Botnia taisteli

Akilles – Botnia 4-1

Botnia taisteli, mutta rahkeet eivät vain riittäneet, ja tämä tarkoittaa sitä että Botnia on ensimmäinen joukkue jonka kauden päätös on jo selvillä. Botnian kauden viimeinen peli tulee olemaan tulevana keskiviikkona klo: 19.00, Kallion kentällä Stadin Derbyssä HIFK.ta vastaan.


BandyliigaToimitus on kiinnittänyt huomiota seurojen niukkoihin kommenteihin otteluista, varsinkin muutaman seuran kohdalla. Tämä Akilleksen ”raportti” ottelusta on kyllä kauden paras:

Akilles kommentoi voittoaan seuraavasti:

Forza GrönochVit💚🤍

Botnia oli pettynyt, ja kommentit ottelusta olivat seuraavat:

Avausjakso Porvoossa oli kahden tiiviisti puolustaneen joukkueen tasaista vääntöä. Akilles oli pallollisesti aktiivisempi, mutta eivät hekään oikein saaneet kunnolla murrettua Botnian puolustusta. Kertaalleen Andreas Flinck pääsi Botnian linjan taakse ja maalintekoon. Botnia tuli tasoihin puolen tunnin kohdalla. Ensin Botnialla oli pari hyvää paikkaa, josta palkintona kulmalyönti ja kulmalyönnistä osui Matti Islander. Kymmenisen minuuttia ennen avausjakson loppua Akilles sai rangaistuslyönnin, josta Joakim Nordström löi Akilleen taukojohtoon.

Toisella jaksolla tahti oli aika lailla samanlainen kuin avausjaksolla. Tiivistä puolustamista ja etenkin Botnialla vähänlaisesti maalipaikkoja. Reilun tunnin kohdalla ottelu sai ikävämpiä piirteitä kun Akilleen Dante Lindblad haki jonkinlaista isoa taklausta ja palkittiin ulosajon sijasta vain kymmenminuuttisella. Tilanteessa Lindbladia muistuttamaan tullut Kaapo Schreck nappasi hetkellisesti kiinni Lindbladin häkistä ja sai tekoon nähden pehmeimmän ulosajon, mitä bandyliigassa lienee nähty pieneen ikuisuuteen, varsinkin kun Lindblad sai jatkaa ottelua. Sääntökohta tästä on toki selvä, mutta olisi mielenkiintoista nähdä statistiikkaa kuinka usein tälläiset vastustajan häkin hipaisut jäävät viheltämättä. Muutoinkin on ikävä kyllä sanottava, ettei tuomaristolta ollut tänään paras ilta, mikä taisi sekoittaa molempien joukkueiden peliä. Akilles teki tämän jälkeen vielä kaksi varsin komeaa maalia ja ansaitsi 4-1 voittonsa. Botnialle tulos tarkoittaa sitä, että enää pelataan vain kunniasta, sillä pudotuspeleihin ei enää mahdollisuuksia ole.

Leave a Reply