Sarjakausi: 1908

Horn Walter

Walter Horn oli suomalainen jääkärieversti. Hänen vanhempansa olivat prokuristi Paul Horn ja Hedvig Baumann. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Anita Buttenhoffin kanssa. Hän oli ministeri Tankmar Hornin isä. Opiskellessaan Saksassa hän pelasi siellä jääkiekkoa SC Charlottenburgin joukkueessa 1913 –1914.

Ahnger Armas

Lempinimi: Ami Myöhemmin Angerma   Ami Angerma (alk. Ahnger) Pelipaikaltaan hän oli oikea välihyökkääjä. Angerma edusti jääpallourallaan seuroja Viipurin Luistinseura, Viipurin Reipas, Viipurin SLU sekä Viipurin Sudet. Viipurin Susien kapteenina hän oli voittamassa kuutta Suomen-mestaruutta peräkkäin vuosina 1914-1920 (vuonna 1918 ei pelattu sodan takia). Lisäksi Angerma voitti SM-kultaa vuosina 1922, 1925-1927. Kaikkiaan Angerma oli jääpallon SM-loppuottelussa 16…

Wiberg Bror

Bror Wiberg pelasi myös Suomen Jalkapallomaajoukkueessa vuoden 1912 kesäolympialaisissa joissa Suomi sijoittui neljänneksi. Pelipaikaltaan hän oli hyökkääjä. Wiberg pelasi Tukholman olympialaisissa Suomen jokaisessa neljässä ottelussa, mukaan lukien 9-0-tappioon päättynyt pronssiottelu Alankomaita vastaan. Hän teki kisoissa kaksi maalia, joista toisen Italiaa vastaan (ottelun voittomaali) ja toisen Venäjää vastaan. Urallaan hän pelasi yhteensä viisi maaottelua ja teki…