TÄNÄÄN KUNNIOITETAAN TUOMARIA

SULANDER TAAVI

Nyt vetää hiljaiseksi, kun en tiedä mistä aloittaisin kirjoittamaan tästä hienosta miehestä. Itselläni on ollut kunnia tuntea Taavi jo vuodesta 1989 alkaen. Me emme ole kohdanneet koskaan jääpallokentällä, niin että olisin ollut pelaajana. Usein kuitenkin Jalkapallon parissa, ja olimme myös samassa työpaikassa aikoinaan useita vuosia. 90-luvun taitteessa kävin kiihkeitä sähköpostiviestiketjuja Taavin kanssa erilaisista tuomarien ratkaisuista, ja yleensä Helsinkiläisistä tuomareista.

Uudelleen kohtasimme kun työkaverini harrastivat lintujen bongausta, ja tässä tarkoitetaan oikeita lintuja (jotka osaavat läntää), ettei kellään tule väärää käsitystä :-). Työkaverit puhuivat useasti mukavasta kaverista jonka sukunimi oli Sulander. Ensin en yhdistänyt, mutta kun työkaverit jatkoivat kuukausien aikana kehuja kaverista, ja hänen tuomarointi ”harrastuksestaan” tajusin kysyä oliko kyseessä Sulanderin Taavi? – No olihan se!

Kun sitten 2008 Kukkosen Ari sai minut jääpallon pariin, olen tavannut Taavia satoja kertoja, ja aina ne ovat olleet hyvin tunteikkaita, joissa olemme monesti palanneet tuonne 90-luvun vaihteeseen. Taavi on muutaman kerran myös kuullut suustani tiukkoja kommentteja tuomioista, mutta ystävyytemme, ja kunnioitus on säilynyt vuosien varrella vaikka työt, harrastukset, yms ovat meitä heitelleet sinne tänne.


TAAVI SULANDER 650 PÄÄSARJAVIHELLYSTÄ

Porilainen tuomarilegenda Juha Vuorenmaa hyvin kuvailee Sulanderin uraa facebook-päivityksessään seuraavasti:

Jos erotuomarointi vie mennessään, niin tässä on seuraamukset!! Voisiko jo sanoa, että talvet ovat menneet aina luistimet jalassa jääpallopelien tiimellyksessä, työvälineenä pilli! 😀

Taavi Sulander, Helsinki!

650 peliä jääpallon SM-sarjaa ja Bandyliigassa tulee tänään täyteen illan ottelussa Lappeenrannassa. 🥂🍾👍👍 Ja ura alkanut vuonna 1979. 6 eri vuosikymmentä, 7 kertaa MM-kisat! Maaotteluja..

Lukematon määrä juniori- ja Suomen Cup:in pelejä.

Ja vihellykset jatkuvat…..

Huikea suoritus. #Respect#

Lakki päästä ja

syvä kumarrus sinulle, Taavi! ❤️


Hienosti asiaa uutisoidaan myös Suomen Jääpalloliiton sivuilla:

Pitkän linjan jää – ja jalkapalloerotuomarina tunnettu Taavi Sulander aloitti jääpalloerotuomarin tehtävät vuonna 1979, joten meneillään on 44. kausi. Samalla hän on toiminut lajissa erotuomarina kuudella eri vuosikymmenellä.

Sulanderilla on myös takanaan hieno kansainvälinen ura (loppui kaudella 2009-2010) joka käsitti 22 kautta, johon mahtui muun muassa seitsemät miesten MM-kisat, Maailman Cup- ja Euroopan Cup-turnauksia sekä junioreiden PM- ja MM-turnauksia.

Taavi Sulander valittiin Vuoden erotuomariksi vuonna 1992 ja Vuoden linjuriksi vuonna 2006. Hänelle on myös Suomen Jääpalloliiton ja Jääpallon Valioerotuomarikerho ry: toimesta myönnetty Kultainen Pilli nro 18.

Kultaista pilliä alettiin myöntämään erotuomareille vuodesta 1995 alkaen. Ansiomerkin saamisen edellytykseksi sovittiin, että erotuomari on toiminut päätuomarina tai linjatuomarina pääsarjatasolla vähintään 10 kauden ajan.

On sanomattakin selvää, että jos kultaa kirkkaampaa metallia löytyisi, niin sellaisen pillin Taavi Sulander olisi ansainnut.

Suomen Jääpalloliitto onnittelee Taavi Sulanderia komeasta rajapyykistä!


BandyliigaToimitus yhtyy koko Suomen jääpalloväen kanssa onnittelemaan Taavia, KIITOS kaikista 650 pääsarjavihellyksestä, se on hieno luku!

Kunnioittaen/Ystävän rajapyykkiä juhlien!

Pasi Virtanen

Päätoimittaja

Leave a Reply