BandyLiigaUutisetJPSUutiset

Joonatan Alho palaa JPS:n hyökkäykseen

Sopimus mallia 1+1 Kaksi edellistä Suomen mestaruutta voittanut Jyväskylän Seudun Palloseura vahvistaa hyökkäystään tutulla pelaajalla. JPS:n oma kasvatti Joonatan Alho palaa Jyväskylään Mikkelin Kamppareissa viettämiensä kausien jälkeen. JPS tiedotti torstaina tehneensä 1+1-vuotisen sopimuksen 22-vuotiaan hyökkääjän Joonatan Alhon kanssa. Jyväskyläläislähtöinen Alho siirtyi Kamppareihin kesällä 2024. Ennen Mikkelin-vuosiaan hän oli edustanut kasvattajaseuransa JPS:n lisäksi lainapelaajana WP 35:tä ja OLS:aa. Alholla oli jo Kamppareihin siirtyessään takanaan 44 Bandyliiga-ottelua. Kookas ja luisteluvoimainen hyökkääjä tuo JPS:n kokoonpanoon suoraviivaisuutta, maalintekovoimaa ja vahvaa kamppailupelaamista. Parhaimmillaan Alho on vaikeasti pideltävä vastustajien puolustukselle, sillä hän pystyy etenemään vauhdilla kohti maalia ja käyttämään kokoaan tehokkaasti hyökkäysalueella. Paluu Jyväskylään on JPS:lle merkittävä vahvistus kesän suurten muutosten keskellä. Mestarijoukkueen tähtipelaajiin lukeutuneet veljekset Riku ja Saku Hämäläinen palasivat kauden jälkeen Ruotsiin. Myös joukkueen päävalmentaja vaihtui, kun JPS julkisti heinäkuussa Jimi Heinosen uutena vastuuvalmentajanaan. Alhon paluu vahvistaa samalla JPS:n omaan juniorituotantoon perustuvaa runkoa. Hän on seuran kasvatti ja kuului myös JPS:n P17-ikäluokan Suomen mestaruuden voittaneeseen joukkueeseen. Kaksi edellistä Suomen mestaruutta voittanut JPS lähtee tulevaan kauteen uudistuneella, mutta edelleen kilpailukykyisellä joukkueella. Alhon hankinta osoittaa, että jyväskyläläiset aikovat taistella Bandyliigan kärkisijoista myös kaudella 2026–2027. Joonatan Alho Syntynyt: 2004Pelipaikka: HyökkääjäKasvattajaseura: JPSEdellinen seura: Mikkelin KampparitSopimus JPS:n kanssa: 1+1 vuotta

