1988

HIFK puolusti Suomen mestaruuttaan onnistuneesti. Veiterä nousi hopealle ja OLS saavutti pronssia. Toinen peräkkäinen mestaruus vahvisti HIFK:n paluun suomalaisen jääpallon ehdottomaan kärkeen 1980-luvun lopulla.

SM-loppuottelu Helsingissä Kallion tekojääradalla 13.3.1988:
HIFK–Veiterä 4–3 (3–1)
HIFK: Veikko Niemikorpi 2, Kari Peuhkuri 1, Petri Partanen 1.
Veiterä: Leo Segerman 3.
Erotuomarit: Timo Keltanen – Teuvo Ruutu – Taavi Sulander.
Yleisöä: 2 431.

Näin lehdistö näki ottelun:
HIFK:n liberon 22 vuoden ura SM-sarjassa päättyi seitsemänteen mestaruuteen
Kari Kiviharju jätti komeat jäähyväiset jääpalloilun SM-sarjalle. HIFK:n 38-vuotias libero johti joukkueensa puolustusta loppuottelussa Veiterää (4–3) vastaan lähes kympin arvoisesti: Veiterän Leo Segerman teki tosin rankkarin, mutta hänen kaikki osumansa syntyivät erikoistilanteista (kaksi kulmalyönnistä ja yhden vaparista).

Kallion kentän pinnassa oli läpi ottelun muutama sentti lunta. Se esti sommittelut ja ilmapalloissa Kiviharju oli kentän herra ja hidalgo. Tämä ei ole ihme, sillä veteraanilla on takanaan A-luokan tennispelaajan ura ja siviilityönään Kiviharju johtaa Suomen tennisliiton koulutusta ja valmennusta.

”Mulle keli oli paras mahdollinen. Jos jää olisi ollut puhdas ja liukas, niin vanha olisi varmasti joutunut kovempaan pyöritykseen”, 22 kautta SM-sarjassa uurastanut Kiviharju sanoi.

Jolkkonen äityi ylistämään
Veiterän korkeat keskitykset kolmannen SM-tittelinsä HIFK:ssa (Vastuksessa neljä) vallannut Kiviharju hoiti yhtä lukuun ottamatta niin tarkasti, että maajoukkueen päävalmentaja Seppo Jolkkonenkin äityi kehumaan takavuosien maajoukkuepakkia.

”Upea esitys ’Kapelta’”, Jolkkonen huikkasi Kiviharjulle. Samaa mieltä oli myös Kaija Kiviharju, liberon vaimo. ”Karihan pelasi elämänsä ottelun”, kuului avioparin kommentti. ”Veiterä teki ratkaisevan virheen, kun antoi Kiviharjun ottaa ilmapallot rauhassa. Heidän olisi pitänyt ehdottomasti asettaa häiritsijä Kiviharjun tuntumaan”, Jolkkonen jatkoi.

42 A-maaottelua pelanneelle Kiviharjulle sattui kamppailussa yksi hairahdus. Aivan viime hetkillä yksi ilmapallo kimposi hänen kädestään suoraan Leo Segermanille, joka kuitenkin epäonnistui avopaikassa potkulyönnissään.

Pelien jälkeiset päivät tuskaisia
Jolkkoselle ei Kiviharjusta enää pelaajana ole iloa. Kiviharju on nimittäin joutunut havaitsemaan, että vanhuus ei tule yksin. ”Mua kolottaa joka pelin jälkeen enemmän ja enemmän. Varsinkin kaksosikierroksen jälkeen olen monta päivää kipeä”, Kiviharju totesi.

Tilanne on sikäli nurinkurinen, että nykyään Kiviharju saisi puheenjohtaja Martti Huhtamäen puolesta jatkaa aktiivipelaajana vapaasti. Kun Aimo Näräkkä johti tennisliittoa, Kiviharjun pelailua katsottiin hieman alta kulmain.

”Stierncreutz liberona maailman huippuja”
Kiviharju sanoi luopuvansa liberon tontistaan huolettomana. Hänen mukaansa HIFK:sta löytyy välittömästi uusi peräpään vartija.
”Johan (Stierncreutz) on täysin valmis paikalleni. Hän on maailman huippuluokkaa liberona ja pärjää varmasti myös kansainvälisissä otteluissa.”

HIFK:n avainpelaajista pian 40 vuotta täyttävä puolustuksen ikiliikkuja Jarmo Haavisto ja vuodesta toiseen maalivainunsa säilyttävä Veikko Niemikorpi harkitsevat vielä tulevaisuuttaan SM-sarjatasolla. Kumpikin tosin pystyynee halutessaan jatkamaan vaikka 50-vuotiaaksi.

Veka jaksaa vuodesta toiseen
Pelaajat voittivat pelin, sotilaat sodan. Mikä on niin sanottujen taustavoimien osuus?
Kaivinkoneita ja pyöräkuormaajia työkseen korjaava Helsingin IFK:n huoltaja Veikko Niemelä on eräs tärkeä tekijä silloin kun stadilaisten mestaruutta ajatellaan. ”Vekan” mielipiteet ovat mestaruudesta huolimatta vakaat:

”Kyllä huoltajan touhu on aliarvostettua touhua. Ei edes HIFK:n johto työtäni kiittele. Tärkeintä omassa työssäni on kuitenkin se, että joukkue arvostaa sitä.” Niemelän asenne on kuitenkin kriittinen. ”Harva minua kiittää teroituksen tai mailan valmistelemisen jälkeen. On kuitenkin hienoja poikkeuksia kuten Veikko Niemikorpi, joka kiittää aina. Samoin kuin ’Kape’ Kiviharju. Muut vain pitävät huoltamista minun velvollisuutenani ja heidän etuoikeutenaan.”

