1978

HIFK palasi Suomen mestariksi pitkän tauon jälkeen. OLS jäi hopealle ja Akilles saavutti pronssia. Pudotuspelit toivat mestaruustaisteluun uudenlaista draamaa ja palauttivat helsinkiläisseuran kotimaisen jääpallon korkeimmalle korokkeelle.

SM-loppuottelu Helsingissä Oulunkylän tekojääradalla 12.3.1978:
HIFK–OLS 3–3, jatkoajalla 4–3
HIFK: Veikko Niemikorpi 2, Kauko Rautiainen 1, Jukka Ketopelto 1.
OLS: Matti Alatalo 2, Eero Hamari 1.
Erotuomarit: Kalevi Ruutu – Teuvo Ruutu.
Yleisöä: 1 022

Näin lehdistö näki ottelun:
Helsingin IFK:n jääpallojoukkueen 34 vuoden unelma täyttyi vihdoin sunnuntaina Helsingissä maamme ensimmäisellä ja ainoalla tekojääradalla. HIFK:n punanutut veivät jääpallomestaruuden huippujännittävässä, korkeatasoisessa ja jopa dramaattisia piirteitä saaneessa ottelussa. Oulun Luistinseura, mestaruutta puolustanut Pohjois-Suomen valioyhdistelmä joutui antautumaan kuitenkin vasta toisella jatkoajalla niin sanotulla kerrasta poikki systeemillä pelattaessa. Maalinumerot olivat 4—3 eli samat, joilla HIFK voitti mestaruuden vuonna 1944.

Kuten niin monta kertaa aikaisemminkin ottelusta muodostui jälleen pelaajien ja erotuomareiden välinen kiihkeä sanasota pelin päätyttyä.

Kun Oulunkylän valotaulun kello, joka jo naisten pikaluistelun MM-kisojen aikana osoittautui väärin käyväksi, näytti toisella jatkoajalla 15.22 eli 22 sekunnin yliaikaa, Teuvo Ruutti tuomitsi kulmuriman HIFK:lle. Veikko Niemikorpi ampui ensin muuriin. Siitä tulleen paluupallon Kauko Rautiainen veti uudelleen. Ja tällöin Ruutti näki erään OLS:n pelaajista, joka oli Pekka Liikanen, pysäyttävän pallon käsivarrella. Ratkaisu oli nopea — rangaistuslyönti.

Ennen kuin tätä päästiin suorittamaan käytiin jo suukopua. Pelaajat vaativat Ruutun sanoneen, että peli päättyy kulmalyöntiin ajan täyttyessä. Ruutu kuitenkin kielsi tämän ottelun jälkeen. Samalla hän sanoi, että ottelu tuomitaan hänen kahdella kellollaan, eikä stadionin kellolla. Niinkuin asia luonnollisesti olikin.

Niemikorpi kesti paineen
Veikko Niemikorpi asettui ampumaan. Hermopaine oli suuri. Mies oli epäonnistunut rangaistuslaukauksessa mm. Kemerovossa Neuvostoliittoa vastaan. Kestäisikö hän nyt paineen. Peli nimittäin päättyisi juuri tuohon maaliin. Ja Veikko onnistui. ”Se oli urani hienoin maali. Se ratkaisi minulle ensimmäisen arvokkaan mestaruuden. En unohda tuota maalia ikänäni. En tiedä itkiskö tässä vai nauraisiko. Tämä Oulunkylän tekojäärata on joka tapauksessa se motiivi ja ratkaiseva ase, joka auttoi meidät mestaruuteen. Uskon, että tämä tekojäärata antaa tulevaisuudessakin pontta etelän jääpalloilulle. Nyt kun tiedämme mahdollisuutemme Suomessa on varsin realistiset mahdollisuudet voittaa ensi vuonna maailmanmestaruus”, valäytti Niemikorpi. Niemikorven tekemä maali on hänen 51. mestaruussarjamaalinsa. Varsinaisen sarjan puitteissa hän teki 50 maalia. Kausi on siis ollut Niemikorvelle yhtä juhlaa.

Joukkueen valmentaja Kari Kiviharju kiteytti mestaruuden seuraaviin seikkoihin: ”Meillä oli tietoisuus jäästä. Se motivoi meidät vankkaan kunto-pohjaan, joka tässä ratkaisevassa ottelussa näytteli myös ratkaisevaa osaa. Lisäksi pelasimme 20 harjoitusottelua, kun niillä muina vuosina on ollut vain 3—4. Pelaajasiirtomme ovat onnistuneita enkä välttämättä tarvitse ensi kaudeksi uusia vahvistuksia. Lisäksi nuorista pelaajistamme on kasvanut kauden aikana kokeneita ja vanhoilla par…”

Ehdotus: tuomarit v. 1979 Ruotsista
Tappiostaan huolimatta Oulun Luistinseura on vähintäänkin hopeamitalien arvoinen. Jos pelaajat ja joukkueenjohto olisivat vielä kasvaneet siihen, että he olisivat kestäneet erotuomarituomiot kuin mies, sillä tarkemmin ajatellen tätä ottelua ei erotuomareiden takia hävitty tai voitettu.

