1979

OLS palautti Suomen mestaruuden Ouluun. Veiterä sijoittui hopealle ja HIFK pronssille. Pudotuspelijärjestelmän kolmas kausi vahvisti OLS:n aseman yhtenä suomalaisen jääpallon menestyneimmistä ja pitkäikäisimmistä huippuseuroista.

SM-loppuottelu Helsingissä Oulunkylän tekojääradalla 11.3.1979:
Veiterä–OLS 3–5 (2–4)
Veiterä: Leo Segerman 2, Hannu Hatara 1.
OLS: Asko Eskola 3, Matti Alatalo 1, Pekka Liikanen 1.
Erotuomarit: Kalevi Ruutu – Teuvo Ruutu.
Yleisöä: 1 103.

Näin lehdistö näki ottelun:
Oulun Luistinseura kirjasi nimensä viidennen kerran Suomen jääpallomestarien joukkoon. Loppuottelu erinomaisissa olosuhteissa maamme ainoalla tekojääradalla Helsingin Oulunkylässä päättyi OLS:n kiistattomaan ja ansaittuun 5—3 (4—2) voittoon. Nolla-asteen täysin tyynessä pilvipoutaisessa säässä ottelua seurasi 1103 maksanutta katselijaa.

Oululaisten voitto perustui koko joukkueen saumattomaan työskentelyyn sekä eräisiin tällä kerralla hieman muiden yläpuolelle kohonneisiin yksilöihin. Luistinseura osasi pusertaa taitavasti Veiterän hyökkäykset. Ne ajautuivat tuon tuostakin OLS:n pussin pohjalle. Siellä taitavat mailakatkot sekä tarkka ilmapeli selvittivät tuon tuostakin tilanteet.

Oli vahinko, että Veiterälle sattui huono päivä. Ensinnäkin se joutui luopumaan nimekkäästä kotikenttäfinaalista. Se merkitsi ehkäpä tuollaista 700—800 kannattajan menetystä. Mutta eipä tuo vieraassa paljon painanut, sillä Oulunkylän lehtereillä nähtiin ainakin nelisensataa lappeenrantalaista. Mikään ei kuitenkaan auttanut.

Ennakkosuosikki vaan ei mestari
Ulkoisia puitteita lappeenrantalaiset eivät suinkaan siis voineet syyttää. Sen sijaan joukkueen peli osoitti, että se ei vielä tänä vuonna ollutkaan aivan mestaruuden arvoinen, ennakkosuosikin asemasta huolimatta. Hermot eivät kestäneet, puolustuksen yhteispeli ontui melkoisen pahasti. Se oikeastaan tuon takaiskun aiheuttikin. Toisaalta kauden alussa suorastaan millimetrin tarkkaa järjestelytaitoa esittänyt välihyökkääjä Ossi Sutinen oli täysin ulkona kuvioista. Niinpä Veiterä ei häntä läheskään koko aikaa peluuttanutkaan. Ensi jakson kärkipeli oli täysin yhden miehen, Leo Segermanin varassa.

Hänen yksitoistinen, joskin totta vieköön nyttöin vaarallinen ja nopea pelinsä, oli helposti oululaisten eliminoitavissa. Toisella jaksolla Segerman olikin sitten jo tavallinen kuolevainen. Siksi oli mieluisaa nähdä, että Veiterän joukkueesta löytyi mies, joka ei lannistunut, vaan nousi joukkueensa vaarallisimmaksi mieheksi tällä puoliajalla. Hän oli numerolla 14 pelannut Hannu Hatara. Jo ensi jakson alussa hän oli yllättää OLS-maalivahdin Rauno Kaikkosen. Toisella jaksolla hän teki vielä kavennuksen siinä vaiheessa kun Veiterä oli jo pelillisesti lyöty.

Veiterältä puuttuu lyöjiä
Seikka, johon Veiterässä on kiinnitettävä myös huomiota on laukaistaito. Leo Segerman oli sunnuntaina ainoa mies, jonka lyönneissä oli tehoa ja voimaa. Ei kuitenkaan tarpeeksi suuntaa. Hänkin on kuitenkin oikealta puolelta täysin saamaton. Liioin häntä ei tunnuttu käytettävän kulmureissa. Kymmenestä toisen jakson kulmasta Veiterä ei saanut mitään aikaan. Timo Sereniuksen laukauksissa kun ei ollut voimaa eikä osoitetta.

Jääpalloilullisesti peli oli varsinkin ensi jaksolla, silloin molemmat joukkueet olivat parhaassa vireessään, nautittavaa katseltavaa. Yhteispelipuolustukset sujuivat eheänä. Molemmilla maaleilla nähtiin tuon tuostakin vaarallisia tilanteita.

Vuorotahtia Eskola-Segerman
Ottelua ei ehtinyt kulua kuin minuutti kun Asko Eskola sai pallon keskikentän tuntumassa. Tämä maajoukkueen tuulennopea laitami es kiihdytti taitavasti, suojasi palloa ja ajoi kuin ajokin läpi koko Veiterän puolustuksen ja nosti pallon kauniisti maaliin.

”Se pitää ajatella tuota maalia, silloin pallo menee sinne”, Eskola sanoi muistuttaen muita monista viime aikojen epäonnistumisista.

OLS:n ilo oli kuitenkin lyhytaikainen. Kellon osoittaessa 4 minuuttia täyttymistä Segermanin maila heilahti yllättäen lähes 30 metrin etäisyydeltä vasemmalta laidalta. Minkäänlaisia nähdäkseen pallon ja Kaikkosen edessä ei ollut. Lappeenrantalaiskatsomon suureksi riemuksi Kaikkonen joutuikin poimimaan pallon takaansa.