Toivottavasti mestaruus panee nuoret pelaajat ajattelemaan, ettei kysymys ole ainoastaan pelaajista vaan jostain muustakin!
Huoltajan työ on itsessään lajissa pitkäjänteistä. Kun Veikko Niemelä valmistautui sunnuntain mestaruuden tuoneeseen otteluun hän heräsi aamukahville jo kello viisi. Luki lehdet ja oli kello seitsemän Braahiksella, stadin toisella bandyareenalla. Siis kuusi tuntia ennen tärkeätä finaalin alkamista!

Kysymykseen rakastaako Niemelä tehtäväänsä hän sanoo: ”Huoltajan työ on osa elämääni. Joskus olen ajatellut heivata. Jääkappailu olen pari kertaa kysynyt itseltäni jatkanko vai enkö, mutta kantti ei ole riittänyt.” *Veikko Niemelä taitaa huoltajan niksit.*
Van hätäläiset pelaajat tietävät mitä merkitsee Niemelän käsinhioma. ”En tiedä, tekeekö minkään joukkueen huoltaja enää sellaista. Oman joukkueeni pelaajat kuitenkin kiittelevät”, Niemelä sanoo. Erään asian kaikki mestarijoukkueen pelaajat tietävät. Olkoon kyseessä maalit tai luistimet niin kaikki ovat kunnossa viimeistä piirtoa myöten kun ottelu alkaa. Niin kävi myös mestaruussunnuntaina, tuona ”onnettomana” maaliskuun kolmantenatoista. Siitä ja koko kaudesta vastasi Veka.

Stadi sai tarvitsemansa
Lappeenrantalaiset toivat stadin toiselle tekojäälle, Braahikselle, sen hienon tunnelman, jota jääpalloilun finaali tarvitsee. Helsingin IFK vei mestaruuden. Sitä stadi tarvitsi.
”Veiterä, veiterä, veiterä”, karjalaiset huusivat. Stadilaiset eivät puhuneet mitään. He vain olivat sunnuntaina veiterää.
Niemikorpi kuitenkin puhui samaa kuin Oulun Luistinseuraa vastaan kymmenen vuotta sitten Oulunkylässä. Nytkin ”Vetsa” teki voittoon tarvittavan maalin. HIFK voitti mestaruutensa nimenomaan hihkinä — joukkueena, joka jokainen jäsen toimii kuin inhimillinen järki stadilaisessa lumisateessa.

Pylsy sekoitti suunnitelmat
Punanutut olivat myös jengiläiset yhdistämässä. Kuumeisen kolmospuolustajan Johan Stierncreutzin tilalla pelasi yllättäen Oli Pylsy. Sekoittiko se Veiterän konseptit. Mistä mentiin nyt läpi? Ei se oikeastaan onnistunut mistään. Varsinkin kun toinen ex-lappeenrantalainen Yrjö Skaffari hoiti oman sivupuolustus­tonttinsa todella upeasti. ”Ongelmapset pelasivat todella hienosti”, Veiterän aivoriihi Timo Serenius sanoi ottelun jälkeen. ”Me olimme voimattomia, mutta kaikki oli loppujen lopuksi pienestä kiinni.” Aivan oikein.

Se ei ollut Ruutun vika
Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Veiterä-valmentaja Kyösti Vilhunen myönsi HIFK:n paremmuuden. Samalla hän kuitenkin syytti ottelun linjatuomari Teuvo Ruutua. ”Hän oli pääroolissa neljä minuuttia kymmenen sekuntia ajaakseen kentän laidalta ulos Veiterän kuumentuneen kannattajan. Eikö toimenpiteeseen olisi jääpalloliitolta löytynyt ihmistä.”
Vilhunen kommentti on osittain oikea. Ruutu olisi voinut antaa välittömästi ulos­taluttamiseen sen ottelun sihteeristölle ja peli olisi jatkunut heti. Osittain Vilhunen oli kuitenkin väärässä. Tuon neljän minuutin tauon aikana Veiterä olisi voinut terästää välittömästi samalla tavalla kuin 4—3 asetelmaa puolustava HIFK.

Lunta satoi — molemmille
Liioin en voi yhtyä Vilhusen lausuntoon lumisateesta. Sitä satoi molemmille. Mikäli Vilhunen ja Veiterä luottivat ilmati­eteen laitoksen sääarvioihin viikonvaihteessa, niin saattaa käydä kuin vedenpuhdistuksessa aikoin — kaikki eivät ehdi mestareitten laivaan.

Kaikessa tapauksessa HIFK osoitti erään tärkeän tekijän kuten tavallaan Veiteräkin — kokonaisvaltaisella joukkuepelillä ylitetään mestaruuteen ja — hopeaan. Hopea ei ole suomalaisessa jääpalloilussa huono asia. Päinvastoin.

Stadin 90-vuotias jääpalloykkönen nousi kaikkien aikojen tilastossa toiselle sijalle kuudellatoista mestaruudellaan Susien neljäntoista jälkeen. Mitään esteitä ei ole ensi talvena tapahtuvaa maamme ykkösjoukkueeksi.

Stadilainen hieno ”kakkossakki”
Joku lappeenrantalainen antoi HIFK:lle arvosanan: ”Hyvä Veiterän kakkossakki”.
Senkin mestari voivat hyväksyä, eikö niin.
Niin hyvä HIFK on. Niin hyvä hifkiläiset ovat, vaikkapa lappeenrantalaisilla avustusjoukoilla.
Heja IFK. Hei stadi. Hei bandy. Kausi on päättynyt.