1935

HIFK uusi mestaruutensa seitsemällä pisteellä ja vahvisti paluunsa suomalaisen jääpallon huipulle. Sudet sijoittui toiseksi ja Porvoon Akilles saavutti pronssia, tuoden mitalitaisteluun uuden paikkakunnan ja haastajan.

Mestari sarjataulukon perusteella

Näin lehdistö näki ratkaisut:
Saatinhan Suomen jääpallomestaruus tältä pelikaudelta lopultakin ratkaistua, vaikka pimeältä näytti vielä 10 min. ennen peliajan päättymistä. Pääsi melkein helpotuksen huokaus, kun HIFK teki maalin. Ei siksi, että HIFK oli se onnellinen, joka johtomaalin teki, vaan siksi, että näytti mitä ilmeisemmältä, että pelin päättyessä tasan jäisi arvattavasti tämän vuoden mestarijoukkue nimeämättä. Keväällä sitä seuraavine talven menoineen tulisi tekemään tenän jatkuvalle jääpalloilulle keväällä 1935.

80 minuuttia olivat pojat yrittäneet parhaansa, luistelleet itsensä läkähtyksiin, iskeneet käsivartensa puuduksiin ilman, että sanottavammin oli pystytty luomaan voittotilaisuuksia puolelle tai toiselle, sekä ilman, että yleisö olisi saatu lämpimään minkäänmoiseen juhlatunnelmaan, niinkuin täällä tavallisesti on totuttu, kun Suomen jääpallomestaruudesta taistellaan. Ja sitten tuli tunnelmaa vapauttava maali. Olkoon, että se saavutettiin osittain harhaiskun aiheuttaman tilannehelppouden avulla. Maali on maali ja se ratkaisee käytännöllisesti katsoen. Ei ollut pelaajien syytä, ettei ottelussa ollut loistoa, sen käsitti yleisökin, joka jonkinmoisella säällillä seurasi sekä puna- että harmaapaitojen äherruksia. Pelaajat antoivat kaikkensa, mutta ei jääpalloilijakaan luonnonesteille mitään mahda. Jo parin minuutin pelin jälkeen oli jäät Pallokentän pinta niin rosoinen ja jääsohjon peittämä, ettei järjestelmällinen jääpalloilu tullut kysymykseenkään. Valitettavaa todellakin, sillä kummankin joukkueen pelaajat näyttivät olevan railakkaalle pelituulelle. Missä siis kurjat olosuhteet asettivat esteitä pelille ja pelaajille siellä pyydettiin avuksi onnetarta, lyötiin pitkiä palloja ja luisteltiin uhrautuvasti perässä, silläkin uhalla, että nilkat särkyisivät. Ja tuloksena koko hommasta oli, että yleisö lienee sittenkin ollut kohtalaisen tyytyväinen näkemäänsä ja kokemaansa.

