1951

Veiterä voitti historiansa ensimmäisen Suomen mestaruuden. OPS sijoittui hopealle ja WP 35 pronssille. Lappeenrantalaiset vahvistivat kultansa yleisen mestaruuden ottelussa kukistamalla TUL:n mestarin Turun Pyrkivän maalein 4–2.

Näin lehdistö näki ottelun:
Suomen Palloliiton jääpallomestaruus on ratkaistu. Veiterä vei nimellään ensimmäisen kerran mestaruuden, mutta lappeenrantalaisilta toisen kerran, sillä Lappeenrannan UM on kerran aikaisemmin tämän arvon anastanut. Ottelu päättyi näet Veiterän voittoon 2—0 (1—0). Se on kylmä numeroiden esitys. Toinen asia on sitten miten ansaittu Veiterän voitto on. 2.706 maksanutta katselijaa oli läsnä. Verrattain vähäinen lukumäärä, mutta varmaankin Stadion olisi vetänyt enemmän, vaikkakin oli mitä erinomaisin hiihto- ja alkukevätsää. Erotuomarina toimi Reino Kaitokari Kuopiosta. Hänen työnsä oli suurin piirtein tyydyttävä. Hänellä oli kylläkin syytä olla eilistä ankarampi eräisiin lappeenrantalaisiin pelaajiin nähden.

Veiterä on ollut kahdesti loppuottelussa ja kummallakin kerralla se on vetänyt pitemmän korren. Oulun PS oli viidennen kerran loppukamppailussa eikä sen nytkään onnistunut kruunata ottelukauttansa kultamitalein. Jääpalloilussa niin monet seikat määräävät tulokset. Ja aina on huonommassa asemassa se, joka ei voi käyttää olosuhteita ja tilanteita hyväkseen.

Päätöntä hirmuvauhtia
Erittäin oli ottelu hyvin vauhdikas. Jo alkuminuuteista lähtien oli selvää, että kumpikin joukkue halusi vastustajansa tappaa vauhtiin. Tämä aiheutti sen, että sivussolija piankin havaitsi olevansa ”luisteluottelun” todistajana. Vaikka kuinkakin yritti nähdä jotakin järjestelmällisyyttä, niin sitä ei voinut havaita. Ei edes senkään jälkeen kun Veiterä jo kolmen minuutin kuluttua oli saanut johtomaalin. Ei ilmeisesti se ollut hermostuneisuutta, mutta jotakin käsittämättömän päätöntä kummankin joukkueen hyökkääjistön pelissä.

Veiterän 2-maalin voitto ja mestaruus syntyi kahden onnenpotkaisun ansiosta, mutta jos kummankin joukkueen kokonaislyöntä, yhtenäisyyttä mittapuuna pitää, niin Veiterä ansaitsi voittonsa. Kuitenkaan ei pääse sellaisesta vaikutuksesta, että Veiterällä oli onnea, Oulun PS:llä epäonnea.

Varma puolustus on valttia
Veiterä saa kiittää voitostaan ennen kaikkea puolustuskoneistoaan. Maalivahti, puolustajat ja tukimiehistö työskentelivät hyvin tiiviisti. Tosiaan harvoin on nähty, että koko mainittu porukka onnistuu kaikessa edesottamisessaan eiliseen tapaan. Toki on myönnettävä, että koneisto joutui työskentelemään hyvin kitkallista vastakoneistoa vastaan, mutta siitäkin huolimatta on annettava tunnustus lappeenrantalaisille. Hyökkääjistö puolestaan oli hyvin epävakainen. Aluksi ja joskus ottelun loppuvaiheessa näki merkkejä erinomaisesta yhteistyöstä, mutta suurin piirtein vain molempien välihyökkääjiensä työn perusteella. Maalivahti Eilonen oli yleensä hyvä, mutta joskus hermostunut. Puolustajat Kokkonen ja Halme kovia, Halme liian kova. Tukilinja Raitavuo—Partanen—Alraksinen oikein joustava ja tehtävänsä tasalla. Ehdottomasti parempi syöttötyössään kuin Oulun PS:n vastaava osa. Eturivissä oli Immonen ehdottomasti paras järjestelijä, maltillinen ja asiallinen. Serenius oli hänkin mainio. Muut sensijaan olivat kuin tuuliajolla. Syytä siihen on vaikea määritellä, sillä joskus miehet tekivät hyvää, joskus heikkoa työtä.

