Akilles jatkaa Jari Hyttisen kanssa
Edustusjoukkueen rakentaminen hyvässä vauhdissa
Akilles Bandy on jatkanut valmennussopimustaan Jari Hyttisen kanssa. Hyttinen jatkaa seuran edustusjoukkueen vastuuvalmentajana myös ensi kaudella.
Akilleksen mukaan Hyttinen on intohimoinen ja vaativa valmentaja, joka tuo joukkueeseen selkeää johtajuutta ja tavoitteellisuutta. Myös Hyttinen itse on tyytyväinen tilanteeseen ja näkee, että joukkueen rakentaminen on edennyt hyvin.
Akilleksen ensi kauden edustusjoukkueen kokoaminen onkin hyvässä vauhdissa, ja seura aikoo tiedottaa lähiviikkoina lisää joukkueen rakentumisesta. Valmistautuminen kohti uutta kautta käynnistyy toukokuun ensimmäisellä viikolla.
Suunnitelmien mukaan jääharjoittelu alkaa elokuun alussa, ja ohjelmassa on myös kauteen valmistava leiri Ruotsissa.
Akilleksella riittää kuitenkin myös paljon rakennettavaa. Seuran tilanne muuttui voimakkaasti jo ennen viime kautta, kun joukkue koki rajun tyhjentymisen. Tilanteen paikkaamiseksi Akilles sai apua JPS:n lainapelaajista. Jäädään mielenkiinnolla odottamaan miten joukkue rakentuu kaudelle 2026-27.