Narukerä kaatui näytösottelussa
Narukerä vs Team Ässät/Lukko – lopputulos: 13-14
Nopeasti kävi selville, että ottelu oli enempi varovaista “pelailua”, ettei kukaan loukkaannu kummankaan lajin kauden kynnyksellä. Miteen ihmeellistä ei ottelusta ole kerrottavaa, sinänsä hienoa työtä Narukerältä (vaikka saimme useita palautteita ettei asiasta infottu Porin ulkopuolella).
Ensin Kaukalojääpallo-ottelu
Jääkiekkoilijat eivät osanneet käsitellä jääpalloa kuten Narukerä, vaikka esim. Lukon Kalle Ervasti on pelanut sekä OLS:n/HIFK:N Junioreissa. Tilanne jääpallon jälkeen oli 13-4 Narukerälle.
Jääkiekko-ottelu oli kylmää kyytiä Narukerälle
Kylmempää kyytiä jääkiekko-osuudessa Narukerälle annettiin isän kädestä. Oikeastaan missään kohtaa ei Narukerä saanut edes vaarallista tilannetta jääkiekkoilijoiden maalille. Jääpalloilijat eivät onnistuneet maalinteossa kertaakaan, ja näin lukemat taululla jääkiekolle 0-10.
Kun kumpikin “ottelu” yhdistetään lopputulos Ässät/Ilvekselle 13-14.
Pohdintaa…
Narukerä pelasi lähes parhaalla kokoonpanoollaan, kun taas Ässät/Lukko joukkue oli koottu edustusjoukkuiden junioripelaajista.
Voidaanko lopuksi miettiä, että jääpallossa maalinteko on helpompaa, kuin jääkiekossa? No se ei ole meidän tehtävä, ja ottelu pelattiin jääkiekkokaukalossa. Olisi hienoa nähdä joskus vastaava tapahtuma niin, että jääpallo-osia pelattaisiin jääpallokentällä.
Yhteistyö? Sitä tarvitaan, mutta järkevällä suunnitelmalla…
On hienoa, että Satakunnassa tämän tasoista yhteistyötä tehdään, mutta BandyliigaToimitus ei täysin yhdy Narukerän puheenjohtaja Jani Raukon lausuntoon, jossa hän kuvaili tapahtumaa, ja sen merkitystä ”syvemmäksi”. On totta että yhteistyötä voidaan tehdä laajemmin, mutta ainakin Helsingissä Botnian, Vestan, ja HIFK:n yhteistyö jääkiekkojoukkuiden kanssa ei ole tuonut jääpallolle yhtään pelaajaa.
Tällä tarkoitamme sitä, että 8-16 vuotiaat jääkiekkoilijat käyvät pelaamassa jääpalloa, mutta tämän jälkeen he lähes 100% valitsevat lajikseen jääkiekon. Pahinta on että tuossa iässä jääkiekon lopettavat, eivät hekään siirry jääpalloa pelaamaan. Tämän takia me BandyliigaToimituksessa emme vielä usko jääkiekon parissa olevien ajatuksen muutookseen – valitettavasti.
Lopuksi on kuitenkin kiitettävä Narukerää & Ässiä/Lukkoa tapahtuman järjestämisestä, KIITOS!
Comments (1)
Tomppa
Mitä sitä turhaan pohtia,kiekkopojat ovat yksinkertaisesti kovempaa porukkaa kuin pallopojat vaikka olivat liikkeellä junnuporukalla.Kyllä saavat jääpallon tappajat lisää virtaa viedä eteenpäin että bandy on läällärien laji(katsokaa huvikseen Suomi24 kommentteja vuosien varrelta).Suomalainen jääpallo kyllä uhkaa näivettyä entisestään vaikka kaiken maailman ”asiantuntijat” bandy puolelta on sitä mieltä että tästä tulee vielä iso ja mahtava laji.Tosiasia on että 20 vuoden kuluttua on jäljellä vain kauniit muistot miten hienoa tämä oli joskus 1950 luvulla.Aika on jo ajanut tämän kauniin lajin ohi jo monta vuotta sitten ja parannusta ei ole näköpiirissä.Ollaan nyt mitä mieltä tahansa niin jääpallo esim.Ruotsissa menee joka vuosi takapakkia,seuroja lopettaa ja uusia syntyy harvakseltaan,.Suomessa ei edes sitä.Olen itse realisti ja pessimisti,ja pessimisti ei pety koskaan.