BandyLiigaUutisetVeiteräUutiset

Veiterä julkaisi lopullisen joukkueensa

Veiterän rosteri kaudella 2024-25 Muutoksia viime kauden mestaruusjoukkueeseen tulee jonkin verran kun Samppa Äikäs, Joonas Kankkunen, Valtteri Hauska, Lauri Weiland, Niilo Puhakainen, ja Matias Horppila eivät ole vahvuudessa mukana. Veiterä saa vahvuuteen lisää nuorta verta Aaro Heimalan noustessa kakkosmaalivahdiksi  ja Vili Variksen liityttyä Vihreisiin. Toinen armeijan harmaista täyspainoiseen vahvuuteen saatu pelaaja on oma kasvatti Veeti Hyvärinen. Paavo Simpura vakiinnutti paikkansa edustusjoukkueen kokoonpanossa jo viime kaudella ja toinen omista junnuista tuttu peluri, Aatu Streng, liittyi vakituiseen vahvuuteen syksyn 2024 alussa. Veiterä 2024-25 TAUSTAT Päävalmentaja: Joonas Ylä-OutinenValmentaja: Eetu NikkinenMaalivahtivalmentaja: Toni TaalikkaJoukkueenjohtaja: Konsta TurpeinenHuoltaja: Timo TirkkonenHuoltaja: Mikke LeskinenHuoltaja EA: Antti Vihtonen

BandyLiigaUutiset

Suru-uutinen Oulusta

Lauri “Lare” Pirnes nukkui pois Kirjaltaja Lauri ”Lare” Pirnes kuoli 14.9.2024 vakavaan sairauteen Oulun kaupunginsairaalassa. Hän oli syntynyt Oulussa 7.4.1942. Pirnes tunnettiin ennen kaikkea jääpallo- ja jalkapallourastaan. Hän kasvoi varhaislapsuuden aivan Oulun keskustassa, jossa hän palloili muiden urheilukentillä myöhemmin menestyneiden oululaispoikien kanssa. Pojat itse nimesivät joukkueensa Laaniskan Loiskeeksi, josta tuli kaveripiirissä maineikas ja legendaarinen joukkue. Oli odotettavissa, että lahjakas Pirnes jatkoi palloilua sen aikaisessa Oulun kuningaslajissa eli jääpallossa mestaruussarjatasolla. Hänen erinomaiset pelaajalahjansa tulivat kuitenkin parhaiten esille jalkapallossa. Suomi-sarjatasolla (siihen aikaan 2. korkein sarjataso Suomessa) pelatessa Pirneksen taidot levisivät isojen mestaruussarjaseurojen tietoon, ja erilaisia tarjouksia sateli monesta johtavasta suomalaisseurasta Etelä-Suomea myöten. Lauri Pirnes oli kaikessa toiminnassa periaatteen mies. Hän oli niitä “viimeisiä mohikaaneja” jotka eivät lähteneet maailmalle rahan perässä pelaamaan. Seuratoveruus, yhteinen tekeminen ja urheilusta nauttiminen olivat etusijalla. Pirnes rakensi 1960-luvulla omakotitalon Välivainiolle. Pelitoverit osallistuivat ahkerasti talkoisiin ehkä varmistaakseen, että Lare säilyy Tarmon riveissä. Apu oli merkittävä, sillä seurassa pelasi muun muassa peltiseppiä, putkimiehiä ja sähköasentajia. Seurauskollisuuteen vaikutti varmasti myös se, että joukkueessa pelasi Laurin lisäksi kaksi muutakin Pirneksen veljestä. Lauri Pirnes oli esimerkillinen pelaaja niin kentällä kuin kentän ulkopuolella. Hän kunnioitti erotuomareita ja hänen lähtönopeutensa varmisti, että hänen ei tarvinnut rikkoa vastapelaajia. Hän kuului siihen pelaajien ihmeelliseen ryhmään, jolla ei ole palloa hallitessaan koskaan kiire. Valmentajan kirjanpidon mukaan hän pelasi useita pelejä, jossa syöttötarkkuus oli hämmästyttävät sata prosenttia. Aktiivisen pelaajauran loputtua Pirnes jatkoi valmentajana ja pelasi myös viime vuosiin saakka ikämiessarjoissa. Hän kulki jääharjoituksissa lähes 80-vuotiaaksi asti. Periaatteen mies oli urheilun lisäksi periaatteen mies myös pelikentän ulkopuolella. Koko työura, muutamaa välivuotta lukuun ottamatta, sujui Kalevan palkkalistoilla kirjaltajana. Työnsä ohessa hän osallistui luottamusmiestoimintaan ja oli työntekijöiden edustaja Kirjatyöntekijöiden  liittokokouksessa Naimisiin Lauri Pirnes meni Lean kanssa 1964, joten aviovuosia kertyi tänä kesänä kuusikymmentä. Marjastus, mökkeily ja ulkoilu olivat mieluisia harrastuksia aivan viime metreille asti. Hän oli aina myös luotettava kaveri, kun erilaisissa talkoissa tarvittiin voimaa ja ahkeruutta. Lauri Pirnestä jäävät kaipaamaan vaimo Lea, tytär Marita perheineen, veljet perheineen sekä lukuisa joukko ystäviä. Laurin toiveesta uurna on laskettu hiljaisuudessa läheisten länä ollessa. Mikko Pirnes Kirjoittaja on Lauri Pirneksen veli. Lauri Pirnes 7.4.1942 – 14.9.2024 Seura SM-jääpallossa: Oulun Tarmo Tarkat tilastot ovat hiukan pimennossa, joten emme niitä julkaise Koko suomalainen jääpalloperhe & BandyliigaToimitus ottaa osaa Laurin läheisten suruun… Jonain päivänä tuuli vie pilvet, ja aurinko tulee esiin. Jonain päivänä suru on kevyempi kantaa.