Oulun PS on väärillä urilla
Oulun PS antoi ottelulle väärin kerta kaikkiaan. Selvityään Veiterän alkuminuutilla tehdyn maalin hämmennyksestään Oulun PS itse asiassa otti peliohjat käsiinsä. Ei ole laisinkaan liioittelua, jos väittää Oulun PS:n ottelusta hallinneen n. 75 prosenttia. Ennen kaikkea oululaiset hallitsivat kenttäpelin ja yleensä otteluvaiheet läpikotaisin, mutta kun hyökkääjistön tyyli oli vallan nurinkurinen, niin ihmekös sitten, että voitto jäi tulematta. Eikä ikinä joukkue, joka antautuu viljelemään n.s. sooloilua, voi voittaa, jos vastustaja hiukankin puolestaan hallitsee puolustustyötä.

Oulun PS sortui eturivinsä itsepäiseen keskustapeliin. Unohdettiin laitamiehet verrattain tyystin erikoisesti vasen Otsamo, joka suurimman osan ottelusta sai olla työttömänä. Niin teknillisiä kuin oululaiset ovatkin, heidän eilinen esityksensä on kelpaamaton suuriin otteluihin.

Oulun maalivahti Veromaa oli hyvä, puolustajat Kamppila ja Suorsa suurimmaksi osaksi päteviä, mutta tukilinja antaa aihetta vakavaan moitteeseen. Se ei osaa syöttää n.s. vapaisiin paikkoihin. Eturivi oli surunlapsi kerta kaikkiaan. Parasta tyytyä vain sellaiseen mainintaan, ettei koskaan ole täällä nähty mokomaa itsepäistä törmäilyä keskustietä kuin mitä oululaisten keskuskulmikko esitti.

Maalivahti Veromaa sai tunnustusta, samoin puolustaja Suorsa. Tukilinjan ja koko joukkueen paras oli Veikko Sohlo, joka tosiaan yritti järjestää joukkueensa rivit. Vaikkakin eturivi esitti silloin tällöin rattoisan hyvää jääpalloilua, niin kokonaiskuva jäi hyvin heikoksi. Lopputulos merkitsee paljon enemmän kuin yksityisen yritteliäisyys.

Tässä jatko mahdollisimman tarkasti **siinä muodossa kuin se on lehdessä kirjoitettu**:

Paljon tyytymättömyyttä
katsomossa totesi. Joskin ottelussa oli vauhtia, niin siitä tosiaan puuttui jännitys. Kuului sanottavankin, että ottelussa kehitetty vauhti pelasti tilanteen. Totta! Mutta on tosiaan, ettei eilisen tapaista väsyttävää katsomossa ole moneen vuoteen nähty.

Ottelun päävaiheet
Veiterä pääsi onnelliseen johtoon Jussi Halmeen vetäistessä varmasti jo kahden minuutin kuluttua kulmurista kolisten maaliin. Sen jälkeen oli pelin kulku aika vahvasti oululaisveristä. Oulun PS painosti vapaalyönnein ja kulmurein, erinomaisin syöksyhyökkäyksin, mutta Eilosen vartioima maali oli kuin noiduttu. Oululaiset menettivät monta erinomaista maalinsaantitilaisuutta ampurah­taudellaan tai päättömyydellään. Veiterän maalin edustalla oli monta kiihkeää kahakointista, mutta tilanne aina pelastui tavalla tai toisella. Veiterä meni taukoon johtaen 1—0.

Toinen ottelujakso oli vieläkin oululaisvoittoisempi kuin ensimmäinen. Joskin siis oululaiset hallitsivat peliä, niin on tunnustettava, että lappeenrantalaisilla oli myöskin hyvin vaarallisia hyökkäyksiä. Ja oikeastaan vaarallisempia kuin oululaisilla, sillä lappeenrantalaisten hyökkäykset veivät helposti ampuma-aukkoihin, mutta hämmennyksissään eivät Immonen ja kumpp. osanneet käyttää tilaisuutta hyväkseen. Oululaisten kenttäpeli on vaarallisen näköistä, mutta maalinedustalla he olivat ”terässä”. Ottelun loppuvaiheissa Veiterän vasen laitamies Martti Hyvönen pääsi kuin leikiten vasemmalta aivan oikealle saakka ja sieltä teki Veiterän toisen maalin. — Loppuminuutit painosti Veiterä.

Veiterä, mestarijoukkue: R. Eilonen; T. Kokkonen — J. Halme; A. Raitavuo — V. Partanen — A. Airaksinen; P. Kekola — P. Immonen — P. Vartiainen — M. Serenius — M. Hyvönen.

Oulun PS: P. Veromaa; P. Kamppila — V. Suorsa; J. Turpeenniemi — Veikko Sohlo — R. Arvola; T. Suorsa — H. Ollikainen — Veijo Sohlo — T. Teivainen — P. Otsamo.