BandyLiigaUutisetJPSUutiset

Jimi Heinonen JPS:n uudeksi päävalmentajaksi

Mestarijoukkue rakentaa uutta tulemista Kahtena edellisenä kautena Suomen mestaruutta juhlinut Jyväskylän Seudun Palloseura saa uuden päävalmentajan. Pelaajauransa keväällä päättänyt Jimi Heinonen, siirtyy JPS:n peräsimeen 1+1-vuotisella sopimuksella. Jimi Heinonen korvaa tehtävässä JPS:n kahteen peräkkäiseen Suomen mestaruuteen johdattaneen Topi Rytkösen. Uusi päävalmentaja siirtyy valmennustehtäviin suoraan pelikentiltä ja tarttuu uuteen rooliinsa innostuneena. – On kiva saada uusia haasteita pelaajauran jälkeen. Porukka on vaihtunut paljon, ja joukkueessa on monia nuoria ja nälkäisiä pelaajia, joita on hienoa lähteä vetämään eteenpäin, Heinonen kertoo. Kokemusta Ruotsista ja maajoukkueesta Valmentajan tehtävät eivät Heinosen mukaan juuri käyneet mielessä aktiivisen pelaajauran aikana. Ajatus alkoi kuitenkin muodostua vähitellen hänen suuren vastuunsa ja kokemuksensa kautta. – Tietysti kun itsellä on aika paljon kokemusta länsinaapurista ja maajoukkueesta, niin rooli kopissa on aina ollut iso. Paljon olen keskustellut pelaamisesta edellisen valmentajan kanssa, niin siitä se ajatus ehkä tuli, että voisi olla annettavaa tuollakin puolella, Heinonen sanoo. Heinonen päätti pelaajauransa komeisiin saavutuksiin. Hän voitti JPS:n paidassa kaksi peräkkäistä Suomen mestaruutta. Suomen miesten maajoukkueessa Heinonen pelasi 26 maaottelua. Arvokisatasolla hänen palkintokaapistaan löytyvät yksi MM-hopea ja kolme MM-pronssia. Nuorten pelaajien kehittäminen keskiössä Heinonen näkee pitkän ja monipuolisen pelaajauransa olevan hänen suurin vahvuutensa valmentajana. JPS:n uudistuvassa joukkueessa on useita nuoria pelaajia, jotka tavoittelevat tulevaisuudessa paikkaa Ruotsin kentiltä ja Suomen maajoukkueesta. – Tuossa on paljon sellaisia kavereita, joilla on tavoitteena päästä Ruotsiin ja maajoukkueeseen. Tiedän tuoreeltaan aika hyvin, mitä se vaatii. JPS:n kokoonpano muuttuu tulevalle kaudelle merkittävästi. Joukkueen jättävät muun muassa tähtipelaajat Riku Hämäläinen ja Saku Hämäläinen. Näiden pelureiden lisäksi ainakin Jarno Eronen (Lopetti), Joel Schrey (akilles), Eeli Böhm (Akilles), Nikke Tuhkanen (Akilles), ja itse Jimi Heinonen (Valmentaja). Hallitsevalla mestarilla on edessään suuri uudelleenrakennusvaihe. Heinonen suhtautuu tulevan kauden lähtökohtiin realistisesti, mutta kunnianhimoisesti. – Ei varmasti olla ennakkosuosikkeja ensi kaudella. Kyllä meillä on mestaruus tavoitteena, mutta ei se varmasti ole pettymys, jos sitä ei tule. Lähtökohdat ovat niin erilaiset. Lähdetään tekemään uutta tulemista, Heinonen toteaa.

