nikula on hyvä lisä HIFK:n riveihin. Hän omaa pitkän 14 kauden mittaisenkokemuksen Bandyliigasta. Urallaan hän on voittanut myös yhden Suomen mestaruuden vuonna2019 JPS:n riveissä. Vaikka HIFK on JPS:n lisäksi OLS:aa edustaneelle pelaajalle vielä uusi seura,on hän silti pelannut monta ottelua kilpipaitoja vastaan.– HIFK on perinteikäs ja menestyksekäs seura Suomen liigakentillä, missä pelataan kovallaasenteella eikä anneta tuumaakaan periksi, Nikula tietää. Nikula odottaa jo innolla alkavaa kautta. Tekeminen harjoituksissa on ollut hyvää ja joukkueessahenki on kohdallaan. Joukkue suuntaa reilun viikon päästä Ruotsiin leirille, jolloin se pääseeensimmäistä kertaa tänä syksynä isolle jäälle.– Hyvillä ja odottavaisin mielin lähdetään tulevaan kauteen. Treeneissä on ollut hyvä meininki jakohta päästään mittaamaan, miten putki kulkee isolla jäällä, Nikula iloitsee. Ilari Nikula Ottelut: 242 Maalit: 45 Syötöt: 48 Pisteet: 93 Jäähyt: 170 Sopimustilanne Nikulan myötä joukkueella on nyt 21 sopimuspelaajaa. Helsinkiläisseuran kausi alkaa SuomenCupista lokakuun viimeisenä viikonloppuna.