Surullinen isku talkooväelle
WP 35:n rakennustyömaalta varastettiin ulko-ovi
WP 35:n väki koki viikonloppuna erittäin ikävän yllätyksen Varkauden Kämärillä. Seuran rakennustyömaalta varastettiin valkoinen ulko-ovi torstain 27.8. yön ja lauantain 29.8. aamun välisenä aikana.
Ovi oli vielä odottamassa asennusta. Karmit varas tai varkaat jättivät työmaalle – itse ovi sen sijaan katosi.
Tapaus harmittaa erityisesti siksi, että rakennusta tehdään suurelta osin talkoovoimin. Ihmiset käyttävät projektiin omaa aikaansa ja osaamistaan, ja myös WP 35:n varoja on käytetty rakennuksen toteuttamiseen.
Siksi tällainen teko tuntuu tavallistakin ikävämmältä.
Talkootyöllä rakennetaan yhteistä hyvää. Sieltä varastaminen ei ole pois kasvottomalta rakennusliikkeeltä, vaan suoraan seuraväeltä, vapaaehtoisilta ja WP 35:n toiminnalta.
On vaikea ymmärtää, mitä joku ajattelee kantaessaan työmaalta mukaansa oven, jonka käyttötarkoitus on ollut palvella paikallista urheiluseuraa ja sen ihmisiä.
WP 35 pyytää nyt havaintoja tapahtuneesta. Jos joku on nähnyt Kämärin alueella kyseisenä aikana jotakin epäilyttävää tai huomaa valkoista ulko-ovea kaupattavan esimerkiksi ilman karmeja, kannattaa asiasta ilmoittaa seuralle.
Nyt jääpalloväki voi näyttää voimansa
Ikävästä tapauksesta voidaan tehdä myös jotain hyvää.
WP 35 on suomalaisen jääpallon perinteikkäimpiä seuroja, eikä sen talkooväkeä pitäisi jättää yksin tällaisessa tilanteessa. Jääpalloperhe voisi nyt osoittaa, mitä yhteisöllisyys käytännössä tarkoittaa.
Ensimmäinen ja helpoin tapa auttaa on jakaa tietoa varastetusta ovesta mahdollisimman laajasti. Mitä useampi ihminen näkee ilmoituksen, sitä vaikeampaa ovea on myydä eteenpäin huomaamatta.
Jos joku yritys, rakennusalan toimija tai yksityinen henkilö pystyy auttamaan uuden oven hankkimisessa, materiaalien kanssa tai muuten rakennustyömaan etenemisessä, yhteydenotto WP 35:een (wp35bandy at gmail.com) olisi varmasti arvokas ele.
Myös seuran tukeminen muuten merkitsee paljon. Käykää WP 35:n otteluissa, tukekaa seuran toimintaa sen omien kanavien kautta, ostakaa seuran tuotteita silloin kun niitä on tarjolla ja pitäkää seuraa esillä.
Jääpallossa rahaa ja vapaaehtoisia käsiä ei ole koskaan liikaa. Yhdenkin tällaisen ylimääräisen menetyksen paikkaaminen tarkoittaa, että rahat ovat pois jostain muusta – junioritoiminnasta, pelaamisesta, olosuhteista tai seuran kehittämisestä.
Nyt olisi hieno hetki näyttää, että kun yhdeltä jääpalloseuralta viedään, muu jääpalloperhe tulee rinnalle.
Ja sille, joka oven vei, voi sanoa vain tämän:
Palauta ovi.
Se olisi tässä tilanteessa ylivoimaisesti paras ratkaisu.