BandyLiigaUutiset

Kuukausi sarjojen alkuun

Kokosimme tähän mennessä ilmoittautuneet sarjoittain Emme enää jaksa “saarnata” tästä asiasta, mutta kokosimme tämän päivän tiedon ilmoittautuneista. Ne löytyvät alta, ja vielä muutaman kommentin heitämme uutisen loppuun… Nyt on siis kuukausi sarjojen alkuun, ja uutinen esim. Lappeenrannasta ei näytä junioreiden puolelta hyvältä: Veiterä ei valitettavasti saanut muodostettua joukkueita ensi talven U16- ja U18- sarjoihin pelaajapulan takia. Ilmoittautuneet 18.10.2024 mennessä Junioreiden puute voi johtaa moniin eri seurauksiin, jotka vaikuttavat niin urheiluseuroihin, lajeihin kuin koko yhteiskuntaan. Tässä muutamia keskeisiä vaikutuksia: Urheiluseuroissa: Jääpallolle: Yhteiskunnassa: Miksi junioreiden määrä voi vähentyä? Syitä junioreiden määrän vähenemiseen voi olla monia, kuten: Mitä voidaan tehdä? Junioreiden määrän vähentymisen ehkäisemiseksi voidaan tehdä monia asioita, kuten:

BandyLiigaUutiset

Vielä hetki odotettavana…

Kauden alun odotukseen pientä luettavaa.. BandyliigaToimitus keräsi tietoa tulleista ja lähteneistä, nämä julkisesti jo ilmoitettuja – joten pieniä muutoksia varmasti vielä listoihin tulee, mutta hahmotatte kuitenkin missä juuri nyt mennään… Katsomme BandyliigaToimituksessa jos vielä ennen Suomen Cuppia tulisi speciaali liittyen Suomen Cupin tietoihin. Mutta nyt lukekaa tuosta alta viimeisin teoksemme. Hyviä lukuhetkiä!

BandyLiigaUutisetVeiteräUutiset

Veiterä julkaisi kapteeniston

Hiukan viiveellä mutta kuitenkin tässä he ovat Joukkue on valinnut kapteenistonsa. Veiterän kauden 2024-25 kapteenit ovat seuraavat: Kapteeni: Ere Verhelä Varakapteenisto: Christian Laibert, Janne Hauska ja Aleksi Seppänen.