BandyLiigaUutiset

Bandykausi 2025–26 on jo kaukana takana

Nyt on aika pysähtyä muistamaan, mitä kaikkea koimme Bandyliigakausi 2025–26 on nyt historiaa. Tulokset on kirjattu, mitalit jaettu ja viimeisetkin kauden ratkaisut jääneet taakse. Jäljelle jäävät muistot, tunteet, onnistumiset, pettymykset ja ennen kaikkea ihmiset, jotka tekivät jälleen yhden suomalaisen jääpallokauden mahdolliseksi. Kauden päätteeksi BandyliigaToimitus julkaisee BandyKausi 2025–26 -loppuyhteenvedon, joka kokoaa samoihin kansiin kuluneen kauden tärkeimmät tarinat, joukkueiden vaiheet, ratkaisevat hetket. JPS nousi mestariksi – kausi tarjosi monta erilaista tarinaa Kauden suurin juhla nähtiin JPS:n noustessa Suomen mestariksi. Mestaruus oli palkinto joukkueelle, joka osasi olla parhaimmillaan silloin, kun panokset olivat suurimmillaan. HIFK pelasi vahvan runkosarjan ja osoitti pitkään olevansa yksi kauden tasaisimmista ja vaarallisimmista joukkueista. Helsingissä nähtiin kuitenkin myös toinen vahva tarina, kun Botnia kasvoi kauden aikana, nousi lopulta HIFK:n ohi ja saavutti ansaitun pronssimitalin. Veiterä pelasi jälleen laadukkaan kauden ja oli mukana mestaruustaistelussa aivan loppuun saakka. Jokainen joukkue toi sarjaan oman identiteettinsä, omat vahvuutensa ja omat haasteensa. Yhdeksän seuraa merkitsi jälleen yhdeksää erilaista tarinaa. Toiselle kausi toi mestaruuden, toiselle mitalin, kolmannelle onnistuneen kasvutarinan. Jollekin kausi jätti enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Silti jokainen seura, joukkue, pelaaja, valmentaja, huoltaja, erotuomari, vapaaehtoinen ja kannattaja oli osa samaa kokonaisuutta. Enemmän kuin maalit ja pisteet Jääpallokausi ei synny vain otteluista. Se syntyy pakkasilloista, aikaisista aamuista, pitkistä bussimatkoista, hiljaisista pukukopeista ja hetkistä, jolloin joukkue löytää vielä yhden vaihteen. Se syntyy pelaajista, jotka palaavat jäälle vaikeidenkin vaiheiden jälkeen, ja ihmisistä, jotka tekevät työnsä ilman näkyvyyttä tai suuria otsikoita. Kauden aikana nähtiin suuria onnistumisia, mutta myös vaikeita hetkiä. Juuri siksi kauden kokonaisuus ansaitsee tulla kerrotuksi muutenkin kuin sarjataulukon kautta. Samalla muistamme, että pelaajan arvo ei aina näy pistepörssissä. Yksi ratkaisee otteluita maaleillaan, toinen johtaa peliä hiljaisesti, kolmas kantaa joukkuetta vaikeina hetkinä ja neljäs tekee ympärillään olevista pelaajista parempia. Kausijulkaisu kokoaa kauden yksiin kansiin BandyKausi 2025–26 sisältää kausiarvioita, analyyseja, tunnetta ja näkemyksiä jokaisesta Bandyliigajoukkueesta. Julkaisussa palataan runkosarjan vaiheisiin, pudotuspelien käänteisiin, mitaliratkaisuihin. Kyse ei ole vain siitä, kuka voitti ja kuka hävisi. Julkaisu on samalla kunnianosoitus lajille, joka elää vahvasti niiden ihmisten kautta, jotka ovat sille antaneet aikaa, työtä ja sydäntä. Alla luettavissa BandyliigaToimituksen yhteenveto kaudesta 2025-26 Kiitos kaudesta 2025–26 BandyliigaToimitus haluaa kiittää jokaista kauden aikana mukana ollutta. Kiitos pelaajille rohkeudesta, taidosta ja sitoutumisesta. Kiitos valmentajille ja taustaryhmille työstä, joka ei aina näy ulospäin. Kiitos erotuomareille vastuullisesta tehtävästä. Kiitos seuroille, talkoolaisille, kuvaajille, toimitsijoille, kenttien työntekijöille sekä kaikille niille, joiden ansiosta ottelut voitiin pelata. Ja ennen kaikkea kiitos yleisölle, kannattajille ja suomalaisen jääpallon ystäville. Ilman teitä laji olisi paljon hiljaisempi. Kausi 2025–26 on päättynyt, mutta sen tarinat jäävät elämään.

BandyLiigaUutiset

JPS:lle kaksi tärkeää jatkosopimusta

Joukkueessa jatkavat Elmeri Hämäläinen ja Tarmo Ässämäki. JPS on tiedottanut kahdesta tärkeästä jatkosopimuksesta tulevalle kaudelle. Joukkueessa jatkavat Elmeri Hämäläinen ja Tarmo Ässämäki. Hämäläinen on JPS:n väsymätön työmyyrä, jonka panos näkyy vahvasti kentän molemmissa päissä. Hän tekee arvokasta työtä niin puolustussuuntaan kuin hyökkäyspelin tukemisessa, ja on joukkueelleen tärkeä pelaaja erityisesti sitkeytensä ja periksiantamattoman asenteensa ansiosta. JPS:n oma kasvatti Tarmo Ässämäki puolestaan tuo joukkueen hyökkäyspeliin vauhtia, taitoa ja vaarallisuutta. Ässämäki pystyy haastamaan vastustajia, luomaan tilanteita ja tuomaan hyökkäyksiin lisää terävyyttä. Kaksikon jatko on JPS:lle merkittävä uutinen, sillä molemmat pelaajat ovat tärkeitä palasia joukkueen rakentamisessa kohti tulevaa kautta. JPS jatkaa näin runkonsa vahvistamista tutulla ja sitoutuneella pelaajistolla.

