KAUSITIEDOT 2019-20

KAUSITIEDOT 2020-21

KORONA

Jääpallon Suomen mestaruus kaudella 2019-2020 ratkaistiin kymmenen joukkueen kaksinkertaisen runkosarjan jälkeen kahdeksan parhaan joukkueen kesken pelatuilla pudotuspeleillä. Suomen mestaruudesta pelattiin 110. kertaa. Kauden kulta- ja pronssiotteluista tuli poikkeukselliset johtuen Koronaviruspandemiasta, jonka vuoksi ottelut pelattiin ilman yleisöä.

Bandyliigan suomalaispelaajia siirtyi totutusti Elitserieniin ja Allsvenskaniin. Eliteserien-pelaajiksi siirtyneitä olivat AIK Bandyyn siirtynyt  Kampparien Kalle Lempinen, Broberg/Söderhamn Bandyyn siirtynyt JPS:n Tatu Ässämäki sekä Vetlanda BK:hon siirtynyt Santtu Nurmi. Allsvenskaniin siirtyneitä pelaajia olivat Örebro SK:hon siirtyneet JPS:n Iikka Lempinen ja Saku Hämäläinen. Norjan pääsarjan Høvik IF:ään siirtyivät Veiterän Christian Laibert ja Miika Kontra sekä WP-35:n Lasse Karppinen. WP-35:ssä pelannut venäläinen Ivan Fedorkov siirtyi myös Norjaan Sarpsborg BK:n riveihin.

Paluumuuttajia Ruotsista oli Allsvenskanin Örebro SK:ssa pelannut Joonas Peuhkuri, joka siirtyi HIFK:n riveihin.

Bandyliigaan uusia venäläisiä, kuten Narukerään siirtyneet  Rinat Šamsutov, Aleksei Gorohov, JPS:n Danil Beljajev, ja Renat Ziganshin, Akilleksen Denis Sadakov, Veiterän Jegor Ragulin, WP-35:n Aleksandr Gavrilov, Veiterän venäläis-kazakstanilainen valmentaja Aleksei Nikisov vaihtui venäläiseen Valeri Gratseviin.                                                                                   

LRK Tornion riveihin liittyi useita Ruotsin 3. korkeimmalla sarjatasolla eli 1. Divisioonassa aiemmin pelanneita Haaparannan HSKT:n torniolaistaustaisia pelaajia.

Televisiointi

Kausi 2019-2020 on toinen Bandyliigan ja Yle Urheilun välisestä sopimuksesta. Ottelutuotannon toteuttaa Mobile-TV.

Yle Areenassa esitetyt ottelut:

  • Kampparit – Veiterä pe 22.11.
  • Botnia – HIFK pe 6.12.
  • Narukerä – Akilles la 7.12.
  • JPS – WP-35 pe 17.1.
  • LRK Tornio – OLS ke 5.2.
  • Loppuottelu: Akilles – Veiterä la 14.3.