Sen jälkeen seurasi Veiterän paha puolustushassi. Eskola nappasi taas pallon ja toimitti sen Pekka Petriläisen selän taakse. Maalista ei Petriläistä kuitenkaan voi syyttää. Päinvastoin hän oli pelaaja, jota Veiterä voi kiittää, etteivät tappionumerot ensi jaksolla olleet suuremmat. Petriläinen pelasti näet 10, 13 ja 16 minuuteilla lähes vuorenvarmat oululaismaalit.

Raimo Kaikkonen toisessa päässä ei päässyt lämpenemään. Veiterän puolustuksesta lähtenyt pallo tuli helpon näköisesti 23 minuutilla kohti Kaikkosta. Hän luisteli vastaan poimiakseen sen kuin marjan. Leo Segermaninkaan ei uskonut enää saavansa palloa. Mutta kuinka ollakaan. Kaikkonen ”sylkäisi” pallon parin metrin päähän pahaksi onneksi juuri kärkkymässä olleelle Segermanille, tämä työnsi pallon pienestä kulmasta tyhjään maaliin.

Neljää minuuttia myöhemmin Matti Alatalo pamautti kulmasta suoraan yläripaan ja sen jälkeen Esa Määttä muuriin. Ponnahtaneen pallon Eero Hamari iski lujaa, mutta jälleen Petriläinen oli tiellä.

Ratkaiseva 43. minuutti
Ottelun ratkaisevat hetket nähtiin 43 minuutilla. Silloin Veiterän Hannu Hatara löi kovaa. Kaikkonen ”sylki” taas eteensä. Pallolle riensi Juha Mänttäri, mutta epäonnistui metrin päästä! Tästä lähteneen OLS:n vastahyökkäyksen Kari Liikanen toimitti kylmäverisesti verkkoon. Tilanne oli 3—3 numeroiden asemasta OLS:n johto 4—2!

Toisella jaksolla Veiterä ei suinkaan lannistunut. Sen rooli oli kuitenkin entistä vaikeampi. OLS:n oli helppo puolustaa keskusta pommittavaa Veiterää vastaan. Lisäksi Veiterän ylöspeli ontui. Lappeenrantalaisilla oli 12 min. aikana 4 kulmaa. Sitten tuli kuitenkin 64 minuutilla kylmä suihku. Eero Hamari oli vasemmalta täysin vapaana. Hän avasi Eskolalle herkullisesti. Eskola ajatteli jälleen ensin ja teki sitten 5—2. Oululaisriemulla ei ollut rajoja.

Hataran kavennusmaali jälkeen Serenius iski vielä kerran, mutta harmillisesti tolppaan. Loppuajan OLS varmisti voittonsa. OLS:n valmentaja Pentti ”Tulu” Hiltunen kiitteli nuoria pelaajiaan Esa Määttää, Kari Mollaista sekä Pasi Kalliokoskea. Kieltämättä he ovat päässeet jo hyvin muiden mestareiden tahtiin. ”Lisäksi meidän nousujohtelinen kausi oli hyvin ajoitettu. Valmennuksen painopiste oli sijoitettu oikeaan kohtaan — play off otteluihin.”

Veiterän valmentaja Esko Heltola kehui OLS:n järkevää peliä. ”Emme osanneet käynnistää omaa peliämme eikä siinä vaikuttanut Kalevi Ruutun väärin tuomitsema rankkarikaan. OLS:n nopeat pallonvaihdot sotkivat puolustuksemme pelin, joka lipsui Petriläistä lukuunottamatta kautta linjan.”

OLS:n suurin hahmoihin kuuluivat jälleen Asko Eskola ja Eero Hamari. Puolustus toimi kokeneen Antti Ervastin johdolla hienosti. Timo Okkonen teki siitä näkymätöntä työtä, joka pitää hänet joukkueensa aatelissa.

Veiterä—OLS 3—5 (2—4)

1 min. 0—1 Asko Eskola
4. 1—1 Leo Segerman
6. 1—2 Eskola
23. 2—2 Segerman
28. 2—3 Matti Alatalo (rl)
43. 2—4 Pekka Liikanen
64. 2—5 Eskola
78. 3—5 Hannu Hatara

Jäähyt: Veiterä 5 min, OLS 1 x 5 ja 2 x 10 min.
Yleisöä 1103.

Kuusitoista Suomen mestaria
Maalivahdit: Rauno Kaikkonen, myyjä, synt. 9. 7. 1952.
Puolustuspelaajat: Yrjö Ervasti, laitosmies 6. 2. 1950 5. SM-titteli, Antti Ervasti, peltiseppä 2. 2. 1945, 5 SM, Timo Okkonen lääkintävoimistelija 22. 2. 1952, 4. SM, Kalevi Immonen, opiskelija, 27. 1. 1959, 2. SM. Pertti Kärenaho, tiemies 15. 2. 1958, 2 SM. Pekka Liikanen, opiskelija 11. 1. 1958, 2 SM.

Hyökkääjäpelaajat: Esa Määttä, opiskelija 25. 10. 1961, 1. SM. Kalevi Alatalo, huoltoedustaja 27. 8. 1950, 5. SM. Eero Hamari, vanhempi myyjä, 28. 8. 1947, 7. SM. Asko Eskola, sähköasentaja 2. 12. 1946, 5. SM. Vaihtopelaajat: Ari Vanha-Aho (mv), myyjä 15. 8. 1951, 1. SM. Matti Karhumaa, opiskelija 31. 7. 1957, 4. SM. Toivo Orava, kapteeni 5. 7. 1951, 5 SM. Pasi Kalliokoski, opiskelija 21. 1. 1961, 1. SM. Kari Mollanen, varastomies 13. 7. 1961, 1. SM.