BandyLiigaUutiset

Eetu Jaatinen siirtyy OLS:sta JPS:ään

Pulkkinen ja Niiranen jatkavat mestarijoukkueessa JPS on kääntänyt katseensa tulevaan kauteen, ja hallitsevan mestarin joukkue vahvistuu uudella nimellä. Oulun Luistinseuraa edustanut Eetu Jaatinen siirtyy Jyväskylään ja pukee tulevalla kaudella ylleen JPS-paidan. Jaatinen on Oulun Luistinseuran kasvatti, ja hänellä on takanaan jo kahdeksan kautta Bandyliigassa. Lisäksi hän on edustanut Suomea juniorimaajoukkueissa useaan otteeseen. – Odotan innolla pelaamista JPS:n paidassa ja siirtyminen Jyväskylään tuntui tähän hetkeen itselle juuri oikealta valinnalta. Lähden tulevaan kauteen täynnä peli-intoa ja motivaatiota ja odotan kovasti, mitä saadaan mitattua joukkueesta ulos kentällä, Jaatinen kommentoi JPS:n tiedotteessa. JPS lähtee tulevaan kauteen hallitsevana Suomen mestarina, ja Jaatinen tuo joukkueeseen lisää kokemusta, nuorta voimaa sekä liigakentiltä tuttua osaamista. JPS:n runko saa myös jatkuvuutta, sillä joukkueessa jatkavat Veeti Pulkkinen ja Atte Niiranen. Molemmat jatkosopimukset vahvistavat jyväskyläläisten kokoonpanoa mestaruuden puolustamisen kynnyksellä.

BandyLiigaUutiset

Seppo Antero Hiltusen muistolle

Lämmin ja arvostettu jääpalloihminen on poissa Seppo Antero Hiltunen, suomalaisen jääpallon pitkäaikainen seuratoimija ja arvostettu taustavaikuttaja syntyi Oulussa 13.5.1941, nukkui pois Jyväskylässä 3.5.2026. Seppo oli niitä ihmisiä, joiden merkitystä ei mitata pelkästään titteleillä, vuosiluvuilla tai tehtävillä. Hänen työnsä näkyi ihmisissä, yhteisössä ja siinä hengessä, jota hän oli rakentamassa ympärilleen. Jyväskylän jääpallossa Seppo muistetaan pitkäaikaisena vaikuttajana, seuratyön tekijänä ja ihmisenä, joka antoi lajille aikaansa, osaamistaan ja sydäntään. Hänen kaltaisensa ihmiset ovat suomalaisen seuratoiminnan selkäranka: usein taustalla, mutta aina merkityksellisinä. Ilman tällaisia tekijöitä ei synny joukkueita, ei junioripolkuja, ei seuraidentiteettiä eikä niitä muistoja, jotka kantavat pelaajia ja yhteisöä läpi vuosikymmenten. Seppo oli mukana rakentamassa sellaista perintöä, joka ei katoa hänen poismenonsa myötä. Se elää niissä ihmisissä, joita hän kohtasi, niissä nuorissa, joita hän kannusti, ja siinä arvostuksessa, jota hän ympärillään herätti. Nyt jääpalloyhteisö hiljentyy kunnioittamaan hänen muistoaan. Lämmin osanotto omaisille, läheisille, ystäville ja kaikille Sepon tunteneille. Seppo Antero Hiltusen muistoa kunnioittaen, BandyliigaToimitus

