SEGERMAN Leo

19. SEGERMAN Leo

Leo ”Leksa” Segerman (s. 1956) aloitti jääpallouransa LaPa:n junioreissa 1960-luvun lopulla. Seuran edustusjoukkueeseen hänet nostettiin 16-vuotiaana 1972. Pelattuaan LaPa:ssa kolme vuotta SM-sarjassa hän siirtyi kolmeksi kaudeksi Porvoon Akilleksen joukkueeseen. Takaisin Lappeenrantaan ja Veiterän joukkueeseen hän palasi 1978. Veiterä saavutti mestaruuden 1980 ja Segerman siirtyi kauden jälkeen Ruotsiin Vetlanda BK:n joukkueeseen. Ruotsissa Segerman pelasi myös kaksi kautta IFK Kungälvin joukkueessa. Keväällä 1985 Segerman palasi takaisin Veiterän miehistöön. Segerman pelasi urallaan 192 SM-sarjaottelua ja teki niissä 269 maalia. Segerman on edustanut Suomea 84 maaottelussa ja viimeistellut niissä 52 maalia. Segerman valittiin vuoden pelaajaksi 1980. Segerman on toiminut Jääpalloliiton liittohallituksen jäsenenä 1992‒94 ja 2004‒2011. Hän on toiminut myös FIB:n Teknisen valiokunnan jäsenenä 2004‒2010 sekä FIB:n Executive Committeen jäsenenä vuodesta 2007 lähtien