1917

Viipurin Bandy- ja Jalkapalloseura saavutti jo neljännen peräkkäisen mestaruutensa. Finaalissa KIF jäi viipurilaisten jalkoihin 11–2. Viipurista oli noussut suomalaisen jääpallon kiistaton valtakeskus ennen levotonta vuotta 1918.

SM-loppuottelu Viipurissa 25.2.1917:
VBJS–KIF 11–2 (9–1)
VBJS: Lauri Mäkinen 4, Armas Ahnger 3, Aarne Lavonen 1, Kristian Poutiainen 1; kaksi maalia vielä selvittämättä.
KIF: maalintekijät vielä selvittämättä.
Erotuomari: vielä selvittämättä.
Yleisöä: 1 000.

Näin lehdistö näki ottelun:
Mestaruuskilpailujemme loppuottelu oli viime sunnuntaina Viipurissa. Vastakkain VBJS ja KIF. Kilpailukenttänä Viipurin Luistinklubin kovajäinen kenttä. Ilma tuulinen, mutta siitä huolimatta 1,000 henkeä saapuvilla.

Mitä sitten sanoisikaan tästä loppuottelusta? »Sudet» voittivat kuten odottaa saattoi. Ottelu alkoi hyvällä vauhdilla. KIF:llä oli myötätuuli, mutta siitä huolimatta oli ensi aikapuolisko täydisesti »susien». Heidän hyökkäyksensä olivat äkäiset ja näin ollen näyttivät toisinaan ehkä liiankin voimakkailta, mutta rientäkäämme myös heti tunnustamaan ja ihmettelemään sitä taitavuutta, sitä hienojen kohtien esittämistä mikä juuri »susista» tekee sen mitä he ovat.

Hyökkääjäpeli on pelitavoista vaikein, sen kunnollista esittämistä saa nähdä harvoin ja siksi sitä kerrassaan ihastuu, kun näkee bandylaisten valmistautuvan hyökkäykseen ja vievän sitä eteenpäin. Ja uskokaa nyt kerta kaikkiaan jääpalloilijat, vaikka kautta maailman, että varma ruschipeli on jääpalloilussa menestymisen ehto. Bandyn peli koko ensi aikapuoliskolla oli selvänä todistuksena tämän teorian kelpoisuudesta.

»Sudet» olivat näet vallan odottamattoman ylivoimaisia ensi aikapuoliskolla. Kaikki pelasivat reippaalla vauhdilla. Mytty kyllä teki pari kertaa sangen pahoja harhalyöntejä, kerran oikein sietämättömässä määrässä, mutta kuitenkin yleensä tavalla, ettei häntä voi syyttää mistään. Ensi maali tuli »susille» jo 2 min. kuluttua. Seurasi sitten noin 20 min. ajan hyvin vilkas peli, bandylaiset hyökkäävänä puolueena. Maaleja saatiin kuitenkin odottaa.

Lasse Schybergson, kentän parhaimpia miehiä, pääsi kerran hyvin pahasti hyökkäämään, mutta mainiosti pelaava Pelli pelasti tilanteen. Sitte pääsi päässusi Ami »lävitse». Lassi Mäkinen teki heti tämän jälkeen saman liikkeen ja Bandylle tuli toinen maali. Sen kuittasivat KIF:laiset minuuttia myöhemmin. Mutta sitten innostuivat »sudet», tekivät 5 min. neljä maalia ja KIF:n peli särkyi kokonaan. Markkeerattiin aivan ala-arvoisesti ja »sudet» haukkasivat tietysti yhä lisää ja tuottivat vastustajalleen vallan odottamattoman suuren häviön ensi aikapuoliskolla: 9—1.

Toinen aikapuolisko oli luonteeltaan toisenlainen. »Susilla» ei enää ollut samaa kurssia, ei samaa yhtenäisyyttä — he yksinkertaisesti pelasivat virheellistä myötätuulipeliä. KIF:n peli parantui ensisijaan entisestään. Kerrankin he noin 10 min. ajan hallitsivat sangen ylivoimaisesti ja erittäinkin teki Lasse S. työtä kuin mies ja hyökkäili pitkät matkat. Uskaltaisimmeko leimata toisen aikapuoliskon peliä tasaväkiseksi tai olkoon ainakin saavutettu maaliluku 2—1 Bandyn hyväksi sen mittapuuna.

Mestaruus meni siis jälleen sinne, mihin se kuuluukin. Kuten sanottu ovat hyökkääjät — Poutiainen, Lavonen (coming man), L. Mäkinen, Ahnger ja Pirhonen — joukkueen tasaisesti ja varmasti toimiva sydän; tukimiehistä häärii Kostamo myös tasaisesti ja pikku Nissinen on sama pippuri kuin ennenkin. Pelli pelasi suurenmoisesti, Mytty myös tyydyttävän hyvin. Karvinen hyökkäili maalista pari kertaa aivan liian aikaisin.

KIF:n puolustajat tekivät hyvää työtä. Tukimiehistä on Lasse suuremmoinen ja hyökkääjistä Thorn paras. Enepää en saa tällä kertaa kirjoittaa — se on taittajan lyhyt määräys.