BandyLiigaUutiset

Hämäläisten uusi osoite selvisi nopeasti

Riku ja Saku Nässjö IF:n riveihin Nässjö IF on uutisoinut tehneensä sopimuksen suomalaispelaaja Riku Hämäläisen kanssa. Samalla seura vahvisti, että Riku siirtyy Nässjöön yhdessä veljensä Saku Hämäläisen kanssa. Näin Hämäläisten uusi osoite selvisi nopeasti, ja samalla varmistui myös se, että veljeksiä ei valitettavasti nähdä ensi kaudella Bandyliigassa. Nässjö IF rakentaa joukkuettaan tulevaa kautta varten selvästi nousutavoite mielessään. Seuran oma viesti on vahva: tavoitteena on paluu Ruotsin Elitserieniin. Riku Hämäläisen kommentit tukevat tätä selkeästi. “Haluan viedä Nässjön takaisin Elitserieniin”, Riku Hämäläinen totesi seuran julkaisussa. Riku kertoo olleensa pitkään yhteydessä Nässjöön ja vakuuttuneensa seuran suunnitelmista sekä tavoitteista. Paluu Ruotsiin tuntui hänen mukaansa oikealta ratkaisulta juuri nyt. Erityisen merkittäväksi siirron tekee se, että hän pääsee pelaamaan samassa joukkueessa veljensä Sakun kanssa. Veljesten yhteinen seura on ollut pidempään tavoitteena, ja nyt se toteutuu Nässjö IF:n paidassa. Riku myöntää, että mahdollisuus pelata Sakun kanssa vaikutti päätökseen. Riku Hämäläinen palaa Ruotsin kentille vietettyään päättyneen kauden kotikaupungissaan Jyväskylässä. Kausi päättyi parhaalla mahdollisella tavalla Suomen mestaruuteen. Alku ei ollut helppo, mutta kauden edetessä peli-ilo löytyi ja Hämäläinen nousi jälleen korkealle tasolle. Aiemmin Riku pelasi Ruotsissa neljä kautta Bollnäs GIF:n riveissä, joten ruotsalainen bandy-ympäristö on hänelle tuttu. Nässjö saa riveihinsä kokeneen, peliä rakentavan keskikenttäpelaajan, joka tuo mukanaan kokemusta niin Suomesta kuin Ruotsistakin. Hämäläinen korostaa vahvan puolustuspelin merkitystä, jos joukkue aikoo menestyä ratkaisevissa otteluissa. Hänen mukaansa nousu Elitserieniin vaatii fyysistä kuntoa, terveyttä, vahvaa joukkuehenkeä ja kurinalaisuutta. Nässjön näkökulmasta Riku ja Saku Hämäläisen hankinnat kertovat kunnianhimoisesta suunnasta. Suomalaisittain siirto on samalla harmillinen uutinen, sillä molemmat pelaajat olisivat olleet merkittäviä vahvistuksia Bandyliigaan myös ensi kaudella. Nyt veljesten osoite on kuitenkin selvillä: Nässjö IF, Ruotsi — ja tavoitteena nousu takaisin Elitserieniin.

BandyLiigaUutiset

Mestarijoukkue JPS rajussa muutoksessa

Hämäläisen veljekset jättävät seuran Tuoreiden tietojen mukaan hallitseva Suomen mestari JPS kokee merkittävän muutoksen, kun tähtipelaajat Saku Hämäläinen ja Riku Hämäläinen eivät jatka joukkueen riveissä ensi kaudella. Veljekset olivat keskeisessä roolissa JPS:n mestaruuskaudella, joka huipentui keväällä 2026 Bandyliiga -mestaruuteen. Finaalissa molemmat onnistuivat maalinteossa ja olivat ratkaisevassa roolissa joukkueen matkalla mestariksi. Riku Hämäläinen pelasi vahvan kauden, ja hänet valittiin myös sarjan kuukauden pelaajaksi helmikuussa 2026. Saku Hämäläinen puolestaan lukeutui sarjan tehokkaimpiin viimeistelijöihin ja oli tärkeä osa JPS:n hyökkäyspeliä läpi kauden. Iso aukko mestarijoukkueeseen Hämäläisten lähtö jättää merkittävän aukon JPS:n kokoonpanoon. Veljekset muodostivat yhden sarjan vaarallisimmista hyökkäysaseista, ja heidän yhteispelinsä tuotti runsaasti maaleja ja tehopisteitä kauden aikana. JPS on viime vuosina vakiinnuttanut asemansa sarjan huipulla, ja tuore mestaruus nosti odotukset korkealle myös tuleville kausille. Nyt katseet kääntyvät siihen, miten seura reagoi avainpelaajien menetykseen. Minne suunta seuraavaksi? Toistaiseksi Hämäläisten seuraavat osoitteet eivät ole julkisuudessa tiedossa. Molemmat pelaajat ovat kuitenkin osoittaneet tasonsa kotimaan huipulla ja omaavat kokemusta myös kansainvälisiltä kentiltä, mikä tekee heistä haluttuja nimiä siirtomarkkinoilla. Mielenkiinto kohdistuu nyt siihen, milloin uudet sopimukset julkaistaan – ja minkä väriseen paitaan veljekset seuraavaksi pukevat. BandyliigaToimitus seuraa tilanteen kehittymistä ja päivittää tiedot heti, kun siirrot varmistuvat.

