BandyLiigaUutiset

Akilles Bandy vahvistaa rivejään viisinkertaisella Suomen mestarilla

Myös kolme runkopelaajaa jatkaa Porvoossa Akilles Bandy on tehnyt pelaajasopimuksen kokeneen keskikenttäpelaaja Nikke Tuhkasen kanssa. Lisäksi seura on solminut jatkosopimukset viime kaudella joukkueen runkopelaajiin kuuluneiden Topi Montosen, Filip Svennaksen sekä maalivahti Iikka Lempisen kanssa. 31-vuotias Tuhkanen tuo Akilleksen keskikentälle rutkasti kokemusta ja voittamisen kulttuuria. Mikkelin Kamppareiden kasvatti on pelannut urallaan 274 ottelua Bandyliigassa ja kuulunut kaudesta 2016 lähtien JPS Jyväskylän runkopelaajiin. Kaudella 2020–2021 hän haki kokemusta myös Ruotsista Gripen Trollhättanin riveissä. Tuhkanen on voittanut urallaan yhteensä viisi miesten Suomen mestaruutta. Niistä kaksi tuli kasvattajaseura Kamppareissa ja kolme viimeisintä JPS:n paidassa. Vahvana kahden suunnan keskikenttäpelaajana tunnettu Tuhkanen on kerännyt urallaan 300 tehopistettä ja tuo Akilleksen pelaajaryhmään monipuolisuutta, kokemusta sekä johtajuutta. Akillekselle merkittäviä uutisia ovat myös Topi Montosen, Filip Svennaksen ja Iikka Lempisen jatkosopimukset. Montonen ja Svennas kuuluivat viime kaudella porvoolaisten parhaimmistoon, ja kokenut Lempinen on vakiinnuttanut asemansa yhtenä Bandyliigan luotettavimmista maalivahdeista. Akilles Bandyn päävalmentaja Jari Hyttinen on tyytyväinen nyt julkaistuihin sopimuksiin. – Nikke Tuhkanen tuo joukkueeseemme monipuolisuutta ja juuri sellaista kokemusta, jota nuori ryhmämme tarvitsee. Joukkue rakentuu hyvää vauhtia nälkäiseksi kokonaisuudeksi, jossa on halua tehdä töitä menestyksen eteen ja tavoitella sijoituksia sarjan kärkipäässä. Rakentaminen etenee suunnitellusti, ja harjoittelussa on erinomainen tekemisen meininki, Hyttinen kommentoi.