Maajoukkueenmanageri Reijo Karppinen sanoi kuitenkin lähettävänsä raportin erotuomareiden toiminnasta. Tiedän, että varsinkaan Teuvo Ruuttu ei korkeita arvosanoja saa. ”Olen lisäksi sitä mieltä, että jos tuomarilinja loppupeleissä on tällainen niin hankitaan ensi vuonna erotuomarit Ruotsista. Nyt kotiinpäinveto oli täysin selvää”, sanoi Karppinen.
Ja tähän väliin pisti toinen erotuomareista Kalevi Ruutti: ”Juurihan te haukuitte ruotsalaistuomareita Dex-cupissa.”

Loppuottelut osoittivat myös sen, että suomalainen pelaajataso kestää arvostelun. Neljästä ottelusta kolme jouduttiin ratkaisemaan kerrasta poikki menetelmällä. Tämä merkitsi sitä, että Akilleksen ja Kamppareiden pronssiottelu päättyi vasta ensimmäisellä jatkoajalla 2.00 minuutin kuluttua.

Jäähyjä jaettiin yli kaksi tuntia
Loppuottelun taistelun tuoksinassa kuvaa parhaiten se, että erotuomarit jakoivat jäähyjä kaikkiaan 130 minuuttia eli 2 tuntia 10 minuuttia. Niinpä muun muassa HIFK tasoitti pelin 3—3:een, kun OLS pelasi 9 miehellä. Myös se, että loppuottelijat tunsivat hyvin toisensa kuvastui pelistä. Tämän talven otteluissa melko harvinaisena ulosajokin mahtui ottelussa. Kalevi Ruutti ajoi Oulun puolustajan Pertti Harkosen loppuajaksi ulos.

HIFK:n 1—1 tasoitus oli selvä paitsio
Ja jos vielä halutaan näistä erotuomarikysymyksistä jotain sanoa, niin tämä peli oli melkoisen haukkana Ruutun veljesten parasta päivistä. Ainakin kaksi selvää virhettä tapahtui. Ensi jakson 14 minuutilla Veikko Niemikorven tehdessä 1—1 tasoituksen tilanne oli täysin selvä paitsio, jonka totesimme neljän toimittajan voimin ja juuri paitsio-linjalla seisseinä. Lisäksi tässä tilanteessa paitsio oli ilmeisesti kahden miehen aiheuttama. Kalevi Ruutu olisi myös nuotetta voinut tuomita OLS:lle rangaistuslaukauksen 3—3 tilanteessa, jolloin Matti Alatalo kaadettiin rangaistusalueella. Pilli ei kuitenkaan soinut. Henkilökohtaisesti en ihmettele lainkaan sitä, että oululaisille sekä myös porvoolaisille jäi selvä maku siitä, että tässä ottelussa Ruutut vetivät kotiinpäin. Mutta erotuomarielämänsä on oma näkemyksensä. Ja jos Kalevi Ruutu ei nähnyt Alatalon kaatoa, niin kuka voi väittää, että hän näki. Mutta se asia oli selvä, että Alatalo kaadettiin sääntöjen vastaisesti.

Kaikesta huolimatta HIFK:n mestaruutta eivät edellämainitut tapahtumat himmennä. Jo runkosarjan aikana helsinkiläiset loivat OLS:n kahdesti. Nyt kolmas kerta toden sanoi. Ja ehkäpä HIFK:n voitto olisi ollut suurempikin ellei OLS:n vaihtomaalivahtina pelannut Rauno Kaikkonen olisi pelannut kerrassaan suurenmoista peliä.

Kiviharjun ilmapeli suurenmoista
HIFK:n pelaajista jäi erityisesti mieleen Kari Kiviharjun suurenmoinen varmuus ilmapalloissa sekä hänen vahvat hyökkäyssuunnat. Niemikorpi oli jälleen viisikon se hahmo, joka pani OLS:n puolustuksen kerta toisensa jälkeen ahtaalle. Sivutuet Antti Helpi ja Christer Johansson onnistuivat nyt mainiosti. Jos vain Helpi malttaisi hermonsa. Myös Timo Fredriksson pelasi talven parhaan ottelunsa, vaikkei maaleja tehnytkään. ”Jallu” Haavisto hoiteli Asko Eskolan tyylikkäästi, vaikka Eskola alituisena vaarana olikin. Ja Veli Pohjolaisen kiinniotot vahvistivat tainta puolustusta.

Mestareita on kaikkiaan 20
Mestarijoukkueessa pelasivat kauden aikana: Veli Pohjolainen, Jarmo Haavisto, Markku Björn, Antti Helpi, Kari Kiviharju, Christer Johansson, Jukka Suominen, Veikko Niemikorpi, Timo Rantala, Timo Fredriksson, Jukka Ketopelto, Kalevi Hamalainen, Mika Keini, Christer Nordgren, Kauko Rautiainen, Jori Ekman, Risto Allinen, Pekka Paasonen, Markku Michelsson, Hannu Planting.

Ottelutilasto

HIFK—OLS 4—3, 3—3 (2—3)
0—1 Matti Alatalo
1—1 Veikko Niemikorpi
2—1 Kauko Rautiainen
2—2 Eero Hamari
2—3 Alatalo
3—3 Jukka Ketopelto
4—3 Niemikorpi

Jäähyt: HIFK 5 × 10 + 1 × 5 min, OLS 7 × 10 + 7 × 5 min sekä ulosajo loppuajaksi.