HIFK ansaitsi mestaruutensa.
Sen mukaan, mitä eilen kumpikin joukkue esitti Pallokentän rosoillisella kunnustettakoon, että HIFK oli Susia parempi parin maalin edestä. Se oli hallitsevampi kummallakin aikapuoliskolla. Että HIFK ei hallituskautensa pystynyt tekemään maaleja, johtui osittain huonosta onnesta ja myöskin Susien maalivahdin Salmisen loistavasta työskentelystä. Että HIFK teki ensimmäisen maalinsa kesken Susien painostusta, ei vähennä maalin arvoa, vaan on pikemminkin HIFK:lle kunniaksi. Edelleen, jos otteluja arvostelisi pisteellisin puitteissa, niin on epäilemättä HIFK:n pisteet kauniimpi ja runsaampi kuin Susien, sillä HIFK:n monista laukauksista usea tuotti Susien puolustukselle suuria vaikeuksia ja tukalia hetkiä, kun sen sijaan vastapuolustuksella oli suhteellisen helpot päivät, ennen kaikkea Lindholmilla HIFK:n maalissa. Kuuli väitettävän, että HIFK:lle sopii rosojää paremmin kuin Susille. Ehkä, mutta en ota väitettä uskoakseni. Onhan melkein koko HIFK:n joukkue raskaampiruh­hoista joukkoa kuin Sudet ja raskasruhoinen ei yleensä edistä pelijäätä. Mutta toisalta on totta, että HIFK pelasi paremmin kuin Sudet. Se nimittäin pysyi paremmin hallitsemaan tilannetta juuri taktikoinnin avulla. Luisteli vähemmän, mutta keskittyi paremmin, mikä kiitettävällä arvosanalla palkittakoon. — Mestarijoukkueen iloisin yllätys oli Hjalle Malmgren. Luulen, että HIFK:n silmänterevät oppivat jotakin. Sen nimittäin, että vastaisuudessa on Hjallen paikka edustusjoukkueen eturivissä ja Udda Forsstedt sopii sijoittaa oikeaan laitaan. Erkkuli Grönlund oli mainio työnmyyrä kuten aina ja Swanström pikkuinen terhainen tukimiehistön keskustassa, vaikeasti kierrettävissä ja kuitenkin samalla erinomainen ”syöttäjä”. Huonosti onnistuivat Hara Sundqvist, joka antoi monen monen erinomaiseen pallon pujottaa maalinsa ohi sivurajan yli, sekä Karjaginin veljekset, joista Leka oli nyt niinkuin aikaisemmissakin otteluissa todellinen bohemi, välinpitämätön, teki mitä mieleen juolahti, mutta ei rahtuakaan enempää ja Frans veli tällä kertaa harkitsematon ja odottamattoman epävarma. Mistä lieneekin Fransin esiintymätönte-tyyli johtanut?

Suomen mestarit: Lindholm, Lönnberg, Nyström, L. Karjagin, Swanström, F. Karjagin, Byman, Malmgren, Strömsten, Grönlund ja Sundqvist.

Mikä vaivaa Susia?
Susille ei sovi olla ankara. Eihän ollut heidän kelinsä tällä kertaa. Mutta entistä voimaa heidän pelissään ei ole, puhuttakoon mitä tahansa. Niinä kertoina, jolloin Sudet ovat pääkaupungissa esiintyneet nyt päättyneen sarjan aikana, eivät he ole jaksaneet läpi ottelun pelata samanlaisella vauhdilla kuin mitä aina esittivät vain ottelujen ensimmäisen neljänneksen kuluessa. Enimmäkseen on eturivi laimentunut. Sen muodostavat viisi erinomaista luistelijaa, joilta voi odottaa mitä tahansa. Myönteisessä tapauksessa luiskaa peli erinomaisesti miesten kesken, mutta vähäisenkin vastoinkäymisen kohdatessa heittäytyvät miehet mielettömästi etsimään reikiä mistä yksin päästä läpi ja kun sellaista ei löydy, puuroutuu peli vaarattomaksi. Itsehän viipurilaiset parhaiten tietävät millaisessa kokoonpanossa heidän suosikkieturivinsä parhaiten pelaa, mutta kyllä syrjäisen mielestä keskushyökkääjän muutoksessa Sudet löytäisivät oikeimman ratkaisun. — Heidän eilisistä edesottamisistaan ei kannata paljon mainita. Kyllähän pojat parhaansa antoivat, mutta kun peli ei kerta kaikkiaan luistanut heidän mieleen mukaan, niin eivät he voineet muuta kuin alistua katkeran kohtaloonsa. Ehkä vieläkin karvaampaa heille oli, että HIFK:n johtomaali tuli niin lähellä loppua ja tavallaan oman miehen harhaiskun aiheuttaman hyökkäyksen ansiosta, mutta tällaisiinkin pelipäätöksiin on totuttauduttava. — Parhaat miehet olivat Salminen, Närvänen ja keskushyökkääjä Hahl, Loikkanenkin näytti tavallista pirteämmältä pelihalua, mutta ei onnistunut aivoituksissaan.

