LIIKANEN Kari

41. Liikanen Kari (1952-2016)

Seura: MP ja Kampparit

Kari ”Zaida” Liikanen on ollut yksi Mikkelin jääpallotoiminnan merkittävimpiä henkilöhahmoja. Hän aloitti jääpallon aktiiviuransa MP:n E-junioreissa ja nousi seuran edustusjoukkueen maalivahdiksi 18-vuotiaana. MP:n lopetettua jääpallon Liikanen siirtyi Kamppareihin, jossa hän vartioi ansiokkaasti edustusjoukkueen maalia vuoteen 1982 saakka. Liikanen edusti aktiiviurallaan Suomea 28 A-maaottelussa ja 3 B-maaaottelussa. Hän saavutti maajoukkueurallaan kolme MM-hopeaa.

Kari Liikanen on tehnyt varsin merkittävän uran seurajohtajana Mikkelin Kamppareissa. Hän toimi seuran puheenjohtajana kahteen otteeseen yhteensä 13 vuotta 1990-93 ja 1996-2003. Liikanen on vaikuttanut aktiivisesti myös Suomen Jääpalloliitossa, Hän toimi liiton hallituksen jäsenenä vuodesta 1995 lähtien yhtäjaksoisesti 14 vuotta, mistä ajasta hän oli kahdeksan vuotta liiton varapuheenjohtajana.

Liikaselle on myönnetty ansioistaan Jääpalloliiton kultainen ansiomerkki ja hopeinen plaketti.