BandyLiigaUutiset

Jarno Eronen päätti Bandyliigauransa

Jarno Eronen päätti upean Bandyliigauransa mestaruuteen Lauantain finaali jäi historiaan monella tavalla, mutta yhden aikakauden päätös toi hetkeen myös erityistä tunnetta. Jyväskylän Seudun Palloseuran mestaruusjuhlissa yksi pokaalin ansaituista nostajista oli Jarno Eronen, 30, jolle ottelu oli samalla koko komean Bandyliigauran viimeinen. Eronen oli itseoikeutetusti mukana juhlan keskipisteessä. Hän kuului kaikkiin JPS:n kolmeen mestarijoukkueeseen ja ehti rakentaa pitkän, arvostetun uran suomalaisen jääpallon huipulla. Jo ennen kauden alkua Eronen oli kertonut, että tämä kevät olisi hänen viimeisensä pelaajana. Ratkaisun taustalla oli elämä myös kentän ulkopuolella. – Meillä on pieni lapsi, joka tarvitsee minua kotona, Eronen sanoi mestaruushulinan keskellä. Erosen ura Bandyliigassa oli hieno ja vahva kokonaisuus. 14 kautta, 232 ottelua, 165 tehopistettä, 13 kulmalyöntimaalia ja 195 jäähyminuuttia kertovat pelaajasta, joka antoi joukkueelleen kaiken: taitoa, kokemusta, kovuutta ja sydäntä. Hän oli vuosien ajan tärkeä osa JPS:n menestystä ja yksi niistä pelaajista, joiden panos näkyi sekä tuloksissa että joukkueen identiteetissä. On harvinaista saada päättää ura juuri näin – finaaliin, mestaruuteen ja pokaali käsissä oman joukkueen kanssa. Se on päätös, jonka moni urheilija unelmoi saavansa, mutta vain harva kokee. Jarno Erosen pelaajaura päättyi parhaalla mahdollisella tavalla, mestarina. Samalla päättyi yksi hieno JPS-tarina, mutta jäljelle jää muisto pelaajasta, joka oli mukana kirjoittamassa seuran menestyksen tärkeimpiä lukuja. Kiitos Jarno Eronen. Hieno ura, hieno päätös ja ansaittu paikka mestareiden joukossa.

BandyLiigaUutiset

JPS & OLS juhli mestaruutta

OLS kruunasi kauden viimeisenä mestarina P14-sarjassa Kotimaisen jääpallokauden kaksi viimeistä mestaruutta ratkottiin viikonloppuna, kun lauantaina Bandyliigan finaalissa mestaruutta juhli JPS ja sunnuntaina P14-ikäluokan Suomen mestaruuden vei Oulun Luistinseura. JPS teki “tylyn vierasmatsin” ja puolusti mestaruutensa Mestaruus ei tullut sattumalta. JPS kasvoi kauden aikana pala palalta vahvemmaksi joukkueeksi, ja kevään suurimmalla hetkellä se pystyi pelaamaan juuri sillä tasolla, jota mestaruus vaatii. Taustalla näkyi pitkäjänteinen työ, arjen laatu ja vahva luottamus yhteiseen tekemiseen. Siksi toinen peräkkäinen Suomen mestaruus tuntuu erityisen arvokkaalta – tämä joukkue ansaitsi hetkensä kirkkaimmassa valossa. JPS:n kultajoukkue OLS oli P14-sarjassa omaa luokkaansa Sunnuntaina saatiin päätökseen myös kotimaisen jääpallokauden viimeinen mestaruustaisto, kun P14-ikäluokan Suomen mestaruus ratkottiin Oulussa. Kauden viimeiseksi mestariksi kruunattiin Oulun Luistinseura. OLS:n U14-joukkue pelasi vakuuttavan kauden ja selvitti jokaisen osaturnauksen ilman tappioita. Sama vahva vire jatkui myös viikonlopun SM-lopputurnauksessa, jossa oululaiset olivat murskaavan ylivoimaisia. Loppuottelussa OLS kaatoi Porin Narukerän lukemin 9–1 (5–0) ja varmisti mestaruuden tyylillä. Narukerälle jäi hienosti hopeaa. Pronssi matkasi puolestaan JPS Junioreille, joka voitti pronssiottelussa HIFK:n selvin numeroin 8–2 (4–2). OLS:n kultajoukkue P14 Onnea kaikille Mestareille!