1944

Sota-ajan toinen cup-muotoinen mestaruuskilpailu päättyi HIFK:n voittoon. WP 35 saavutti hopeaa eikä pronssia jaettu. Kilpailutoiminnan jatkuminen osoitti jääpallon vahvaa asemaa poikkeuksellisen vaikeina vuosina Suomessa.

Mestaruus ratkaistiin cup-kilpailuna.
Helsingin IFK vei nimiinsä sunnuntaina 10:nnen jääpallomestaruutensa. Loppuottelun toiseksi osapuoleksi oli selviytynyt WP 35, joka viime vuonna voitti ensimmäisen mestaruutensa. Kun ottelu tälläkin kerralla pelattiin Varkaudessa, oli isäntäseuralla kaikki voittomahdollisuudet, mutta nyt IFK oli verrattomana voittaen 4—3, tosin vasta jatkoajalla.

Voitto oli täysin ansaittu. Juuri maalin verran IFK oli parempi, lujempi ja ennenkaikkea viisaampi joukkue. Ulkoiset edellytykset olivat hyvät. Vain pari kolme pakkasastetta, pilvistä ja tyyntä. Pelialue oli suhteellisen hyvässä kunnossa ja sen mittasuhteet 110X60 m. Katselijoita oli hieman yli 2.000 henkilöä. Ottelu ei kokonaisuudessaan ollut mikään loistotilaisuus. Päinvastoin ihmetytti, että pelaajat työskentelivät odottamattoman jännittyneesti koko ajan. Ensimmäinen pelijakso oli latmea, toinen hieman vilkkaampi, mutta jatko-ottelun­kin vain tavallista keskitasoa. IFK hallitsi tilanteita ja hermonsa kautta linjan, eikä WP 35:n pelätty joukkue saanut itsestään irti parastaan. Ottelun erotuomarina toimi Max Viinoksa epävarmasti. Joskus hän oli ankara, joskus taas käsittämättömän suopea, ja mm. hänen Helsingin IFK:lle tarjoamilla rangaistuslyönnillä ei ollut vähintäkään sääntöjen määräämää tukipohjaa. Lisäksi hänen näkemänsä virhe tapahtui rangaistusalueen ulkopuolella.

IFK ansiokas mestari.
Helsingin IFK pelasi kautta ottelun vaippaasti, ja viisaasti käyttäen hyväkseen taktillista kokemustaan. Tuskinpa sen eturivi on muutoin tänä vuonna esiintynyt niin edukseen kuin sunnuntaina Varkaudessa. Luonnollisesti Åbergin tavanmukaisen soolotyön tuloksena tuli mm. omakohtaisen kaunis maali, mutta eturivin muut miehet olivat mukana juonessa kiitettävällä ansiokkaasti koko ajan. Kaunis peli terävine ja nopeine pistosyöttöineen tuon tuostakin repäisi pahoja aukkoja WP 35:n puolustukseen. Vaarallisimmaksi osoittautui Byman. Jos hän olisi rohkeasti ampunut, olisi IFK voinut voittaa suuremminkin. Åberg oli kuulemma sairas, mutta siitä huolimatta varsinkin puolustustyössä tehokas. Tukimiehistön eittämätön ykkönen Leo Karjagin pelasi luotettavasti. Walter Svanström oli hyvä, kuten aina, puolustajat Frans Karjagin ja Torsten Svanström lujia sekä häikäilemättömiä, maalissa Lundström oivallinen ainakin vähässä, mitä joutui itse asiassa esittämään. IFK kruunasi pelikaudensa mestaruudella. Se ei langennut viimevuotiseen huolimattomuuteen, vaikka eihän sillä siihen ollut tilaisuuttakaan tällä kertaa. WP-35 oli näet uhkaamassa koko ajan. Täytyy antaa IFK:lle täysi tunnustus siitä, että se kykeni soveltamaan pelinsä olosuhteiden mukaan.

WP 35 pettymys.
Aivan kuin Viipurin Ilvestä on tarpeettomasti kehuttu, samoin WP-35 on varmasti myöskin ylikennoiteltu. Joukkue ei ole viimevuotisessa kunnossaan. Luistelussa on vikaa ja ennenkaikkea eturivin yhteistyössä. Harjoitus on ollut ilmeisesti heikkoa. Keskikolmikko ei saanut suuria aikaan ja laitapeli unohdettiin tyystin. Välimiehet, niin Vepsäläinen kuin Hilanderkin ovat varmasti jääpalloilleet huomattavasti varmemmin kuin eilen. Taktillisesti WP-35 pelasi avuttomasti. Kumma oli miten yllättävästi yritettiin keskeltä, vaikka tie aina oli siellä tukossa. Eturivistä ei siis ollut WP-35:lle iloa. Keskusmies Immonen oli tosin korkeaa luokkaa, mutta yksin hänkään ei saanut ratkaisua aikaan. Laitamiehet Eronen ja Felemina saivat olla tyytymättömiä. Tukimies- ten paras oli Höskänen, keskusmies Suhonen suhteellisen onnistunut, Jusila selvä pettymys. Voimaa ja taitoa on miehessä, mutta eilen myöskin paljon ajattelemattomuutta. Puolustajat Markkanen ja Eronen olivat luotettavia, mutta usein myös huolimattomia varmistustyössään. Maalivahti Antikainen oli hyvin epävarma. WP-35:n tappio oli sille oiva opetus. Ei saa itsekään ihanollailla ja olla sokea virheilleen. Jääpalloiluottelussa täytyy toimia vastustajan mukaan, eikä entisiä saavutuksia ajatellen. IFK oli ankara oppimestari. Toivottavasti WP-35 jälleen astuu “ylhäistä maan kamari- le”, kuten sanotaan.

Tilanteista köyhä ottelu.
Ottelun vaiheesta mainittakoon, että ensimmäinen pelijakso oli IFK:n, toinen hienokseltaan ehkä WP-35:n, mutta jatko jälleen IFK:n. Harvinaisen vähän muuten ammuttiin. IFK sai kahdeksan kulmuria, WP-35:n tilille tuli kuusi. Jo kahden minuutin kuluttua IFK sai johtomaalin. Sen kumautti kulmurista Frans Karjagin. Mikään loistolausaus se ei ollut. Kaksi minuuttia myöhemmin Immonen tasoitti kauniilla läpisyöksyllä. Neljännestunnin pelin jälkeen Åberg teki tyypillisen maalinsa, luisteli vien väkisin läpi varkautelaisen puolustuksen. Kuusi minuuttia ennen taukoa peli oli jälleen tasoissa: Sivurajalyönnin koppasi maalivahti Lundström, mutta ennenkuin hän oli vapautunut pallosta painettiin hänet täysin sääntöjen mukaisesti maaliin. Toisen pelijakson 11. minuutilla Byman teki lupaavan syöksyn, kaatoi saman tien erään varkautelaisen ja menetti pallon. Peli keskeytyi. Odotettiin vapaalyöntiä. Siitä tulikin rangaistuslyönti. Åberg toimitti komeasti pallon verkkoon. Kolme minuuttia myöhemmin sai WP-35 vapaalyönnin. Vepsäläinen löi jatkopallon maaliin. Varkauden peliä pitkittyi siis 3—3.

Jatkon toisella pelijaksolla sai IFK mestaruusmaalinsa. Åberg suoritti alkutyön ja Greg päätti. Loppuminuutit olivat IFK:n, joka voitti siis mestaruuden tuloksella 4—3.