Erotuomarina toimi M. Viinoksa, joka saakoon kiitettävän arvosanan. Ottelu ei ollut niin luja, kuin miksi sitä oli odotettu huonon jään tähden. Olisimme kuitenkin nähneet, että Max olisi uskaltanut rangaissut Lönnbergiä tämän mitä silmittömimmin ja ilmeisessä vahingoittamistarkoituksessa heilauttaessa mailaansa kuin pahin nuijasoturi. Sellaisia temppuja ei saa esiintyä kentällä kummempia mies kuin kuka paljon tahansa. Onneksi Lönnbergillä ei ketään ollut lähellä. Maksavaa yleisöä oli 2,666 henkeä.

Pelistä
päästään hyvinkin helpolla, sillä tilanneköyhää se oli ainakin ensi puoliajalla. Keskikenttäkahakkaa, jota seurasi pitkä lyönti ja jommankumman joukkueen rajamiehen nopea ponnistusta pallon perään. Vakavampia tilanteita ei maalivahdeilla ollut selvitettävänä. Huomiota herättivät Frans Karjaginin harhaiskut, joiden ansiosta Niko Jantunen sai herkkupaloja, mutta joita hän ei oikealla tavalla voinut käyttää hyväkseen. Sen sijaan oli HIFK saada johtomaalin jo 25 min. pelin jälkeen. Grönlund löi katsojapallon maalin edustalle ja siellä Hjalle Malmgren huitaisi suoraan ilmasta. Jopa pääsi voitontahtoinen punapaitojen kannattajien suosikki, sillä pallo meni hirmuisella vauhdilla suoraan oikeaan alanurkkaan, mutta sinne heittäytyi myöskin salaman­nopeasti Salminen ja pelasti loistavasti. Tähän yritykseen tukehtuivat kumpikin puoli vähäksi ajaksi ja vasta puoliajan loppupuolella tuli eloa peliin jälleen kummankin joukkueen rajahyökkääjien ansiosta. — Toista puoliaikaa saatiin odottaa melkoisesti, sillä jäätä höylättiin ja puhdistettiin. Ei se siitä paljoakaan parantunut. Olipa vain hetkisen silko­sempi, sen verran juuri, että Niko Jantunen ja Sirén pääsivät näyttämään, miten he olisivat pelanneet, jos jää olisi ollut hyvässä kunnossa. 1. alusta sitten alkoi jälleen HIFK:n tehokkaampi ja järkevämpi pelitapa päästä oikeuksiinsa ja vaaka kallistui punapaitojen hyväksi. Aikaa kului, ei vaan tullut ratkaisua ja kun Sudet 30 min. pelin jälkeen kehittivät pienen painostuksen, niin odotettiin ratkaisua suurella innolla. Kansa ei näet oikein mielellään olisi jäänyt vielä puoleksi tunniksi seuraamaan lumisotaa. Ja tulihan se ratkaisu, mutta ei odotettuun suuntaan. Joku HIFK:n puolustuksesta löi lujan pallon Bymanin puolelle. Ensin Hahl iski harhaan, sitten vielä Närvänen ja silloinpa huomasi Byman seisovansa aivan sattumalta vapaasti pallon edessä. Hätäannoksissa hän työnsi pallon maalilaukon kohdalle, Salminen kiruhti apuun, mutta Olle Strömsten oli nopeampi ja hyvin harkitusti nosti pallon ohi Salmisen. 1—0, HIFK:n hyväksi ja paljon hellyyden osoituksia Ollelle. Sudet yrittivät tasoitusta. Olihan vielä 8 minuuttia aikaa. Onnetar oli kumminkin hyljännyt viipurilaiset ja eipä aikaakaan, kun pallo vieri taas vallan Susien maaliviivan kohdalle, josta Ruutu viime hädässä sai sen vaarattomammille vesille. Mutta olipa HIFK saada oikein rehellisen maalin­kin. Aivan viime minuuteilla löi Strömsten kulmurin vastaan­sanomattomasti maaliin. Vielä tulokseton kulmuri ja sitten ottelu päättyi.

HIFK oli voittanut tuloksin 2—0 ja pitänyt hallussaan Suomen jääpallomestaruuden, jonka se viime vuonna anasti.