Avainsana: Tulos

BandyLiigaUutiset

Tiistain tulokset

Veiterä – Kampparit 6-2 Veiterä kommentoi ottelua seuraavasti: Ottelun alku oli tasainen ja tilanteet vaihtelivat päädystä toiseen. Ottelun tärkeys korostui myös varoivaisuutena ja huolellisuutena erityisesti keskialueen puolustuspelissä. Peliä pelattiin hieman alle puoli tuntia, niin Tuomas Antikainen pääsi iskemään kotijoukkueen 1–0-johtoon. Tätä ennen ottelun maalipaikat olivat varsin tasan, molemmilla joukkueilla oli tähän mennessä mm. kaksi kulmalyöntiä. Kamppareiden kuittaus…

BandyLiigaUutiset

Narukerä kaatoi HIFK:n

Narukerä – HIFK 5 – 1 BandyliigaToimitus katsoi ottelun lähetyksen ja toteaa Narukerän paremmuuden. Kuitenkin on nostettava hattua HIFK:n valmennukselle heidän taktiikastaan. Jos katsojat eivät huomanneet oli HIFK saanut matkaan mukaan vain 13 pelaajaa, josta Jani Laakso koppaili maalilla palloja, ja toinen Maalivahti Pete Pättiniemi pelasi kentällä numerolla 20. HIFK:lla oli siis käytettävissään ainoastaan yksi…