KELTANEN Timo

8.  14.10.1995

Timo Keltanen (Dino)

Dinon yksi upeimmista kohokohdista oli poikien EM kisat jalkapallossa vuonna 1988, Espanjassa. Turnauksessa Dinon viimeisemmäksi otteluksi muodostui Länsi Saksan ja Itä-Saksan kohtaaminen pronssiottelussa. Itä-Saksa lopulta vei pronssimitalit rangaistuspotkukilpailun jälkeen.

Jalkapallossa se oli Saksojen välinen viimeinen kohtaaminen. Lopun me muistammekin Berliinin muurista ja sen historiasta. Dino valittiin vuoden erotuomariksi jalkapallossa vuonna 1988 Suomen Palloliiton toimesta ja jalkapallon Valioerotuomarikerho, VEK12 palkitsi Dinon vuoden erotuomarina vuonna 1998. Sadannen liigaottelunsa Dino tuomitsi samana vuonna, 1.8.1998. Kiihkeässä paikalliskamppailussa olivat vastakkain PK 35 ja FinnPa Helsingistä. 12 VEK, Jalkapalloerotuomareiden Valioerotuomarikerho

Dinon kansainvälinen ura jalkapallossa alkoi vuonna 1987, mutta loukkaantuminen katkaisi sen vuonna 1990. Dino palasi taas vuonna 1993 mukaan ja viimeisen ottelunsa hän tuomitsi vuoden 1996 syksyllä.

Jääpallossa Dinon uraan mahtui noin 300 erotuomaritehtävää kansallisella pääsarjatasolla aina finaaleita myöten. Kansainvälisellä uralla Dino tuomaroi kuudet miesten MM kisat alkaen vuoden 1989 Neuvostoliiton kisoista. Siellä pelattiin ensimmäisen kerran sisähallissa MM kisat. Seuraavat kisat olivat vuoden 1993 Norja, v. 1995 USA, v. 1997 Ruotsi, v. 1999 Venäjä ja v. 2001 Suomi, Oulu. Lisäksi Dinon erotuomariuraan mahtuu useat nuorten PM ja MM kisat kaikki ikäluokat mukaan lukien.