BandyLiigaUutisetJääpalloliitto tiedottaa

Jääpalloliitto tiedottaa

Jääpalloväki koolla syyskokouksen merkeissä Suomen Jääpalloliiton syyskokous järjestettiin Helsingissä lauantaina 12.10.2024. Paikalla oli liiton hallituksen lisäksi seurojen puheenjohtajia ja toimihenkilöitä sekä erotuomareiden edustajia. Syyskokouksessa vahvistettiin sääntömääräiset asiat ja valittiin kurinpitovaliokunta seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi. Valiokunnan muodostavat puheenjohtaja Verneri Salminen sekä jäsenet Niklas Skog sekä Juha Vuorenmaa. Varajäseninä valiokunnassa toimivat Antero Levänen ja Jussi Harjuoja. Kokouksessa katsasteltiin myös tulevaa kautta ja eritoten vilkasta alkuvuotta 2025, jolloin pelataan viidet MM-kisat (kaikki Ruotsissa). Asialistalla oli myös tulevan kauden kansallinen kilpailutoiminta, Suomen Jääpalloliiton uusi striimausalusta ja sillä esitettävät ottelut sekä lajiliiton tulevaisuuden näkymät ja haasteet. – Kokonaisuudessa antoisa kokous, jossa käytiin paljon kiinnostavia ja asiallisia keskusteluja. Jokainen sai varmasti oman mielipiteensä kuuluville ja tunnelma oli leppoisa. Kokouksen antamilla eväillä on mukava suunnata katseet kohti tulevaa jääpallokautta, sanoo liiton toiminnanjohtaja Tobias Karlsson. BandyliigaToimitus onnittelee Kurinpitovaliokunnan edustajia valinnasta tärkeään tehtävään – Tsemppiä!

BandyLiigaUutiset

Liikuntaneuvos Pekka Anttinen on ilmaissut mielipiteensä

“Iso halli Oulunkylään ratkaisisi jääpallon ja luistelun ongelmat” Botnian kunniapuheenjohtaja Pekka Anttinen kirjoitti Helsingin Sanomissa seuraavan lukijan mielipiteen. Kuten jo muutamalla uutisellamme kerroimme mikä Helsingin tilanne on. Tuolta löytyy myös pikaluistelijoiden mielipide nykytilasta, jonka on allekirjoittanut mm. kansanedustaja (kd) Mika Poutala. Asia ei ole uusi sillä BandyliigaToimitus muistaa asiasta käydyn jo 2000-luvun alussa jääpalloväen, ja Helsingin kaupungin välisiä keskusteluja – tuolloin tosiaan nostettiin Oulunkylän valaistus, ja niiden betoniset jalustat suojelukohteiksi. Jos tietomme ovat oikeat, on myös nykyinen Luisteluareena Oy, ja sen hankkeen ihmiset kartoittaneet asiaa. BandyliigaToimitus seisoo myös vahvasti asian takana, mutta me kyllä haluaisimme tarkat laskelmat, ja Helsingin kaupungin myötämielisyyden hankkeelle – ennen kuin juhlimme “läpimurtoa” Sen verran tuohon Anttisen kirjoitukseen haluamme tarkennuksia, että Luisteluareena hankkeen kolmas vaihe lähti Malmin Longinojalle kaavaillusta hallista, jonka hinta arvio aikoinaan oli 10 miljoonaa euroa. Totuus siis on että Helsingin kaupungille, on esitelty erilaisia mahdollisuuksia, joiden hinnat ovat olleet 10 miiljoonan, ja useamman sadan miljoonan väliltä. Toinen huomion kohde on Oulunkylän leveys & pituus. Kenttä on siis noin 180m pitkä, jolloin halli tuli lähes 200m pituiseksi. Leveyttä Oulunkylässä on noin 70 metriä, ja tulisiko tämän lisäksi jo olemassa oleva katsomo hallin sisälle? Nämä nyt ovat sivuseikkoja mutta vaikuttavat kattamisen hintaan. Tähän peilattuna BandyliigaToimitus ei aivan usko tuohon 4 miljoonan hintalappuun. Toki yksi mahdollisuus on myös ylipainehalli – Silloin hinta saattaisi jopa jäädä alle tuon 4 miljoonan. Niin tai näin Anttisen mielipide on varmasti jatkotutkimisen arvoinen – Eli hihat miehet & ja naiset heilumaan….. Loppumietteet liittyen rakentamiseen… Toivomme että tuo Oulunkylän mahdollisuus tutkitaan, ja jos se osoittautuu haasteelliseksi, onhan edelleen varasuunnitelmana myös Käpylän Velodromi mahdollista kattaa vaikka ylipainehallina, siitä onkin jo piirustukset olemassa…

