Aku Ojanen ja Iiro Väkiparta jatkavat punanutussa
Ojanen ei enää aseta tarkkoja henkilökohtaisia tavoitteita
HIFK saa tärkeitä jatkosopimusuutisia, kun joukkueen pitkäaikainen maalintekijä ja kapteenistoon kuuluva Aku Ojanen sekä seuran tulevaisuuden nimiin lukeutuva Iiro Väkiparta jatkavat seurassa myös kaudella 2025–2026.
Ojaselle tuleva kausi on jo 16:s HIFK:n riveissä. Hän siirtyi helsinkiläisseuraan Mikkelin Kamppareista kaudelle 2010–2011 ja on vuosien varrella noussut yhdeksi joukkueen kantavista voimista.
– Jatko IFK:ssa oli luonnollinen ja itsestäänselvä valinta minulle. Suullisesti asiat olivat selvillä jo keväästä asti, Ojanen kertoo.
HIFK pelasi viime kaudella pitkän tauon jälkeen neljän parhaan joukossa, mutta tie finaaliin katkesi niukasti. Pronssiottelussa Narukerä vei mitalin jatkoajalla. Nyt tavoitteet ovat entistä korkeammalla.
– Viime kaudesta jäi sopivasti hampaankoloon. Tänä vuonna voimme olla vielä parempia. Nuori ja kovakuntoinen joukkue motivoi erityisesti, Ojanen sanoo.
Väkiparta hakee seuraavaa askelta
19-vuotias Iiro Väkiparta on kuulunut edustusjoukkueen runkoon jo kaudesta 2022–2023. Tuleva kausi on hänen neljänsä punapaidassa.
– Lähden kauteen positiivisessa mielentilassa. Joukkueessa on paljon potentiaalia, joka pitää realisoida, Väkiparta pohtii.
Nuorukaisen viime kausi Bandyliigassa oli hänen uransa paras: 26 ottelussa hän kirjautti kahdeksan maalia ja seitsemän syöttöä, yhteensä 15 tehopistettä. Kesän valmistautumista on hieman häirinnyt leikkauksesta toipuminen, mutta tavoitteet ovat selvät.
– Haluan päästä pelikuntoon mahdollisimman nopeasti ja olla parempi kuin viime kaudella. Kentällä yritän auttaa joukkuetta ja tehdä muista parempia, hän toteaa.
Kokemus ja nuoruus rinnakkain
Ojanen ei enää aseta tarkkoja henkilökohtaisia tavoitteita, vaan keskittyy ennen kaikkea joukkueen auttamiseen. Silti nälkää riittää edelleen.
– Aina yritän olla parempi kuin aiemmin, ja on tärkeää välttää turhat loukkaantumiset, konkari sanoo.
HIFK lähtee kauteen yhdistäen kokeneen Ojasen johtajuuden ja Väkiparran kaltaisen nuoren potentiaalin – päämääränä kirkas mitali keväällä 2026.
Comments (2)
H.T.
“Nuorukaisen viime kausi Bandyliigassa oli hänen uransa paras: 26 ottelussa hän kirjautti kuusi maalia ja seitsemän syöttöä, yhteensä 15 tehopistettä.”
Väkiparta teki viime kaudella kahdeksan maalia Bandyliigassa, eli hänen tehopisteensä olivat 8+7=15.
Hyviä sopimusuutisia joka tapauksessa. Viime kauden joukkueen runkopelaajista ilmeisesti ainoastaan Patrik Huberin ja Ilari Nikulan tilanne on enää auki. Kaikki muut ovat jo jatkosta sopineet, pl. uransa lopettanut Tommi Niittylä.
Toimitus
H.T.,
Juuri kuten kirjoitat, pitäisi aina tarkistaa vaikka seuran tiedottaja on asian julkaissut 🙂
No, vahinkoja sattuu – ja erhe korjattu – Kiitos H.T. huomiosta..
Me emme voi ottaa kantaa Huberin tai Nikulan tilanteeseen – koska julkaisemme vain vahvistetut, ja seuran hyväksymät julkaisut.
Eiköhän tämäkin asia selvine piakkoin?