PALINSAARI Pentti

40. Palinsaari Pentti (1929-2013)

Seura: OPP, OPS ja OLS

Pentti ”Pali” Palinsaari aloitti aktiiviuransa Oulun Pallo-Poikien maalivahtina 1940-luvun lopulla. Hän pelasi 3 kautta OPP:ssä SM-sarjassa 1949-52. Pallo-Pojista hän siirtyi OPS:n riveihin ja saavutti Palloseurassa SM-pronssin 1954 ja SM-hopeaa 1955. OPS:sta Palinsaari siirtyi OLS:aan ja pelasi Luistinseuran maalivahtina viisi kautta 1956-60. Oulun Keskuskentällä pelattuun Suomi-Ruotsi B-maaotteluun Palinsaari valittiin 1951. Hänet valittiin kolme kertaa A-maajoukkueen toiseksi maalivahdiksi 1955. Palinsaari toimi myös maajoukkueen toisena valmentajana Suomi-Ruotsi A-ottelussa Oulussa 1964.
Peliuransa jälkeen Palinsaari teki merkittävän työn OLS:n erilaisissa tehtävissä. Hän toimi aktiivisena jäsenenä seuran johtokunnassa 1959-66. Merkittävän panoksen Palinsaari antoi erityisesti Luistinseuran eri ikäluokkien nuorten valmennustoimintaan 70- ja 80-luvulla. Hän oli yhä aktiivisesti mukana OLS:n järjestelytoimikunnassa, kun seura järjesti Eurooppa Cupin ottelut Haaparannalla syksyllä 1990.