BandyLiigaUutisetKampparitUutiset

Kampparileiri päättyi voittoon

Bollnäs U19 vs Kampparit 1-13 Kampparit vei, ja U19 pojat eivät pysyneet vaihdissa. Näin leiri on päättynyt, ja BandyliigaToimitus jatkaa työskentelyä sivustolla…. Narukerä & Kampparit ovat jo paluumatkalla, ja seuraavaksi taitaa olla sitten Suomen Cupin vuoro marraskuun alussa… Seuratkaa kuitenkin sivustoamme – uutísia on tiedossa!

BandyLiigaUutisetKampparitUutiset

Tänään vielä yksi ottelu

Kampparit kohtaa Bollnäsin U19 joukkueen klo: 13:00 Kampparit esiintyi vielä tänään Ruotsinleirin viimeisessä ottelussaan… Tähän mennessä yhe ovat poistuneet kentältä tappiot niskassa. jos jo tänään voittojen tielle? Ottelun striimiä voit seurata maksullisena tästä tai tekstiversiota tästä. (Ottelun alku ilmoitettu suomen aikaan)

BandyLiigaUutisetKampparitUutisetNarukeräUutiset

Tuloksia Ruotsista

Katrineholm vs Narukerä 4-3 (3-0) Valitettavasti BandyliigaToimistus ei ottelua nähnyt, olimme Vantaalla työskentelemässä sulkapallon Arctic Open kilpailun parissa. Tilastot kuitenkin tähän ottelusta: Lag A, hemmalag: Katrineholm Bandy Född Nr Namn Mål Ass Poäng Utv 2002-08-29 6 Marcus Mårtensson 2000-04-23 8 Ville Hämäläinen 2004-03-18 14 Melker Lindqvist 2002-07-12 17 Simon Blomkvist 2002-10-03 19 Alex Höög 2005-02-24 23 Karl Ström-Arnell 10 1993-01-11 25 Linus Doktare 1 1 2003-09-26 35 Lasse Korhonen 2005-08-02 41 Tim Ringqvist 1 1 2005-04-18 45 Gustaf Doktare 2 2 1999-01-31 50 Jasu Koljonen 1995-12-30 65 Henrik Cervin 1 1 2005-11-11 80 Jonathan Hyttinen 2 2 2005-06-30 87 Lucas Mossberg 2004-03-28 89 Emil Holman 2005-06-21 90 Cim Jacobsson 2003-03-26 94 Olle Ekholm 1 1 Lagledare:Patrik Nilsson Underskrift: Lagnr: 1292642 Lag B, bortalag: Narukerä Född Nr Nimi Maali Syöttö Pisteet Jäähyt 1 Vertti Toivonen 6 Eero Paavola 1 1 2 7 Kristian Paukkonen 1 1 10 9 Niko-Valtteri Koivula 16 Lauri Siren 18 Fredrik Laurila 21 Veeti Kujansuu 1 1 22 Ville Aaltonen 2 2 24 Ville Raukko 25 Kasper Perdén 27 Jesse Aaltonen 28 Ville Elonen 33 Santeri Rantanen 35 Timo Niemi 40 Rasmus Arponen 10 44 Eelis Arponen 55 Olavi Erkkila 68 Ville Särkke 88 Vili Korhonen Edsbyns U19 vs Kampparit 4-0 Jos tiedot pitävät paikkaansa, Kampparit poistuivat toistamiseen tappio niskassaan. Valitettavasti tästä ottelusta meillä ei ole muuta tietoa, katsokaa Kamppareiden viestintää…