Miitta Riekki siirtyy uusiin tehtäviin

    Muutoksia liittotoimistolla

    Jääpalloliiton kilpailu- ja viestintäkoordinaattori Miitta Riekki siirtyy uusiin työtehtäviin. Miitan viimeinen työpäivä Jääpalloliitossa on kevätkokouspäivänä la 22.5.2021.

    ”Fiilikset ovat haikeat. Aloittaessani työt hyppäsin keskelle koronakautta ja koen oppineeni kuluneen puolen vuoden aikana hurjasti. Suuret kiitokset jokaiselle jääpalloaktiiville, jonka kanssa olen saanut tehdä yhteistyötä. Apunne ja tietämyksenne on ollut korvaamatonta!”, kuvailee Riekki tunnelmia viimeisellä työviikollaan.

    Miitta Riekki aloittaa kesäkuussa työt HJK ry:n iltapäivätoiminnan kehityspäällikkönä.

    ”Kiitämme Miittaa hänen palveluksistaan suomalaisen jääpalloilun hyväksi. Jäämme kaipaamaan hänen myönteistä, aktiivista ja asiantuntevaa otetta kaikkiin tehtäviin”, sanoo Jääpalloliiton toiminnanjohtaja Tobias Karlsson.

    Kevään ja kesän aikana kilpailutoimintaan liittyvät yhteydenotot voi osoittaa viestintäkoordinaattori Andreas Sjöblomille, andreas.sjoblom@finbandy.fi.

    ”Siirtyessämme jälleen rekrytointivaiheeseen, tulemme arvioimaan liiton henkilöstön työnkuvat suomalaisen jääpalloilun 2021-26 strategian tarpeiden mukaisesti”, jatkaa Jääpalloliiton puheenjohtaja Jari Kettunen. 

    Suomen Jääpalloliitto

    Leave a Reply